Tässä nyt näitä kisavideoita, useampi siis. En mene nyt vannomaan että ihan jokainen kisa on tullut kuvattua (tai jotain kisoja en ole tainut vielä ehtiä edes editoida ja ladata youtubeen), mutta melkein kaikki tässä pitäisi olla.
Alunperin mun oli tarkoitus loppukesästä hypätä muutama ysikymppi, noin niinkuin kokeiluksi, mutta koska Takkula Tuoppi toukokuussa olikin jo ysikympin tasolla (minituopin toinen osakilpailu), niin siirryttiin sitten siihen ysikymppiin jo alkukesästä. Ja ihan hyvin on mennyt.
Takkula Tuopin jälkeen hypättiin kotona yhdet tallin kisat, niistä on video 70cm radalta, en edes muista hyppäsinkö muita kuin sen yhden luokan. Se on kuitenkin kuvattu jalustalla kentän nurkasta, joten siitä ei kovin hyvin näy, en siis sitä videota laita tänne.
Nämä oli ihan kamalat sadekisat. Kesäkuun loppu ja mä kaivoin talviratsarit jalkaan (softshell), jotta en paleltuisi. Tarkoitus oli näin 'kotikentällä' hypätä 80 ja 90cm, koska viikon päästä olin menossa ihan uuteen paikkaan, jossa rajoitusten vuoksi mun ei ollut mahdollista hypätä 70cm (koska olin hypännyt yhden 90cm jo). Tuon järkyttävän sateen takia skippasin kuitenkin sen 90cm luokan, koska välissä oli niin pitkä odotteluaika ja kyydissäni oli vielä poni, joka meni sen 70 ja 80cm näissä kisoissa, joten päivä oli jo ollut pitkä.
Suojakalliolle oli vähän pidempi matka, mutta Anne oli käynyt siellä kisoissa ja sanoi että hyvä iso kenttä ja hyvät järjestelyt, joten lähdin rohkeasti kokeilemaan uutta kisapaikkaa. Järjestelyt toimivat hyvin ja koska heillä ei ollut niin paljon henkilökuntaa, että verkka-alueelle olisi saanut jonkun huutelemaan lähtöjä, niin kuuluttaja kuulutti aina useamman valmistautuvan, mikä auttoi tosi hyvin pysymään selvillä koska oma vuoro olisi. Näin ollen hevosenhoitajan mukanani ollut Kia pystyi rauhassa keskittymään kuvaamiseen. Verkassa Velloa muka vähän jännitti esteet ja ekat ristikkohypyt olikin vähän huvittavia, mutta sen jälkeen se alkoi hypätä ihan normaalisti ja radalla ei esteiden puolesta ollut mitään ongelmaa. Kamalin asia taisi olla sarjan kohdalla aidan vieressä olevat puomit, niitä vähän väisti kun mentiin kohti linjaa. 80cm rata meni muuten oikein hyvin, mutta mokasin itse linjan. Nuo ns. standardi linjat on Vellon kanssa tosi vaikeita, vaikka niitä paljon harjoitellaankin valkuissa. Vellolla ei ole mikään kovin pitkä askel, joten linjat pitää yleensä tulla yhdellä askeleella enemmän ja odottaen. Jos liikkuu hyvin eteen, niin sitten pääsee sillä normi askelmäärällä. Mutta se ratkaisu pitäisi pystyä tekemään jo ennen linjan ekaa estettä ja näitä kisoja ennen sitä ei kovin vielä oltu harjoiteltu. Joten lähdin ahnehtimaan linjaa viidellä enkä sitten kuitenkaan ratsastanut tarpeeksi eteen, jolloin loppuun tuli pikku askel ja jälkimmäinen pysty alas. Ysikympissä oli sama rata kuin edellisen luokan ensimmäinen vaihe, joten pääsin korjaamaan virheeni. Vähän odottavammin linjalle ja tarkoituksella kuusi askelta. Muualla