Vellolle tuli taas ihan liian kevyt viikko vaikka toisaalta se on voinut olla ihan hyväksikin rankemman viikonlopun jälkeen. Mutta ei se ainakaan sen vatsanympäryksen pienentymistä edistä. Mulla meni vaan keskiviikkona ihan todella myöhään töissä, kun tiistaina tosiaan sateli vettä ja yöllä oli kuitenkin pakkasta. Loskat oli suurimmalta osin aurattu, mutta sitten ne aurausjäänteet oli jo jäätyneet, niin piti koko ajan hyppiä autosta pois ja jako venyi älyttömästi. En siis vaan jaksanut lähteä enää tallille. Torstaina mulla taas oli fyssari, kun mun nilkka ja jalkapöytä on rasittuneet sen takia, että pohkeet ja akillesjänteet on ihan ylikireinä. Nilkan kaikki nivelet ei siis ole päässeet liikkumaan oikein ja silloinhan helposti rasittuu joku paikka. Näitä on nyt OTM-fyssarilla käsitelty neljä kertaa ja vielä ois yks kerta jäljellä tämän jälkeen. Ton fyssarin käsittelyn jälkeen tulee jalat turhan kipeiksi jos lähtee vielä tekemään jotain, huomasin tän parin ekan kerran jälkeen kun sattui tunnin pitoa ja iltatallin tekoa niille päiville eli parempi vaan olla loppuilta ihan rennosti. Oon jotenkin ihan toispuoleinen ollut nyt jaloistakin, vasemmassa kramppas lonkka kun fyssari vielä venytytti mun reisiä ja pakaroitakin lopuksi, oikeassa se venytys sentään tuntui siellä missä pitikin.
Pitää kyllä varata aika koko vartalo hierontaan tässä joskus lähiaikoina, niin saisi noita jumeja taas vähän pehmitettyä.
Torstaina olin jo töissä ihan köhäinen ja edellisyönä en ollut juuri paria tuntia enempää nukkunut, kun vaan yskitti koko ajan. Vähän nosti lämpöäkin iltapäivää kohden, onneksi olin vain sisähommissa (askelia kertyi silti se parikymmentä tuhatta o.O), mutta kotiinkaan ei viitsinyt kesken päivän lähteä, kun fyssari oli tosiaan töiden jälkeen. Mulla tota työmatkaa kertyy kuitenkin reilu kaksikymmentä kilsaa suuntaansa ja fyssari on työkaupungissa, niin huvikseen ei viitsi edestakaisin ajella. Perjantaille se sitten nostikin ihan kunnolla jo lämpöä ja olo oli muutenkin aika karmaiseva. Yskä sentään alkoi vähän helpottaa, mutta sairauslomallehan se oli jäätävä eikä siinä kunnossa voinut tallillekaan lähteä. Eli kolmas vapaa peräkkäin Vellolle ja sen mahan ympärykselle.
Kuvituksena näitä viime viikonlopun koulukisakuvia. (c) Jonna Pyymäki
Lauantaina ei onneksi enää ollut lämpöä, joten uskalsin lähteä hyvin vaatteilla pakattuna ja varusteltuna nenäliinoilla sekä kurkkupastilleilla tallille kouluvalkkuun. Tehtiin kevyesti, myös sen takia että Annen Kisulla oli ollut rokotus pari päivää aiemmin, mutta myös mun vajaakuntoisuuden vuoksi. Hevonen ei sitten kyllä mikään vajaakuntoinen ollut, mutta aika nopeasti sen sai keskittymään ja kuuntelemaan. Itseasiassa jo heti käynnissä sain hyvin pyöreäksi ja samoin ravissa, joskin siinä se aina välillä yritti lähteä tekemään omia hommiaan, niin nyt sen saa nopeasti jo reagoimaan sisäpohkeella ja asetuksella. Joskus tarvitsi kyllä vähän ulkopohjettakin, jotta ryhdistäytyi, mutta reagointi on huomattavasti aikaisempaa nopeampaa. Tai sitten mä oon vaan nopeampi ja tehokkaampi.
Aloitettiin joka tapauksessa käynnissä ja pitkillä sivuilla takapään siirtelyä sisään ja ulos niin, että hevosen piti lähteä viemään haluttua takajalkaa heti ensimmäisestä merkistä, ihan sama kuinka paljon, mutta reaktion oli tapahduttava. Kisu teki tätä harjoitetta pohkeenväistönä ja Vellolla se oli sulkua, jolloin pystyin hyvin käyttämään taivutusta myös hyödyksi pyöreänä pitämiseen. Raviin siirryttiin samaisessa tehtävässä, mutta niin, että siirtymä piti tapahtua samalla hetkellä kun hevonen lähtee viemään takajalkaa ristiin. Eli se joutui samaan aikaan ponnistamaan eteen- ja ylöspäin sekä viemään jalkaa sivulle. Otti muuten kolme yritystä että nämä tapahtui yhtä aikaa, muuten väistö tuli aina ensin ja ravi vasta seuraavassa askeleessa. Epäilen kyllä että ratsastajalla oli tässä vähän enemmän osuutta asiassa eikä niinkään hevosen reagoinnissa. Tämän lisäksi tietysti piti pysyä rentona siirtymässäkin, mikä oli kyllä yllättävän helppoa. Vellon ekat ravisiirtymät on aina olleet vähän hätäisempiä, mutta nyt se oli kyllä rentona jo noissa ekoissakin, edistystä siis, ainakin tällä kertaa. Kaikkien näiden harjoitusten perimmäinen tarkoitushan tällä hetkellä on opettaa Vellolle uutta tapaa liikkua ratsastajan kanssa eli sen, että voi pysyä rentona siirtymisissä yms. ja kantaa itseään samalla. Toki näiden harjoitusten tarkoitus on myös notkistaa ja vahvistaa samalla, mutta Vellolle tällä hetkellä jopa niitä tärkeämpää on se henkinen puoli näissä valkuissa ja sitä mä yritän aina itsenäisesti mennessäkin pitää mielessä. Eli mieluummin hyvin valmisteltuna pari oikeanlaista siirtymää tai harjoitetta oikein jo ekoista askelista kuin monta toistoa väärin. Helpommin sanottu kuin tehty kyllä.
