tiistai 13. maaliskuuta 2018

Tehokas viikonloppu

Vello on tähän asti ollut selkeästi helpompi (ja parempi) ratsastaa esteillä kuin sileällä. Esteillä sen mielenkiinto on helpompi pitää yllä eikä se ole vetänyt palkokasvia sieraimiin niin helposti. Toki se on henkisesti kasvanut todella paljon varsinkin viimeisen vuoden aikana ja nykyään sitä voi tosissaan ratsastaa myös sileällä, vaikka se olisikin väsynyt tai ei heti ymmärtäisi. Niinpä rohkaistuin ja päätin lähteä näyttämään Vellolle myös kouluaitoja Salpauksen ykköstason karkeloihin.

Perjantaina meillä oli onneksi taas kouluvalkku ja Katin avulla sainkin Vellon tosi hyväksi ilman hirveätä väsyttämistä. Olihan se taas aluksi vähän hillumapäällä, kun oli ollut kevyempää alkuviikolla, vaikka tiistaina tosin rämmitytin sitä hangessa. Kerroin Katille ohjelmat mitä olimme menossa ratsastamaan (He D:3 ja He C:2). Tuo D-ohjelma oli ilmeisesti tarkoitus olla raviohjelma, vaikka oikeasti se on sellainen vammaisohjelma ettei vain sisällä laukkaa, mutta muut tehtävät ovat jo helpon A:n tasolta. Esimerkiksi lopputervehdykseen tulo, josta käännytään keskeltä pitkää sivua vasemmalle ja siitä heti keskihalkaisijalle oikealle. Monessakin ohjelmassa on saman tyyppinen kuvio, mutta niissä kääntymiset ovat aina samaan suuntaan. Alkuverkaksi otimmekin Vellon kanssa ravissa tuota kuviota eli käännyin aina pitkältä sivulta ja siitä keskihalkaisijaa pitkin toiseen suuntaan. Tämän tyyppiset tehtävät sopivat erityisesti mulle Vellon kanssa, koska ne pakottavat mut nopeaksi avuissani ja ihan oikeasti ratsastamaan eikä vaan tyynesti matkustelemaan kun hevonen menee edes jotakuinkin kivasti. Anne verrytteli taas omaa hevostaan laukka-avoilla pitkin uraa, joten pystyttiin hyvin molemmat tekemään omaa tehtäväämme ilman että häirittiin toisiamme. Muutama noista käännöksistä onnistui tosi kivasti, kun vaan muistin oikeasti itse kääntää enkä vaan yrittänyt roikkua sisäohjassa. Vello myös pysyi kivasti tasaisena ja pyöreänä. Nykyään saan sen jo paljon nopeammin työskentelymoodiin. Näiden käännösten yksi idea olikin hakea Vello hyvälle tuntumalle ja rennoksi, jonka takia en saanut hätäillä käännöstä käännöksen takia, vaan piti keskittyä siihen pyöreyteen ja rentouteen. Katin sanoin hevonenhan ei tiedä mitä meidän pitäisi siellä kouluradallakin esittää eli pitää muistaa sielläkin keskittyä siihen omaan ratsastukseen.

(c) Jonna Pyymäki

Alkuverkan jälkeen siirryttiin molemmat tekemään ravissa avoa pitkille sivuille, unohtamatta suoristusta ennen kulmaa. Päädyissä vähän venytystä, tarvittaessa myös ympyröitä sinne. Avon aikana piti leikitellä ravin kanssa ja välillä isontaa askelta ja välillä vähän kasata. Vellon kanssa kun mennään vielä aika pientä ravia (jotta se pysyy rentona ja mä pystyn istumaan rentona), niin keskityin enemmän siihen, että sain välillä vähän isompaa askelta tulemaan ulos ilman että hevonen (tai minä) jännittyy. Oli kyllä hienoa katsoa kun Anne sai Oromikselta ihan mieletöntä keskiravia, jossa hevonen liikkui kunnolla koko selän ja kylkien läpi. Raviin tuli ihan erinäköinen svingi. Ehkä mekin joskus..