oikaisin sen mitä pystyin ja annoin Vellon edetä melko reippaasti. Alunperin tarkoitukseni oli ysikymppi mennä sillain nätisti vaan, mutta kasikympin pudotus ja sitä myöten sijoitushaaveet sai sisäisen kilpailijani heräämään. Ajattelin että hitto, kyllä mä nyt ratsastan ihan tosissani, vaikka onkin vasta meidän toka ysikymppiä, ei tänne hissuttelemaan ole tultu. Videolta ei ehkä näy kuinka roikun toisella kädellä tukevasti harjassa kiinni, se on mun turvariepuni kun esteet nousee. Sarjaa ei kovin paljon oltu vielä tässä vaiheessa kesää harjoiteltu, mutta Vello hoitaa ne kivasti ja varmasti, onneksi! 90cm siis sijoituttiin jaetulle kolmannelle sijalle. Paikka oli niin kiva, että päätin maksaa hevoselle vuosimaksun ja tulla kahden viikon päästä uudestaan 2-tason Päijänne Jumping -kisoihin. Silloinkin olisi ollut 1-tason luokkia, mutta vain perjantaina ja koska mulla tulee tuonne matkaa sen verran, niin ei ollut mitään mahdollisuuksia töiden jälkeen sinne ehtiä.
Näissä kisoissa olikin Haven kuvaamassa, joten omia videoita en edes editoinut (Vilja kyllä kuvasi ne, vaikka sanoi ettei meinannut tulla mitään kun unohtui katselemaan ja jännäämään). Anne seurasi livekuvaa aamupalaa syödessään (meidän eka startti oli joskus yhdeksän aikaan aamulla) ja sainkin radan jälkeen heti kommentit. Muuten rata meni ihan hyvin, mutta Vello oli alussa vähän nukuksissa ja kakkoselle tultiin melko juureen eikä takaset sitten päässeet puhtaasti yli. Harmi, kun oli clear-round luokka ja näillä oli hienot ruusukkeet jaossa :D. Linjan otin suosiolla lyhyempänä.
Ysikymppi vähän jännitti, okserit oli ihan kunnon kokoisia (ykköstasolla usein aika lyhyitä). Arvosteluna oli A.2.0 ja päätin että niin nopeasti mennään kuin mahdollista ja lyhyillä teillä. Kakkonen tuli taas alas (ja sama este vielä) ja lopullisissa tuloksissa en olisi palkinnoille päässyt edes puhtaalla radalla, joten vielä pitää nopeutta treenata. Loppukesästä tosin harjoiteltu enemmän vielä johtamista ja hevosen ratsastettavuus parantunut koko ajan, joten pystyn tekemään vielä lyhyempiä teitä ja ratsastaa Velloa eteenkin enkä vain antaa sen mennä, jolloin sitä nopeuttakin tulee.
Järjestelyt toimivat taas erinomaisesti ja tykkäsin radoista. Oli mulle muuten ekat 2-tason estekisat ikinä ja kolmas ysikymppiä meille. Että siihen nähden oikein tyytyväinen. Ajattelin, että Vello saattaisi vähän jännittää Havenin kuvauspömpeli yhdessä kulmassa, mutta tuosta kylmäverisyydestä on sentään se hyöty, että vaikka Vello onkin herkkis, niin ei se kiinnittänyt juuri mitään huomiota Havenin pömpeliin eikä kentän keskellä olevaan katokseen. Ainoa mitä se vähän katseli oli jostain syystä laine este, vaikka kotonakin on laineita hypätty. Siinä se vähän kysyi että josko voisi vaikka mennä ohi (näkyy videollakin sellaisena 'huojuntana' ennen estettä), mutta kiltisti hyppäsi.
Okei, tästä on tulossa ihan mahdottoman pitkä postaus, joten pitää laittaa loput videot toiseen postaukseen..