Ravissa jatkettiin samaa ja taas sen siirrettävän takajalan piti lähteä heti siitä ekasta merkistä. Musta kyllä tuntuu että välillä istuin itse Vellon liikettä vastaan ja ehkä estinkin sitä tekemästä tai sitten en vaan tuntenut kun se siirtyi vähän. Harmi kun en tajunnut ottaa videokameraa kuvaamaan kentän laidalle, kun kerrankin oli valoisaa. Olisi sitten itse nähnyt niitä takajalan liikkumisia. Pienten välikäyntien jälkeen rupesimme tekemään ravista laukannostoja samalla periaatteella eli laukka silloin kun takajalka lähtee sivulle päin. Välillä tuli vääriä laukkoja, mutta pääasia oli että heppa reagoi ja pysyi rentona. Tätä harjoitusta Annekin teki sulusta eikä väistöistä. Laukan nostoja tehtiin vain toiseen laukkaan, vaikka väistöjä tehtiin tasaisesti yhä molempiin suuntiin. Aloitimme vasemmassa, mutta valitsin oikean laukan, koska vasemmassa Vello työntää muutenkin sitä takapäätään sisälle päin. Koska laukkaa mentiin vain muutama askel eli lähinnä nosto ei sillä ollut niin väliä vaikka olikin vastalaukka. Lisäksi vastalaukasta on meille muutenkin hyötyä harjoitteena, vaikka sitä mennäänkin vain suoralla. Anne teki myötälaukasta, koska Kisu on kuitenkin vielä sen verran nuori. Välillä tosiaan tuli niitä vääriäkin laukkoja ja aluksi heitin itseni ihan irti hevosesta noston jälkeen. Kati oli ihan ihmeissään, että mitä helkuttia mä oikein puuhaan. Ravissa istuin nätisti ja kun nostin laukan niin, tsip - heitin itseni irti. Katin sanoin: anna sen kantaa sua, kun sitähän sä sille olet koko ajan opettanut. Onnistu se sitten lopulta, en oikein tiiä mikä itselle aluksi tuli tuossa. Oikeaan kierrokseen tein sitten vasenta laukkaa ja kuten olin ajatellut, niin vastalaukkana Vello ei yrittänyt niin pahasti työntää sitä pyllyään vasemmalle, varmasti osittain kun aita on siellä vastassa. Lopuksi vielä ravia, ensin vähän isommilla askelilla (joissa mä en meinaa osata vielä istua), kun kerran oli hyvin rentona ja sitten vielä venytellen kevyessä ravissa. Vello oli aika hyvin kaikkensa antanut, vaikka mä pääsin aika kevyellä ja Vellonkin väsymys oli varmaan suurilta osin henkistä. Onneksi se on karvaton nyt, muuten olisi taas ollut ihan läpimärkä. Hyvää oli, että vaikka ratsastaja oli puolitehoinen, niin hevonen ei.
Tynkäkaula.. (c) Minna Kotajärvi
Huh, tulipa pitkä jaarittelu ja näin vielä kuumeen jälkimainingeissa ei välttämättä edes kaikkein selkeintä tekstiä, anteeksi siis siitä.
Tässä vielä viime viikonlopulta estevalmennuksesta video. Videolla kuuluu taas puhe ja on aika paljon alkuverkkaakin. Mietin hetken, että julkaisenko tämän nyt vai odotanko siihen asti, että saan muutaman vanhemman laitettua ensin, mutta päädyin nyt tähän, kun tämä on valmiiksi editoitu jo.
Tiesin Vellon olevan väsynyt kahden edellisen päivän jäljiltä, joten tein alkuverkkaa vähän kevyemmin ja lyhyemmin kuin muut. Hyppyjäkään ei otettu turhan paljon. Vilja talutteli aika kauan käynnissä ennen kuin itse kiipesin selkään (yritin irrottaa autoa lumipenkasta sillä välin). Vello oli aluksi vähän jäykkä, mutta vertyi kävelytyksessä. Sen verran siinä on vielä vinoutta, että jännittyessään kovasti tai ollessaan jäykkä se ottaa helposti vasemmalla takasella lyhyempää askelta. Anzu on onneksi tulossa tässä parin viikon sisään hoitamaan taas Vellon, niin saa kaikki epämääräiset jännitykset pois.