Lopuksi teimme vielä laukannostoja avon suoristuksesta ja päätyyn ympyröitä laukassa. Vellon kanssa oli vain tehtävänä hakea se laukassakin pyöreäksi (vähän hakusessa vielä laukkatyöskentely) ja pitää huoli pehmeydestä ja pyöreydestä myös siirtymän aikana. Pääsin taas inasen verran paremmin istumaan Vellon laukkaa ja pysyin hyvin jaloilla ympärillä. Muutama ihan kiva laukkapätkä tuli ja lopuksi Annen jo tehdessä loppuraveja, tein Katin ympärillä isoa ympyrää ja vain nostin laukkaa niin, että Vello pysyi rentona. Eli en saanut itse lähteä hätäilemään nostossa, vaan piti antaa avut ja laukata itse lantiolla ja odottaa että hevonen tulee mukaan. Keskittyä itse enemmän koko ajan siihen, että se pysyy ohjan ja pohkeen välissä. Eli jos ei heti reagoinut, ei saanut itse ruveta hätäilemään. Viimeinen nosto olikin ihan super ja näitä pitäisi vaan keskittyä itse tekemään enemmän, jotta hevoselle tulisi se oikeanlainen malli suorittaa. Siirtymä raviin oli kyllä rento, mutta hevonen vähän tippui siihen. Ei lähdetty kuitenkaan enempää prässäämään, kun alkoi jo väsy vähän painaa Veltsun kinttuja. Hyvästä nostosta seurasi kyllä hyvää laukkaa, jossa Vello kerrankin oli ihan oikeasti mun istunnan alla ja ohjan ja pohkeen välissä. Olikin helppo istua silloin..

Vellolle pointsit siitä, että se suoritti koko valkun ja vaikka väsy alkoi jo painaa, niin ei alkanut mikään päänheittely tai muutenkaan keskittymisen herpaantuminen. Taas on siirrytty pikkuaskel lähemmäs oikeaa ratsastusta :)

(c) Minna Kotajärvi

Lauantaina Vello oli sen verran väsy, ettei olisi mielellään mennyt koppiin ja kun edellinen kuljetus oli pitkä matka klinikalle, niin vastahakoisuuden ymmärsi senkin takia. Saatiin kuitenkin Kian ja yhden tuntilaisen äidin avustuksella lopulta Vello sisään ja päästiin ihan hyvissä ajoin matkaan. Onneksi, koska Lahdessa oli aika hirveä lumisade. Motarillakaan en uskaltanut ajaa yli kuuttakymppiä ja ne jotka meni ohi meistä ajoivat varmaan kahdeksaakymppiä korkeintaan. Perillä Salpauksen maneesilla oltiin hyvissä ajoin ja käytiin ilmoittautumassa ja muutenkin katseltiin ympärillemme ennen Vellon varustusta. Aluksi Vello oli maneesissa vähän jännittynyt, mutta oli ihan ratsastettavissa. Ulko-ovea ei kyllä pelännyt, olisi mielellään siihen aina pysähtynyt hengailemaan. Tein jonkin verran suunnanvaihto-taivutuksia, mitä teimme Katin valkussa edellisiltana ja pyrin muutenkin vain tasaiseen tahtiin ja rentouteen. D-ohjelmaa varten en ollenkaan laukannut, vaan työskentelin vain käynti-ravi -siirtymisiä ja muutaman pysähdyksen. Radalla Vello ei ensin uskaltanut mennä tuomaripäätyyn ollenkaan vaan yritti häippästä paikalta, mutta kun sen siitä lopulta sai pari kertaa ohitse, niin ei enää ollutkaan mikään ongelma. Eikä edes kertaakaan yrittänyt hypätä kouluaitojen ylitse (mitä vähän pelkäsin etukäteen).
Radat oli melko epätasaisia rentouden suhteen, mutta tahti pysyi kohtalaisesti. Mitään keskiraviahan en edes yrittänyt D:ssä, varovasti yritin pidentää askelta, mutta sekin jäi lähinnä vain yritykseksi. Halusin mielummin pitää hevosen rentona. Myös osa siirtymistä ja pysähdyksistä ei osunut ihan kohdilleen, koska halusin hevosen olevan edes jota kuinkin valmis siirtymiseen enkä vain esimerkiksi nykäistä sitä äkkiseltään pysähdyksiin, kun se ei vielä ollut siihen valmis. Oma mokahan se oli, että valmistelut meni pitkiksi, mutta hevonenhan ei tosiaan tiennyt että olisi juuri siinä kirjaimen kohdalla pitänyt pysähtyä. Molemmissa radoissa oli kyllä ihan kivojakin pätkiä. Vello kyllä selvästi alkoi väsyä, mikä vaan tarkoitti sitä, että piti vähän enemmän auttaa pohkeilla myös eteen. Ensimmäiset laukat C-luokan verkassa oli kyllä aika mielenkiintoiset, kun hevonen yritti lähteä lentoon. En tiedä hipaisiko kannus kylkeen vai mikä oli ongelma. Laitoin kannuksetkin vasta ekaa kertaa Vellon kanssa jalkaan kisoihin, mutta otin mun miniponikannukset eikä ne kyllä edes osuneet Velloon kunnolla kertaakaan. Ei tullut siis slaageja niistäkään.
(c) Jonna Pyymäki

Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen ratoihin, vaikka siis tarvitsemme vielä paljon harjoitusta, jotta saan Vellon kisatilanteissakin pysymään tasaisena. Itseeni olen tyytyväinen siinä, että uskalsin antaa mennä vähän pidemmällä ohjalla enkä ollut heti kerimässä lyhyeksi (sen Vello osaa), koska silloin vauhti vain kiihtyy ja menee tikittäväksi. Yleensä mun eka reaktio kaikkeen mitä tapahtuu on ottaa Velloa kiinni ja olen kovasti yrittänyt opettaa itselleni pitämään vaan käden paikoillaan ja käyttämään mieluummin pohjetta kuin heti ruveta ohjalla pidättämään. Toki tämä aiheuttaa sitä, että välillä ohjastuntuma hölskyy, kun en vaan ole riittävän nopea käteni kanssa (ääh, olen tosi hidas). Ceen jälkeen olimme menossa purkamaan Velloa ja mä menin kansliaan laittamaan lisää vaatetta päälle, jolloin huomasin että olen luokan johdossa kun puolet luokasta oli jo mennyt (tais olla seittemän osanottajaa vaan), joten emme sitten vielä purkaneetkaan Velloa vaan Kia kävelytti sitä ulkona samalla kun mä juorusin tuttujen kanssa lämpösessä kansliassa (en pärjäisi ilman ihania ja reippaita hoitajatyttöjä!) Kävin kyllä viemässä välillä Kialle syötävää buffasta ja kysymässä onko tarvetta päästä vessaan eli en ihan hunningolle jättänyt ;)
Tokavika ratsastaja meni kärkeen, joten jouduin jännäämään viimeisen asti sijoitutaanko (kaksi palkittiin). Ja sijoituttiinhan me toiseksi! En olisi kyllä odottanut tätä, varsinkaan kun mulla ei ekan luokan jälkeen ollut mitään hajua kuinka paljon oltiin saatu prosentteja siitä luokasta, joten mitään odotuksia ei toisenkaan luokan jälkeen ollut (olin D:ssä kolmas eli ensimmäinen ei-sijoittunut). Enhän edes lähtenyt kisoihin tavoittelemaan mitään palkintosijoja, vaan totuttamaan Velloa kouluaitoihin ja yleensäkin kouluratoihin ja toivoin vain että saataisiin edes se 50%. Lopputulokset olivat 57,36 D:ssä ja 58,18% C:ssä. Tuomari oli kisan vaatimukseen ja luokkiin nähden mielestäni ihan reilu, mutta ei mikään liian löysä. Linja myös tuntui pitävän ja tunsin olevani ihan oikealla tasolla muihin kilpailijoihin nähden. Kisoissa oli siis paljon vähän kisanneita ratsastajia tai vähemmän kisanneita hevosia ja oli kyllä mukavan rennot näin ensikisoiksi. Lisäksi tuomari kysyi aina onko ratsastaja valmis ennen kuin antoi lähtöluvan ja tätä ei todellakaan vähääkään isommissa kisoissa näe.
Vello ja ansaitut rapsutukset Kialta

Vellon pakkaus traileriin otti sitten taas oman aikansa, mutta taidettiin sentään selvitä alle puolen tunnin. Hetkeksi saatiin apua yhdeltä ravipuolen opiskelijalta (oletan että oli opiskelija), joka auttoi nostelemalla Vellon jalkoja. Silloin kun Vello vaan päättää seisoa niillä sijoillaan on toimivin tapa liina pyllyn takana ja jalkojen nostelu yksi kerrallaan. Kun etujalat saa sillalle niin on loppu jo helpompaa. Kiitokset siis tälle auttajalle, joka tuli vielä ihan itse tarjoamaan apuaan.

yritin poseerata..