Vello on ollut töiden takia välillä tosi vähäisellä liikunnalla, mikä tietenkin vähän kasvattaa sen mahan ympärystä vaikka ovatkin vielä säännöstellyllä heinällä (luojan kiitos) ja tietenkin energiaa kerääntyy. Varsinkin pääkoppaan. Joinain viikkoina olen kerinnyt/jaksanut liikuttaa ratsain vain viikonloppuna, mikä on tietenkin ihan liian vähän tuollaiselle hevoselle. Mila kun lähti pohjoiseen töihin, niin ei ole edes ollut liikutusapua.
Viime viikolla ehdin kuitenkin käydä tiistaina rauhallisen maaston kuntosalilla käynnin jälkeen ja vaikka keskiviikko ja torstai olikin vapaata oli Vello melko asiallinen kun perjantaina käytiin nopeasti mäessä vähän ravailemassa ja laukkailemassa ennen kengitystä. Saatiin siis hokkikengät jalkaan, vaikka meillä ei vielä niin liukasta olekaan ollut. Kentällä vähäinen lumi alkaa olla vähän lipoista, mutta maastossa on vielä pysynyt hyvin pystyssä, varsinkin kun Vello ei niin helposti aro edes kovilla pohjilla kengätöntä kaviota. Tyypilliseen tapaan hokkikengät ottaa taas pari päivää ennen kuin Vello oppii niiden kanssa liikkumaan. Se on suorastaan huvittavan näköinen aina tallista lähtiessä kun saa ekat hokit talvella jalkaansa. Katinka ja Musta osasivat aina kävellä ihan normaalisti heti, mutta Vello kävelee kuin munankuorilla pari päivää.
Lauantaina käytiin reilun tunnin maasto. Vello oli aluksi vähän kyttäilevä (mun rohkea kenttähevoseni pelkäsi mm. tiellä olevaa oksaa) ja pidinkin laukan aika rauhallisena. Varsinkin kun viime aikoina Vellon ainoa vauhti vaihtoehto laukassa on ollut niin-kovaa-kuin-pääsee. Käytin Equilabi taas maaston 'nauhoitukseen', mutta se ei kyllä ihan kaikkia laukkoja tunnistanut laukaksi.
Tässä vähän dataa kyseisestä reissusta:
Kuka tietää miten näitä kuvia saa laitettua vierekkäin täällä bloggerissa??
Kuten sanottu, tuo ei ihan kaikkea laukkaa ollut laukaksi tunnistanut tai meidän keskinopeus olisi varmasti ollut alhaisempi ja laukka-askel ehdottomasti lyhyempi. En epäile etteikö meidän viimeisen pätkän vauhti ollut enemmän kuin tuo ja askelkin varmasti pitkä, mutta noin yleisesti Vellolla on melko lyhyt laukka-askel ja esimerkiksi normaaleihin hevossarjaväleihin sen kanssa saa tulla suht reippaasti ja suhteutetut on melkein parempi ottaa ihan aavistuksen kooten ja yhdellä ylimääräisellä askeleella kuin antaa sen viipottaa pitkänä ja just just 'oikealla' askelmäärällä, jolloin helposti jälkimmäinen este tippuu. Toki se tähänkin pystyy, mutta silloin sen pitää olla tosi rento, jolloin sen askeleen saa pitenemään ilman kaahottamista. Kisoissa se ei oikein onnistu kuin ehkä toisessa vaiheessa vahingossa kun en ajattele liikaa :D