Ihan videon alussa näkyy Vellon reaktio puomeihin. Jostain syystä ne on sille aina järkyttävät, vaikka olisi niitä kuinka usein mennyt. Videolla näkyy myös todella hyvin kuinka vasemmassa laukassa takapää työntyy sisään, vaikka kuinka yritän sitä oikaista.
Vellon yhden esteen ohimeno pääsi yllättämään mut täysin, enkä ole ihan varma mistä johtui. Tollaista se teki paljon alussa, kun ei ollut vielä hyvin pohkeiden välissä. Vellohan hyvin harvoin pysähtyy esteen eteen, ellei sitten ratsastaja heitä ohjia pois, silloin se pysähtyy kavaletinkin korkuiselle. En tiedä oliko se tuossa niin pahasti vain vasemman pohkeen päällä vai saiko väsymys sen kokeilemaan tällaista vaihtoehtoa. Tällä kertaa osasin kyllä tukea paljon paremmin pohkeilla, kuin viime kerralla väsyneemmällä Vellolla hypätessä.
Vello voi olla joka kerta hypätessä ihan erilainen ja se millainen se on, tietää varmaksi vasta ensimmäisen esteen jälkeen. Lisäksi se usein muuttuu jopa treenin aikana erilaiseksi ratsastaa (kun esimerkiksi pidätteet menee läpi ja se jääkin odottamaan) ja mulla on välillä suuriakin vaikeuksia pysyä mukana noissa muutoksissa ja muuttaa omaa ratsastusta tarpeeksi nopeasti. Musta oli siitä simppeli, että sitä ratsastettiin lähes poikkeuksetta samalla tavalla, vaikka se joskus olikin enemmän menossa kuin yleensä.
Rankan viikonlopun jälkeen Vello sai maanantain vapaaksi (mulla on maanantait ja keskiviikot tosi pitkiä päiviä töissä) ja tiistaina lähdettiin Annen ja Kisun kanssa maastoon. Oli sellainen vesisadekeli ja hanget pehmenneet hyvin, joten käytiin ravailemassa ihan umpihangessa yhdellä pätkällä (aika pitkä pätkä) ja sen jälkeen vielä käveltiin kunnolla hangissa. Oikein kunnon rämpimisreissu. Kisu väsähti selvästi ja Vellokin kyllä väsyi, mutta onhan sillä vanhempana parempi lihasvoima ja kunto. Hangesta kun päästiin pois, niin Vello olisi halunnut välillä jopa hilluskellakin, että energiaa jäi kyllä vielä. Meillä on onneksi ollut ihanan paljon lunta tänä talvena ja nytkin suurin osa tuosta hangesta oli ihan polviin asti hevosia, paikka paikoin taisi jopa mahakin vähän viistää hankea.
Pellolla meillä on aurattu rata, jossa yleensä päästellään menemään ja siellä jos haluaa kahluuttaa niin radan keskellä on sitten syvempää hankea. Se vaan tuppaa olemaan jo läpi kahlattu, niin on ihan täynnä jälkiä ja niin ollen vaikeampi mennä. Sen takia oli kiva kun löydettiin ihan koskemattomat hanget.
Ja tässä kaikessa "loistossaan" Vellon ekojen koulukisojen radat. Joo, pitäis saada liikkumaan enemmän eteen, mutta se ei vaan ole mahdollista ennen kuin Vello on rentona, muuten se menee sellaiseksi karkuun kipittämiseksi, jossa mun on ihan mahdotonta istua ja sitä myöten Vellon on mahdotonta rentoutua. Ja kun se muutenkin juoksee pois alta, niin haen ensin mieluummin rentouden ja sen jälkeen sen vauhdin.
D:ssä jännitin eniten tuota käyntipätkää vapain ohjin, mutta se meni onneksi hyvin. Videolta näkyy hyvin kuinka paljon Vello painoi oikealle tuossa EM -tiellä. En tiedä mitä se tuolta nurkasta väisti (ehkä kun siellä on toinen ovi maneesiin ja on erinäköinen kuin muu seinä), koska toisella radan leikkauksella se ei vastaavaa tehnyt, vaikka sekin oli kohti yleisöä.
C:ssä olin jo itse vähän itsevarmempi. Vello olisi halunnut tässäkin käyntiosuudella pitkät ohjat, kun kerran aiemminkin oli. Laukatkin onnistui ihan kivasti ja oikean laukan koko rata leikkaasta saatiin jopa seiska, olin siihen kyllä itsekin ihan tyytyväinen.
No näistä on hyvä jatkaa eteenpäin. Ja ehkä ens kerralla sitten ratsastaa itsekin vielä tarkemmin.
Vello on tähän asti ollut selkeästi helpompi (ja parempi) ratsastaa esteillä kuin sileällä. Esteillä sen mielenkiinto on helpompi pitää yllä eikä se ole vetänyt palkokasvia sieraimiin niin helposti. Toki se on henkisesti kasvanut todella paljon varsinkin viimeisen vuoden aikana ja nykyään sitä voi tosissaan ratsastaa myös sileällä, vaikka se olisikin väsynyt tai ei heti ymmärtäisi. Niinpä rohkaistuin ja päätin lähteä näyttämään Vellolle myös kouluaitoja Salpauksen ykköstason karkeloihin.
