Klinikkareissu

Helmikuun alkupuolella oli Vellolle tosiaan varattu Porvoon klinikalle aika hammasröntgeniin. Sillä on molemmat yläetuhampaan tummuneet ja niissä on pienet lohkeamat. Niitä on raspausten yhteydessä seurattu nyt vuoden verran (puolivuosittain) ja mitään muutoksia ei oikeastaan ollut havaittavissa. Eläinlääkärin kehotuksesta kuitenkin suuntasin klinikalle kuvauttamana hampaat, jotta näkisimme pitääkö ne poistaa vai ei.
Vello on kyllä syönyt hyvin (kuten mahan ympäryksestä voi päätellä) eikä tiputtele ruokaa tai muutenkaan varo puremasta hampailla, joten kipeät ne ei vaikuttaneet olevan.

Mustan piti alun perin lähteä reissulle mukaan, kun se oli pakkasten kiristyttyä alkanut oireilemaan taas kintereitään. Ne oli tarkoitus piikittää siinä ohimennen (olisi ollut aikaa juuri siihen Vellon lisäksi). Musta nyt ei sitten sattuneesta syystä kyseiselle reissulle enää päässyt mukaan, joten tiistaiaamuna Annen kanssa työnnettiin Vello yksin koppiin ja lähdettiin matkaan. Navigaattoriin osoite ja menoksi. Pääsimme matkaan parikymmentä minuuttia myöhemmin kuin olin kaavaillut, vaikka autoin Annea aamutallissa niin aikaa meni kuitenkin enemmän (Anne oli juuri ollut viikonlopun reissussa, joten tallihommat otti vähän enemmän aikaa, kun karsinoiden siivous oli hoidettu Annen miehen toimesta ja hän ei ole niin huolellinen).
Matka-aika näytti kuitenkin riittävän ihan hyvin ja kelikään ei kovin kamala ollut (vähän sateli räntää ja rapa roiskui etelämpänä..)

Ongelmat alkoivatkin, kun tajuttiin että oltiin ihan väärässä paikassa (siinä vaiheessa kun oltiin osoitteessa ja aikaa oli noin kymmenen minuuttia jäljellä). Myös Vantaalla on alue nimeltä Ilola samoin kuin Porvoossa (tämä siis postitoimipaikkana klinikan osoitteessa) ja täältä Vantaan Ilolasta löytyy tasan saman niminen tie. Eroa näillä paikoilla on reilu 40 kilometriä (tietä) ja vajaan tunnin ajomatka.. Eikun soittoa klinikalle että ollaan vähän myöhässä. Onneksi Vellolle oli varattu kuitenkin siihen kaksi tuntia aikaa ja kun Mustaakaan ei ollut mukana, niin vaikka olimme perillä tunnin myöhässä, niin ehdimme kuvata ja katsoa kuvat rauhassa ennen seuraavaa potilasta.

tainnutettuna

Minulla oli myös ollut Googlemaps päällä, mutta se ei taas jostain syystä tällä kertaa toiminut vaan oli jäänyt sijainniltaan Lahteen.. Vinkiksi siis Porvoon klinikalle ajaville: laittakaa naviin paikkakunnaksi ihan se Porvoo eikä Ilola, niin saatatte löytää perille. Ja jos tulette samasta suunnasta kuin me, niin älkää kääntykö epämääräiselle pikkutielle, se menee jonkun pihan läpi ja oikaisee kyllä ehkä kilometrin verran. Onneksi ei sille käännytty, kun oli jyrkkää alamäkeä ja erittäin pienen näköinen tie. Lisäksi siinä oli kyltti jostain siltarikosta. Jatkettiin siitä kohtaa vaan suoraan eteenpäin ja kysyttiin yhdeltä lumitöitä tekevältä papparaiselta että ollaanko ollenkaan oikealla reitillä.

Se on myös mainittava, että klinikalla ei ollut näkyvissä minkäänlaisia kylttejä, että ollaan perillä. Onneksi yhdellä alueella oli traileri, joten parkkeerattiin sinne viereen, mä otin paperit ja Anne Vellon ja lähdettiin kiertämään isoa rakennusta etsien mahdollista ovea. Anne kerkesi jo käydä lukemassa postilaatikkorivistöäkin, että klinikan laatikko kyllä löytyi ja löytyi lopulta se oikea ovikin.

Loppureissu sujui sentään vähän paremmin. Kuvat oli hyvät eikä toimenpiteitä tällä hetkellä vaadita. Pitää vaan seurailla ikenien vetäytymistä ja jos rupeaa arkomaan esimerkiksi porkkanaa purressa. Kontrollikuvat voisi ottaa joskus vuoden päästä. Kuvattiin lisäksi yksi poskihammas, joka oli kyllä jo edellisessä raspauksessa näyttänyt menneen umpeen (sitä edellisessä siellä oli joku pikku reikä tms.) ja sekin oli ihan ehjä.

tässä näkyy tuo ikenien vetäytyminen (n. puoli senttiä) ja hampaiden tummuus. Alempana kuva joulukuun alusta, eroa ei ole.

Rauhoitetun eestiläisen puskeminen takaisin kuljetuskoppiin olikin sitten ihan oma operaationsa. Se nostettiin sinne kirjaimellisesti yksi jalka kerrallaan, kun ei muuten liikkunut askeltakaan. Hyvä kun se jaksoi kävellä mäen ylös kopin luokse. Saatiin onneksi apukäsiksi vielä seuraavan potilaan avustaja ja ystävällisesti neuvottiin heille mihin suuntaan lähteä sen hevosen kanssa ettei tarvitse kiertää koko rakennusta. Vellon kiskominen pakkopilttuuseenkin oli jo oma hikistyttävä hommansa, mutta siinä oli sentään klinikan väki auttamassa (kun oli jo vähän rauhoitettu siinä vaiheessa). Polttoainekin riitti harha-ajelusta huolimatta vielä seuraavalle huoltoasemalle ja kotiinkin selvittiin ajoissa (Annella oli yksi iltatunti). Huoltoaseman vieressä oli BurgerKing, joten mekin saatiin Annen kanssa vihdoin jotain ruokaa. Aikataulun tiukkuuden vuoksi emme kerinneet mitään hakea menomatkalla, joten nälkä oli jo melkoinen. Vellon rauhoituskin sopivasti hälveni meidän syödessä ja se kopissa huojuminen lakkasi. Se siis oikeasti huojahteli välillä siellä kopissa alkumatkasta, siihen näkyy nuo rauhoitteet vaikuttavan melko vahvasti.
Kotona vielä juoksutin Vellon kevyesti ennen kuin päästin sen takaisin pihattoon toipumaan reissusta.