Sunnuntaina meillä olikin Katin kouluvalkku ja voi että hevonen oli hyvä! Se oli juuri sopivasti väsynyt (sekä henkisesti että fyysisesti) jotta turha hölmöily jäi pois, mutta ei niin väsynyt että se olisi ottanut jokaisen pohkeenkäytön laukannostona. Pääsin siis oikeasti ratsastamaan ja auttamaan sitä ilman että se olisi reagoinut aina vaan eteen tai muuten isosti. Teemana oli takajalat alle (pohja vähän liponen paikka paikoin, joten kovin isosti ei halunnutkaan ratsastaa), jolloin etupää pääsee nousemaan ylös. Aloitettiin ihan ravi-seis-ravi siirtymillä ja tehtiin sellaista vähän reilu puolikkaan kokoista kenttää, jotta tulisi pakko kääntää vähän useammin eikä vaan ajella pitkin pitkää sivua. Heti eka ravisiirtymä oli jo hyvä, yleensä Vello tarjoaa laukannostoa kun sen pitää pitää painonsa takajaloilla, koska se on sille niin paljon helpompaa kuin ponnistaa sieltä raviin. Tämän se on saanut vielä anteeksi kuhan se paino tosiaan on pysynyt siellä takajaloilla eikä se ole yrittänyt lähteä viipottamaan laukkaa eteenpäin. Nyt se kuitenkin teki tosi hyvän ravisiirtymän ja vaikka selkä olikin vielä vähän alhaalla, niin oli se ehdottomasti yksi meidän parhaista ravisiirtymisistä erityisesti alkutuntiin. Jonkin aikaa kestikin, että sain Vellon kantamaan itsensä ja se tuli sieltä helposti ylös (=pudotti selän alas), mutta sain sen myös tosi nopeasti palautettua kantamaan itseään (ja mua) eikä se edes ylös tullesaan yrittänyt lähteä juoksemaan alta pois. Jolloin mulle ei tullut automaattista reaktiota jäädä suuhun roikkumaan ja hevonen pystyi rentoutumaan lisää ja mä taas pystyin antamaan lisää tilaa edestä. Positiivinen kierre siis kerrankin. Pystyin lisäksi istumaan niillä takasilla, jolloin pohkeen käytöstä tuli enemmän kääntävää, taivuttavaa ja kokoavaa kuin eteenpäin ajavaa, mikä on ihan ehdottoman suuri muutos tämän hevosen ajattelutavassa.
Muutamilla pysähdyksillä siis haimme ajatusta, että painon pitää pysyä siellä takasilla molemmissa siirtymisissä ja meille tuli ajatusta kuinka paljon meidän hevoset tarvii apua juuri tänään tässä asiassa. Tämän jälkeen teimme ns. pitkillä sivuilla avoa vasemmalle (oikea kierros), josta tietenkin piti ennen kulmaa suoristaa ja ratsastaa hyvä kulma. Avoa ei siis kerennyt kovin pitkää tekemään ja tarkoitus olikin vain säilyttää se paino takasilla ja saada hevoset kantamaan itseään vaikka sitä etupäätä siinä siirreltiinkin. Tarvittaessa aina välillä voltteja. Vellolle sopii tälläiset nopeassa tahdissa eteen tulevat tehtävät. Vai pitäisikö sanoa, että ne sopii mulle kun ne pakottaa mut ratsastamaan tehokkaasti koko ajan, jolloin Vellolle ei jää aikaa häippästä mihinkään vaan joudun oikeasti ratsastamaan joka ikisen askeleen. Välillä tietty tuli hetkellisiä katoamisia, erityisesti avosta suoristuksen jälkeen, jolloin meinasi kulma mennä vähän pitkäksi. Suuntaa vaihettiin koko rata leikkaalla, johon piti alkuun tehdä pieni voltti vanhaan suuntaan, sen jälkeen pätkä avoa molempiin suuntiin (järjestyksen sai valita itse) unohtamatta suoristusta siinä välissä ja loppuun vielä voltti sinne uuteen suuntaan. Ja tämä kaikki siis koko rata leikkaan aikana, joka kentän katkaisun takia oli enemmänkin kokoa puoli rataa leikkaa. Kokeilkaapa joskus huviksenne, oli ihan älyttömän tehokas ja onnistui tuon alkuverryttelyn takia aika helpostikin, vaikka näin kirjoitettuna (ja kuultuna) kuulosti lähes mahdottomalta. Ja tässäkin tietysti tarkoituksena oli sen painon pysyminen siellä takaosalla vaikka mitä tehtäisiin. Jatkettiin toiseen suuntaan samaa