Perjantaina meillä oli onneksi taas kouluvalkku ja Katin avulla sainkin Vellon tosi hyväksi ilman hirveätä väsyttämistä. Olihan se taas aluksi vähän hillumapäällä, kun oli ollut kevyempää alkuviikolla, vaikka tiistaina tosin rämmitytin sitä hangessa. Kerroin Katille ohjelmat mitä olimme menossa ratsastamaan (He D:3 ja He C:2). Tuo D-ohjelma oli ilmeisesti tarkoitus olla raviohjelma, vaikka oikeasti se on sellainen vammaisohjelma ettei vain sisällä laukkaa, mutta muut tehtävät ovat jo helpon A:n tasolta. Esimerkiksi lopputervehdykseen tulo, josta käännytään keskeltä pitkää sivua vasemmalle ja siitä heti keskihalkaisijalle oikealle. Monessakin ohjelmassa on saman tyyppinen kuvio, mutta niissä kääntymiset ovat aina samaan suuntaan. Alkuverkaksi otimmekin Vellon kanssa ravissa tuota kuviota eli käännyin aina pitkältä sivulta ja siitä keskihalkaisijaa pitkin toiseen suuntaan. Tämän tyyppiset tehtävät sopivat erityisesti mulle Vellon kanssa, koska ne pakottavat mut nopeaksi avuissani ja ihan oikeasti ratsastamaan eikä vaan tyynesti matkustelemaan kun hevonen menee edes jotakuinkin kivasti. Anne verrytteli taas omaa hevostaan laukka-avoilla pitkin uraa, joten pystyttiin hyvin molemmat tekemään omaa tehtäväämme ilman että häirittiin toisiamme. Muutama noista käännöksistä onnistui tosi kivasti, kun vaan muistin oikeasti itse kääntää enkä vaan yrittänyt roikkua sisäohjassa. Vello myös pysyi kivasti tasaisena ja pyöreänä. Nykyään saan sen jo paljon nopeammin työskentelymoodiin. Näiden käännösten yksi idea olikin hakea Vello hyvälle tuntumalle ja rennoksi, jonka takia en saanut hätäillä käännöstä käännöksen takia, vaan piti keskittyä siihen pyöreyteen ja rentouteen. Katin sanoin hevonenhan ei tiedä mitä meidän pitäisi siellä kouluradallakin esittää eli pitää muistaa sielläkin keskittyä siihen omaan ratsastukseen.
(c) Jonna Pyymäki
Alkuverkan jälkeen siirryttiin molemmat tekemään ravissa avoa pitkille sivuille, unohtamatta suoristusta ennen kulmaa. Päädyissä vähän venytystä, tarvittaessa myös ympyröitä sinne. Avon aikana piti leikitellä ravin kanssa ja välillä isontaa askelta ja välillä vähän kasata. Vellon kanssa kun mennään vielä aika pientä ravia (jotta se pysyy rentona ja mä pystyn istumaan rentona), niin keskityin enemmän siihen, että sain välillä vähän isompaa askelta tulemaan ulos ilman että hevonen (tai minä) jännittyy. Oli kyllä hienoa katsoa kun Anne sai Oromikselta ihan mieletöntä keskiravia, jossa hevonen liikkui kunnolla koko selän ja kylkien läpi. Raviin tuli ihan erinäköinen svingi. Ehkä mekin joskus..
Lopuksi teimme vielä laukannostoja avon suoristuksesta ja päätyyn ympyröitä laukassa. Vellon kanssa oli vain tehtävänä hakea se laukassakin pyöreäksi (vähän hakusessa vielä laukkatyöskentely) ja pitää huoli pehmeydestä ja pyöreydestä myös siirtymän aikana. Pääsin taas inasen verran paremmin istumaan Vellon laukkaa ja pysyin hyvin jaloilla ympärillä. Muutama ihan kiva laukkapätkä tuli ja lopuksi Annen jo tehdessä loppuraveja, tein Katin ympärillä isoa ympyrää ja vain nostin laukkaa niin, että Vello pysyi rentona. Eli en saanut itse lähteä hätäilemään nostossa, vaan piti antaa avut ja laukata itse lantiolla ja odottaa että hevonen tulee mukaan. Keskittyä itse enemmän koko ajan siihen, että se pysyy ohjan ja pohkeen välissä. Eli jos ei heti reagoinut, ei saanut itse ruveta hätäilemään. Viimeinen nosto olikin ihan super ja näitä pitäisi vaan keskittyä itse tekemään enemmän, jotta hevoselle tulisi se oikeanlainen malli suorittaa. Siirtymä raviin oli kyllä rento, mutta hevonen vähän tippui siihen. Ei lähdetty kuitenkaan enempää prässäämään, kun alkoi jo väsy vähän painaa Veltsun kinttuja. Hyvästä nostosta seurasi kyllä hyvää laukkaa, jossa Vello kerrankin oli ihan oikeasti mun istunnan alla ja ohjan ja pohkeen välissä. Olikin helppo istua silloin..