Sunnuntaina Vello meni aamusta ihmeen nopeasti koppiin, varmaan edellispäivän työ auttoi ja totesi että kuitenkin sinne koppiin joutuu ja matkatkaan ei aina ole yhtä pitkiä kuin monen tunnin ajelu klinikalle. Viljan kanssa lastattiin kahdestaan ja olin varannut reilummin aikaa, mutta meni alle 10 minuutissa. Mikä olikin ihan hyvä, kun perillä jäin parkkialueelle pieneen mäkeen nuoskalumeen kiinni ja purettiin Vello sitten siihen. Auto ei kuitenkaan liikkunut edes tyhjällä kopilla ja kun yritin peruuttaa saadakseni vauhtia, niin jäin hankeen kiinni autolla (yhtään ei nähnyt mikä siitä valkoisesta osasta oli tietä ja mikä ei..). Hiekkakaan ei auttanut eikä auto liikkunut vaikka irrotin kopinkin. Ei muuta kuin ensin valkkuun ja sitten myöhemmin miettimään millä saataisiin koppi irti. Annelle soitin, että menkää siitä mistä mennään henkilöautoilla (onneksi parkkikselle on siis kaksi tietä, niin muut pääsi kyllä kulkemaan) että me ollaan jumissa keskellä tietä..
Valkun jälkeen autoin Annea ja Paulaa pakkaaman omat hevosensa, kun Annella oli kiire takaisin tallille, että ehtii kuskaaman pari tyttöä Salpauksen estekisoihin. Me jäätiin sitten Viljan ja Vellon kanssa miettimään mitä tehdä. Onneksi tuttu mies sitten auttoi ja työnnettiin hänen kanssaan ensin koppia taaemmas (se ei onneksi ollut siinä lumipenkassa), jotta sai autolle vähän tilaa taakse ja saatiin se sitten irti. Sitten vain käännettiin koppi ympäri, jolloin pääsin lähtemään alamäkeen. Eli auto uudestaan trailerin eteen ja Vello kyytiin. Vello oli vissiin vähän kyllästynyt kun oli joutunut kävelemään niin kauan että käveli tosi nopeasti koppiin ja päästiin siis matkaan yllättävän nopeastikin epätoivoisesta tilanteesta huolimatta.
Estevalkku meni ihan kivasti, vaikka Vello oli selkeästi väsynyt jo. Mutta tällä kertaa tiesin mitä mun pitää tehdä itse, kun se on väsynyt. Yksi ohi meno tuli, kun en ollut yhtään varautunut että voisi mennä ohi (oli muutenkin vähän turhasti vasenta pohjetta vasten), Vellohan tosi harvoin varsinaisesti pysähtyy esteen eteen ellen heitä ohjaa pois, joten tuo ohimeno vähän yllätti. Muuten hyppäsi tosi kivasti ja jaksoi tsempata vielä viimeisen radankin, jossa muutamat esteet oli kuitenkin jo ysikympissä. Eikä mun päätä edes paleltanut vaikka näin kun nostettiin (ja kuulin kun Norilo sanoi että nostetaan noita kahdella). Vello on kyllä tuonut itseluottamusta mulle hyppäämiseen, kun se tosiaan aina yrittää hypätä jos sen vaan saa esteen eteen (eikä sekään yleensä juuri työtä vaadi, kun mielellään hyppää).


Tässä maistiaisina Vellon tuomaripöydän väistelyt. Laitan varsinaiset videot kouluradoista ja estevalkusta omiin postauksiinsa, jotta tämä ei veny ihan mahdottoman pitkäksi. Kuvista kiitos kuvaajille, mulla ei tosiaan kameraa ollut mukana, kun Kialle annoin videokameran käteen. Ja kuten kuvista näkyy, klippasin Vellon tiistaina, kun nyt alkaa olla sen verran lämpöiset kelit, että pihatossakin tarkenee klipattu (loimitettuna totta kai!) ja kyllästyin jo totaalisestti siihen kuivatteluun kun Vello on aina ihan läpimärkä hiestä. Yleensä kävelytin sen yhden loimen alla ja sen jälkeen se oli vielä karsinassa jonkin aikaa kahden fleecen alla (toinen fullneck ja toinen sellaista froteehenkisempää fleeceä) ennen kuin se oli edes sen verran kuiva että pystyi viemään ulos loimitettuna. Toki jos pääsin päivällä käymään niin silloin vein märempänäkin ulos, kun siellä kuivaa parhaiten, mutta kovilla pakkasilla ei viitsinyt ihan läpimärkänä viedä juuri kylmenevää yötä vasten, vaan mieluummin kuivattelin hetken sisällä. Hikoaa Vello noin klipattunakin, mutta kuivaa myös nopeasti.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, mä olin supertyytyväinen että yleensäkin selvittiin hengissä :D

      Poista