ja samanlaisen suunnanvaihto kuvion ja kävelytauon jälkeen otettiin laukannostot volteilla mukaan. Ja näissäkin paino takaosalla. Laukan oli tarkoitus olla hyvinkin koottua ja vain ihan pieni pätkä ja sillä voltilla eli ei uraa pitkin posottelemaan. Vellon kanssa se tarkoittikin ihan pari kolmea askelta, jonka jälkeen raviin ja nopeasti taas rytmi ravissa. Nostojen jälkeen Vello välillä rupesikin ehdottamaan laukkaa myös avon aikana, mikä olikin odotettavissa. Kati sanoikin ettei siitä pidä hämmästyä jos hevoset tarjoaa laukannostoa silloin kun sitä painoa sinne taakse siirretään, ne vaan kokee silloin sen helpommaksi itselleen ja totta kai ehdottaa sitä. Siinä vaiheessa pitää vaan ratsastajan olla valmis auttamaan sitä hevosta, jotta se pystyy jatkamaan työskentelyä ravissa. Huilitauon jälkeen jatkettiin vielä työskentelyä, tällä kertaa Anne laukassa ja me Vellon kanssa jatkettiin ravissa. Totesin tähän kohtaan, että se laukka voi olla vielä turhan haasteellista (ainakin mulle jos ei Vellolle) ja kun on mennyt näin hyvin, niin mielellään pitäisin sen pakan kasassa loppuun asti. Nyt lähdettiin siitä kootusta askellajista (mulla siis ravi ja Annella laukka) tekemään pieniä pidennyksiä ja yhä se paino siellä takasilla. Kati sanoi, että harmittavan usein näkee kouluradoilla kuinka hevoset on hyvin tasapainossa ja paino takana harjoitusravissa, mutta kun lähdetään keskiraviin niin ne valahtaa pitkäksi ja etupainoisiksi. Yleensäkin askeleen pidentäminen on meille Vellon kanssa tosi vaikeaa, kun en oikein osaa pytäää sopivasti ja Vellon reaktiot muutenkin tuossa on lähteä pikemminkin lisäämään vauhtia ja sitä kautta ehkä pidentämään askeltaan kuin pysyä samassa rytmissä. Nyt tehtiin siis pienillä muutoksilla, niitä avoja tai vaikka tarvittaessa pysähdyksiä apuna käyttäen, jotta se oma ajatus ja istunta pysyy siellä oikein ja että me tajuttaisiin kuinka paljon niitä hevosia tarvii auttaa. Aluksi Vello yrittikin lähteä vain koventamaan vauhtia, mutta tällä kertaa sisäinen metronomini ihme kyllä toimi (tässä auttaisi varmaan ihan hirmuisesti jos olisi musiikillisesti lahjakas..) ja sain kuin sainkin pidettyä sen saman rytmin, jolloin me ihan oikeasti saatiin muutamia vähän pidempiä askelia ilman että Vellolle tuli hätä ja tarve juosta alta pois. Vello oli jo selkeästi tosi väsynyt ja alkoi pikku hiljaa painua matalaksi, joten tähän oli hyvä lopettaa. Tietysti loppuun tehtiin vielä hyvä ja tasapainoinen käyntisiirtymä, joka onnistuikin mestarillisesti heti ekalla yrittämällä. Kati sanoikin että oli varmaan meidän paras siirtymä ikinä. Vello oli tottakai hikinen, mutta huomattavasti vähemmän kuin yleensä, koska kaikki hiki tuli ihan rehellisesti työnteosta eikä hillumisesta.
Tämä oli kokonaisuudessaan sellainen valmennus, että tällä fiiliksellä jaksaa taas ihan helkutin monta epäonnistuneempaa ja huonompaa ratsastuskertaa. On älyttömän palkitsevaa huomata, että työ on tuottanut tulosta ja on itsekin oppinut taas vähän paremmaksi ratsastajaksi, tai ainakin rohkeammaksi käyttämään niitä apuja eikä vaan matkustamaan siellä kyydissä.