Vellolle pointsit siitä, että se suoritti koko valkun ja vaikka väsy alkoi jo painaa, niin ei alkanut mikään päänheittely tai muutenkaan keskittymisen herpaantuminen. Taas on siirrytty pikkuaskel lähemmäs oikeaa ratsastusta :)
(c) Minna Kotajärvi
Lauantaina Vello oli sen verran väsy, ettei olisi mielellään mennyt koppiin ja kun edellinen kuljetus oli pitkä matka klinikalle, niin vastahakoisuuden ymmärsi senkin takia. Saatiin kuitenkin Kian ja yhden tuntilaisen äidin avustuksella lopulta Vello sisään ja päästiin ihan hyvissä ajoin matkaan. Onneksi, koska Lahdessa oli aika hirveä lumisade. Motarillakaan en uskaltanut ajaa yli kuuttakymppiä ja ne jotka meni ohi meistä ajoivat varmaan kahdeksaakymppiä korkeintaan. Perillä Salpauksen maneesilla oltiin hyvissä ajoin ja käytiin ilmoittautumassa ja muutenkin katseltiin ympärillemme ennen Vellon varustusta. Aluksi Vello oli maneesissa vähän jännittynyt, mutta oli ihan ratsastettavissa. Ulko-ovea ei kyllä pelännyt, olisi mielellään siihen aina pysähtynyt hengailemaan. Tein jonkin verran suunnanvaihto-taivutuksia, mitä teimme Katin valkussa edellisiltana ja pyrin muutenkin vain tasaiseen tahtiin ja rentouteen. D-ohjelmaa varten en ollenkaan laukannut, vaan työskentelin vain käynti-ravi -siirtymisiä ja muutaman pysähdyksen. Radalla Vello ei ensin uskaltanut mennä tuomaripäätyyn ollenkaan vaan yritti häippästä paikalta, mutta kun sen siitä lopulta sai pari kertaa ohitse, niin ei enää ollutkaan mikään ongelma. Eikä edes kertaakaan yrittänyt hypätä kouluaitojen ylitse (mitä vähän pelkäsin etukäteen).
Radat oli melko epätasaisia rentouden suhteen, mutta tahti pysyi kohtalaisesti. Mitään keskiraviahan en edes yrittänyt D:ssä, varovasti yritin pidentää askelta, mutta sekin jäi lähinnä vain yritykseksi. Halusin mielummin pitää hevosen rentona. Myös osa siirtymistä ja pysähdyksistä ei osunut ihan kohdilleen, koska halusin hevosen olevan edes jota kuinkin valmis siirtymiseen enkä vain esimerkiksi nykäistä sitä äkkiseltään pysähdyksiin, kun se ei vielä ollut siihen valmis. Oma mokahan se oli, että valmistelut meni pitkiksi, mutta hevonenhan ei tosiaan tiennyt että olisi juuri siinä kirjaimen kohdalla pitänyt pysähtyä. Molemmissa radoissa oli kyllä ihan kivojakin pätkiä. Vello kyllä selvästi alkoi väsyä, mikä vaan tarkoitti sitä, että piti vähän enemmän auttaa pohkeilla myös eteen. Ensimmäiset laukat C-luokan verkassa oli kyllä aika mielenkiintoiset, kun hevonen yritti lähteä lentoon. En tiedä hipaisiko kannus kylkeen vai mikä oli ongelma. Laitoin kannuksetkin vasta ekaa kertaa Vellon kanssa jalkaan kisoihin, mutta otin mun miniponikannukset eikä ne kyllä edes osuneet Velloon kunnolla kertaakaan. Ei tullut siis slaageja niistäkään.
(c) Jonna Pyymäki
Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen ratoihin, vaikka siis tarvitsemme vielä paljon harjoitusta, jotta saan Vellon kisatilanteissakin pysymään tasaisena. Itseeni olen tyytyväinen siinä, että uskalsin antaa mennä vähän pidemmällä ohjalla enkä ollut heti kerimässä lyhyeksi (sen Vello osaa), koska silloin vauhti vain kiihtyy ja menee tikittäväksi. Yleensä mun eka reaktio kaikkeen mitä tapahtuu on ottaa Velloa kiinni ja olen kovasti yrittänyt opettaa itselleni pitämään vaan käden paikoillaan ja käyttämään mieluummin pohjetta kuin heti ruveta ohjalla pidättämään. Toki tämä aiheuttaa sitä, että välillä ohjastuntuma hölskyy, kun en vaan ole riittävän nopea käteni kanssa (ääh, olen tosi hidas). Ceen jälkeen olimme menossa purkamaan Velloa ja mä menin kansliaan laittamaan lisää vaatetta päälle, jolloin huomasin että olen luokan johdossa kun puolet luokasta oli jo mennyt (tais olla seittemän osanottajaa vaan), joten emme sitten vielä purkaneetkaan Velloa vaan Kia kävelytti sitä ulkona samalla kun mä juorusin tuttujen kanssa lämpösessä kansliassa (en pärjäisi ilman ihania ja reippaita hoitajatyttöjä!) Kävin kyllä viemässä välillä Kialle syötävää buffasta ja kysymässä onko tarvetta päästä vessaan eli en ihan hunningolle jättänyt ;)
Tokavika ratsastaja meni kärkeen, joten jouduin jännäämään viimeisen asti sijoitutaanko (kaksi palkittiin). Ja sijoituttiinhan me toiseksi! En olisi kyllä odottanut tätä, varsinkaan kun mulla ei ekan luokan jälkeen ollut mitään hajua kuinka paljon oltiin saatu prosentteja siitä luokasta, joten mitään odotuksia ei toisenkaan luokan jälkeen ollut (olin D:ssä kolmas eli ensimmäinen ei-sijoittunut). Enhän edes lähtenyt kisoihin tavoittelemaan mitään palkintosijoja, vaan totuttamaan Velloa kouluaitoihin ja yleensäkin kouluratoihin ja toivoin vain että saataisiin edes se 50%. Lopputulokset olivat 57,36 D:ssä ja 58,18% C:ssä. Tuomari oli kisan vaatimukseen ja luokkiin nähden mielestäni ihan reilu, mutta ei mikään liian löysä. Linja myös tuntui pitävän ja tunsin olevani ihan oikealla tasolla muihin kilpailijoihin nähden. Kisoissa oli siis paljon vähän kisanneita ratsastajia tai vähemmän kisanneita hevosia ja oli kyllä mukavan rennot näin ensikisoiksi. Lisäksi tuomari kysyi aina onko ratsastaja valmis ennen kuin antoi lähtöluvan ja tätä ei todellakaan vähääkään isommissa kisoissa näe.
Vello ja ansaitut rapsutukset Kialta
Vellon pakkaus traileriin otti sitten taas oman aikansa, mutta taidettiin sentään selvitä alle puolen tunnin. Hetkeksi saatiin apua yhdeltä ravipuolen opiskelijalta (oletan että oli opiskelija), joka auttoi nostelemalla Vellon jalkoja. Silloin kun Vello vaan päättää seisoa niillä sijoillaan on toimivin tapa liina pyllyn takana ja jalkojen nostelu yksi kerrallaan. Kun etujalat saa sillalle niin on loppu jo helpompaa. Kiitokset siis tälle auttajalle, joka tuli vielä ihan itse tarjoamaan apuaan.
yritin poseerata..
Sunnuntaina Vello meni aamusta ihmeen nopeasti koppiin, varmaan edellispäivän työ auttoi ja totesi että kuitenkin sinne koppiin joutuu ja matkatkaan ei aina ole yhtä pitkiä kuin monen tunnin ajelu klinikalle. Viljan kanssa lastattiin kahdestaan ja olin varannut reilummin aikaa, mutta meni alle 10 minuutissa. Mikä olikin ihan hyvä, kun perillä jäin parkkialueelle pieneen mäkeen nuoskalumeen kiinni ja purettiin Vello sitten siihen. Auto ei kuitenkaan liikkunut edes tyhjällä kopilla ja kun yritin peruuttaa saadakseni vauhtia, niin jäin hankeen kiinni autolla (yhtään ei nähnyt mikä siitä valkoisesta osasta oli tietä ja mikä ei..). Hiekkakaan ei auttanut eikä auto liikkunut vaikka irrotin kopinkin. Ei muuta kuin ensin valkkuun ja sitten myöhemmin miettimään millä saataisiin koppi irti. Annelle soitin, että menkää siitä mistä mennään henkilöautoilla (onneksi parkkikselle on siis kaksi tietä, niin muut pääsi kyllä kulkemaan) että me ollaan jumissa keskellä tietä..
Valkun jälkeen autoin Annea ja Paulaa pakkaaman omat hevosensa, kun Annella oli kiire takaisin tallille, että ehtii kuskaaman pari tyttöä Salpauksen estekisoihin. Me jäätiin sitten Viljan ja Vellon kanssa miettimään mitä tehdä. Onneksi tuttu mies sitten auttoi ja työnnettiin hänen kanssaan ensin koppia taaemmas (se ei onneksi ollut siinä lumipenkassa), jotta sai autolle vähän tilaa taakse ja saatiin se sitten irti. Sitten vain käännettiin koppi ympäri, jolloin pääsin lähtemään alamäkeen. Eli auto uudestaan trailerin eteen ja Vello kyytiin. Vello oli vissiin vähän kyllästynyt kun oli joutunut kävelemään niin kauan että käveli tosi nopeasti koppiin ja päästiin siis matkaan yllättävän nopeastikin epätoivoisesta tilanteesta huolimatta.
Estevalkku meni ihan kivasti, vaikka Vello oli selkeästi väsynyt jo. Mutta tällä kertaa tiesin mitä mun pitää tehdä itse, kun se on väsynyt. Yksi ohi meno tuli, kun en ollut yhtään varautunut että voisi mennä ohi (oli muutenkin vähän turhasti vasenta pohjetta vasten), Vellohan tosi harvoin varsinaisesti pysähtyy esteen eteen ellen heitä ohjaa pois, joten tuo ohimeno vähän yllätti. Muuten hyppäsi tosi kivasti ja jaksoi tsempata vielä viimeisen radankin, jossa muutamat esteet oli kuitenkin jo ysikympissä. Eikä mun päätä edes paleltanut vaikka näin kun nostettiin (ja kuulin kun Norilo sanoi että nostetaan noita kahdella). Vello on kyllä tuonut itseluottamusta mulle hyppäämiseen, kun se tosiaan aina yrittää hypätä jos sen vaan saa esteen eteen (eikä sekään yleensä juuri työtä vaadi, kun mielellään hyppää).