Koska Vellosta ei ole nyt mitään tuoretta kuvaa, niin saatte tyytyä kännykkä räpsyyn aina suloisesta Katinkasta. Senkin mahaa on saatu sentään aavistus pienenettyä säännöstellyllä heinällä. Ja nyt kun on maa aika lailla jäässä, niin pihattolaisetkin on päässeet pellolla ja liikkuvat sitä myöden enemmän vapaa-ajallaan.
Tästä saa ehkä käsityksen, että koko valmennus oli ihan unelmaa, mutta varsinkin alku oli melko hankalaa (vaikkakin paljon helpompaa kuin yleensä) ja siellä oli aina selkä alhaalla ja tuntumaa pakoillen askelia parin onnistuneen askeleen jälkeen, mutta pikku hiljaa ne hyvät pätkät piteni ja selän alas tiputtaminen väheni. Ja yleisfiilis koko hommasta oli vaan niin hyvä! Lisäksi kun oikeasti keskittyy niihin positiivisiin asiohin, niin itse oppii nopeammin. Koko oma olemus on valmiiksi positiivisempi jolloin sitä oppiakin on helpompi ottaa vastaan. Toki pitää tiedostaa omat virheensä ja heikkoutensa, mutta ei jäädä vatvomaan niihin vaan poimia joka kerta ne asiat mitkä onnistui hyvin sillä kertaa. Se voi olla hyvinkin pieni asia, mutta sillä voi olla suuri merkitys. Esimerkiksi olen hyvin tyytyväinen siihen, etten jäänyt Vellon suuhun roikkumaan vaan uskalsin antaa sille tilaa edestä ja tämä ei todellakaan ole omalla kohdallani mitenkään itsestään selvyys. Jollekin toiselle se tunnin positiivinen asia voi olla vaikka se, että osasi itse katsoa joka kerta oikean kevennyksen. Haastankin kaikki miettimään joka kerta oman ratsastuksensa jälkeen kolme asiaa, mitkä sillä kerralla meni hyvin. Olkoon vaikka kuinka pieniä asioita.
Ja edellisessä postauksessa taisin puhua kisavideoista, mutta on varmaan parempi etten tunge niitä nyt tähän muutenkin pitkään epistolaan. Mainitsin myös kuntosalilla käynnin ja tähän liittyy kuntotesti, jonka Anne teetti muutamille meistä. Sen tulos ei todellakaan ollut mitenkään kovin imarteleva, joten jotain on tehtävä..
Huh, onpas taas taukoa kertynyt.. ja paljon on tapahtunut sitten viime kirjoittelun.
Vellon kanssa käytiin kesällä aika tasaiseen tahtiin kisoissa. Lähinnä estekisoissa ja mentiin 80cm ja 90cm aikalailla joka kisoissa. Käytiin myös parissa uudessa paikassa ja yhdet kakkostason kisatkin. Melkein joka kisoista tuli vähintään toisesta luokasta sijoitus, joten homma on alkanut pyöriä ihan mukavasti. Vieläkin ongelmana on välillä turhan herkästi putoavat puomit, mutta muuten Vello hyppää tuon 90cm:kin niin kevyesti, että ensi vuoden tavoitteeksi on asetettu metri, korkeus jota en ole itsekään hypännyt kuin ihan muutaman kerran jonkun jumppasarjan päässä, siis totaalisen uusi korkeus meille molemmille.
Suojakalliolla Päijänne Jumping, 90cm (2. taso)
Vellon kanssa on myös käyty harjoittelemassa maastoesteillä ja se alkaa niilläkin olla jo melko varma. Vaikeammat tyypit tarvitsee vielä harjoituttaa varmemmiksi (esimerkiksi maahauta ei oo ollenkaan meidän juttu), mutta vesi on aina hyvä elementti poitsulle. Kesällä sen huveihin kuuluikin kaataa vesiastiat laitumella ja läträtä siellä, ei siis ihme että veteen meno ratsainkaan ei tuota ongelmia.