Tässä maistiaisina Vellon tuomaripöydän väistelyt. Laitan varsinaiset videot kouluradoista ja estevalkusta omiin postauksiinsa, jotta tämä ei veny ihan mahdottoman pitkäksi. Kuvista kiitos kuvaajille, mulla ei tosiaan kameraa ollut mukana, kun Kialle annoin videokameran käteen. Ja kuten kuvista näkyy, klippasin Vellon tiistaina, kun nyt alkaa olla sen verran lämpöiset kelit, että pihatossakin tarkenee klipattu (loimitettuna totta kai!) ja kyllästyin jo totaalisestti siihen kuivatteluun kun Vello on aina ihan läpimärkä hiestä. Yleensä kävelytin sen yhden loimen alla ja sen jälkeen se oli vielä karsinassa jonkin aikaa kahden fleecen alla (toinen fullneck ja toinen sellaista froteehenkisempää fleeceä) ennen kuin se oli edes sen verran kuiva että pystyi viemään ulos loimitettuna. Toki jos pääsin päivällä käymään niin silloin vein märempänäkin ulos, kun siellä kuivaa parhaiten, mutta kovilla pakkasilla ei viitsinyt ihan läpimärkänä viedä juuri kylmenevää yötä vasten, vaan mieluummin kuivattelin hetken sisällä. Hikoaa Vello noin klipattunakin, mutta kuivaa myös nopeasti.
Helmikuun alkupuolella oli Vellolle tosiaan varattu Porvoon klinikalle aika hammasröntgeniin. Sillä on molemmat yläetuhampaan tummuneet ja niissä on pienet lohkeamat. Niitä on raspausten yhteydessä seurattu nyt vuoden verran (puolivuosittain) ja mitään muutoksia ei oikeastaan ollut havaittavissa. Eläinlääkärin kehotuksesta kuitenkin suuntasin klinikalle kuvauttamana hampaat, jotta näkisimme pitääkö ne poistaa vai ei.
Vello on kyllä syönyt hyvin (kuten mahan ympäryksestä voi päätellä) eikä tiputtele ruokaa tai muutenkaan varo puremasta hampailla, joten kipeät ne ei vaikuttaneet olevan.
Mustan piti alun perin lähteä reissulle mukaan, kun se oli pakkasten kiristyttyä alkanut oireilemaan taas kintereitään. Ne oli tarkoitus piikittää siinä ohimennen (olisi ollut aikaa juuri siihen Vellon lisäksi). Musta nyt ei sitten sattuneesta syystä kyseiselle reissulle enää päässyt mukaan, joten tiistaiaamuna Annen kanssa työnnettiin Vello yksin koppiin ja lähdettiin matkaan. Navigaattoriin osoite ja menoksi. Pääsimme matkaan parikymmentä minuuttia myöhemmin kuin olin kaavaillut, vaikka autoin Annea aamutallissa niin aikaa meni kuitenkin enemmän (Anne oli juuri ollut viikonlopun reissussa, joten tallihommat otti vähän enemmän aikaa, kun karsinoiden siivous oli hoidettu Annen miehen toimesta ja hän ei ole niin huolellinen).
Matka-aika näytti kuitenkin riittävän ihan hyvin ja kelikään ei kovin kamala ollut (vähän sateli räntää ja rapa roiskui etelämpänä..)
Ongelmat alkoivatkin, kun tajuttiin että oltiin ihan väärässä paikassa (siinä vaiheessa kun oltiin osoitteessa ja aikaa oli noin kymmenen minuuttia jäljellä). Myös Vantaalla on alue nimeltä Ilola samoin kuin Porvoossa (tämä siis postitoimipaikkana klinikan osoitteessa) ja täältä Vantaan Ilolasta löytyy tasan saman niminen tie. Eroa näillä paikoilla on reilu 40 kilometriä (tietä) ja vajaan tunnin ajomatka.. Eikun soittoa klinikalle että ollaan vähän myöhässä. Onneksi Vellolle oli varattu kuitenkin siihen kaksi tuntia aikaa ja kun Mustaakaan ei ollut mukana, niin vaikka olimme perillä tunnin myöhässä, niin ehdimme kuvata ja katsoa kuvat rauhassa ennen seuraavaa potilasta.
tainnutettuna
Minulla oli myös ollut Googlemaps päällä, mutta se ei taas jostain syystä tällä kertaa toiminut vaan oli jäänyt sijainniltaan Lahteen.. Vinkiksi siis Porvoon klinikalle ajaville: laittakaa naviin paikkakunnaksi ihan se Porvoo eikä Ilola, niin saatatte löytää perille. Ja jos tulette samasta suunnasta kuin me, niin älkää kääntykö epämääräiselle pikkutielle, se menee jonkun pihan läpi ja oikaisee kyllä ehkä kilometrin verran. Onneksi ei sille käännytty, kun oli jyrkkää alamäkeä ja erittäin pienen näköinen tie. Lisäksi siinä oli kyltti jostain siltarikosta. Jatkettiin siitä kohtaa vaan suoraan eteenpäin ja kysyttiin yhdeltä lumitöitä tekevältä papparaiselta että ollaanko ollenkaan oikealla reitillä.
Se on myös mainittava, että klinikalla ei ollut näkyvissä minkäänlaisia kylttejä, että ollaan perillä. Onneksi yhdellä alueella oli traileri, joten parkkeerattiin sinne viereen, mä otin paperit ja Anne Vellon ja lähdettiin kiertämään isoa rakennusta etsien mahdollista ovea. Anne kerkesi jo käydä lukemassa postilaatikkorivistöäkin, että klinikan laatikko kyllä löytyi ja löytyi lopulta se oikea ovikin.
Loppureissu sujui sentään vähän paremmin. Kuvat oli hyvät eikä toimenpiteitä tällä hetkellä vaadita. Pitää vaan seurailla ikenien vetäytymistä ja jos rupeaa arkomaan esimerkiksi porkkanaa purressa. Kontrollikuvat voisi ottaa joskus vuoden päästä. Kuvattiin lisäksi yksi poskihammas, joka oli kyllä jo edellisessä raspauksessa näyttänyt menneen umpeen (sitä edellisessä siellä oli joku pikku reikä tms.) ja sekin oli ihan ehjä.
tässä näkyy tuo ikenien vetäytyminen (n. puoli senttiä) ja hampaiden tummuus. Alempana kuva joulukuun alusta, eroa ei ole.
Rauhoitetun eestiläisen puskeminen takaisin kuljetuskoppiin olikin sitten ihan oma operaationsa. Se nostettiin sinne kirjaimellisesti yksi jalka kerrallaan, kun ei muuten liikkunut askeltakaan. Hyvä kun se jaksoi kävellä mäen ylös kopin luokse. Saatiin onneksi apukäsiksi vielä seuraavan potilaan avustaja ja ystävällisesti neuvottiin heille mihin suuntaan lähteä sen hevosen kanssa ettei tarvitse kiertää koko rakennusta. Vellon kiskominen pakkopilttuuseenkin oli jo oma hikistyttävä hommansa, mutta siinä oli sentään klinikan väki auttamassa (kun oli jo vähän rauhoitettu siinä vaiheessa). Polttoainekin riitti harha-ajelusta huolimatta vielä seuraavalle huoltoasemalle ja kotiinkin selvittiin ajoissa (Annella oli yksi iltatunti). Huoltoaseman vieressä oli BurgerKing, joten mekin saatiin Annen kanssa vihdoin jotain ruokaa. Aikataulun tiukkuuden vuoksi emme kerinneet mitään hakea menomatkalla, joten nälkä oli jo melkoinen. Vellon rauhoituskin sopivasti hälveni meidän syödessä ja se kopissa huojuminen lakkasi. Se siis oikeasti huojahteli välillä siellä kopissa alkumatkasta, siihen näkyy nuo rauhoitteet vaikuttavan melko vahvasti.
Kotona vielä juoksutin Vellon kevyesti ennen kuin päästin sen takaisin pihattoon toipumaan reissusta.
Taas on aika kohdata totuus silmästä silmään. Kuten edellisessä aihetta käsittelevässä postauksessa ennustinkin, tuli helmikuusta suhteessa paljon kalliimpi, kiitos parin ell-laskun, joista toinen oli kyllä ihan suunniteltu toisen taas ollessa erittäin huonoa tuuria.
3.2. Norilon valkku 35e, koppi 25e
6.2. Riimu Kisulle 8,97e (tarjous) (Horze), fullneck fleece -loimi Vellolle (tarpeeseen) 31,92e ja villainen ratsastusloimi Mustalle (tarjous) 20e ja w-healing sukat itselle (x2) 31,84e (Wahlsten)
21.2. Katinkalle loimi Premium Equinelta 98,20e (tosi tarpeeseen ja tarjouksessa) ja huopa Vellolle 32,73e (jotta sai 100 punnan rajan rikki ja postikulut ilmaiseksi, tuli halvemmaksi näin päin)
22.2. Hanskat x2 33,80e ja suitsipussi 12,90e (Hööks)
24.2. Kouluvalkku 25e
26.2. Katinkan mysli 32,90e (Puuilo)
Ja erittelyt:
valmennukset ja kuljetukset: 110 e
rehut: 50,80 e
hevosten varusteet: 204,72 e
omat kamat: 65,64 e
eläinlääkärikulut: 326,50 e
muut: 167,40 e
yhteensä: 925,06 e (järkyttävää!)
Tämän lisäksi muistin vielä helmikuussa vihdoin maksaa SRL:n jäsenmaksun sekä D-luvan, niihin yhteensä himpun alle 100 euroa. Pitää nyt katsoa, tuleeko oikeasti mentyä kakkostason kisoihin, silloin tarvitsee vielä sitten hevosen vuosimaksunkin..
Katinka uudessa Premiumissaan. Ainakin vielä ollut tosi kestävä, todennäköisesti Vello saa samanlaisen jossain vaiheessa, kun sen loimet tuppaa reikiintymään turhan helposti.