Korpikylässä syksyllä, täällä käytiin pariin kertaan kisoissa ja Vello oli tosi rentona, vaikka oli sille ihan uusi paikka. Kuvan ottajaa en valitettavasti muista :/
Kävimme myös syksymmällä yhden matalan tason kenttäkisat, joissa kouluohjelmana oli tuttarin koulurata ja esteet sitten korkeudella 60cm. Edellispäivänä kävimme Takkulassa harjoittelemassa vähän maastoesteillä Tolmusen Petrin johdolla (joka kisoissa oli ratamestari ja estetuomari), joten Vello oli vähän väsynyt, mikä ei koskaan ole hyvä kouluohjelmaa ajatellen. Se oli sen verran virittynyt, että mun oli pakko keventää kun jokaisesta pienen pienestäkin eleestä se yritti laukalle. Onneksi olin lähtövuorossa sen verran ajoissa ettei esteosuudet olleet vielä alkaneet, ne kun ratsastettiin siinä ihan vieressä ja joku olisi niistä saattanut ottaa vähän kipinää..
Kouluosuuden jälkeen vaihdettiin vain nopeasti suitset ja laitettiin suojat ja paineltiin samoilla lämmöillä esteille. Yksi verkkahyppy okserille ja sen jälkeen rata sellaisessa rauhallisessa temmossa ja puhtaasti. En oikonut, mutta en ratsastanut myöskään ylipitkiä teitä hevosta säästääkseni. Tämän jälkeen hepot koppiin päiväheinille ja Anne kävi hakemassa meille ruokaa sillä välin. Kisoissa olimme siis Veronican kanssa ja Anne tuli paikalle vasta tuntien loputtua, ehti juuri näkemään meidän molempien kouluradat. Ehdittiin hyvin syödä itsekin ennen maastoradan kävelyä.
Ihanne aika maastoon oli 1,5 minuuttia nopeudella 400m/min. Rata oli myös melko tekninen ja siellä oli paljon tiukkoja teitä, joten koko matkaa ei voinut vain painella täysiä. Olikin vain muutama ratsukko jotka pääsivät ihanneaikaan (toinen jopa vähän ali) ja meillä Vellon kanssa tuli 3 sekuntia yliaikaa. Eka este oli kentällä, jonka jälkeen piti laukata maneesin viertä sinne taakse missä suurin osa maastoesteistä Takkulassa on. Tässä kohtaa oli yleisön alue erotettu nauhalla radasta, mikä järkytti muutamia hevosia (Kansas veti liinat ihan kiinni ennen kuin pääsi kentältä pois ja Vellokin yritti häipätä toiseen suuntaan). Veden läpi oli suht pitkä matka laukata ja vaikka vesi oli matalalla, niin sitä ei meillä kotona pääse harjoittelemaan, se siis söi voimia hevosesta ja Vello olikin kentälle takaisin tullessa jo ihan valmis lopettamaan. Jäljellä oli kuitenkin vielä kolme estettä, joista ensimmäinen ylitettiin kuin hidastetussa filmissä, jonka jälkeen sain pojan taas vauhtiin. Viimeisen esteen jälkeen rutistin vielä kaikki loput irti ja maalilinja ylitettiin kovemmassa laukassa kuin mitä olen Vellon kanssa koskaan mennyt. Mutta kyllä kävin mun pohkeetkin kuin singerillä ikään, niin paljon se vaati tuossa vaiheessa eteen ratsastusta (harvinaista herkkua Vellolla). Tulikin hyvät loppukäynnit kun jäätiin odottamaan lopullisia tuloksia. Kouluosuuden jälkeen olin 11. sijalla, mutta niin vaan noustiin puhtaan esteradan ja pienen aikavirheen ansiosta neljänneksi lopullisissa tuloksissa ja päästiin siis sijoille. Ihan superkivaa oli ja ensi kesänä on kyllä pakko päästä oikeisiin kenttäkisoihin. Kvaalit on jo sekä harrasteeseen että tuttariin tänä kesänä rataesteiltä hommattu.
kenttäkisojen palkintojen jaosta
Katinka siirtyi alkukesän ontuilun (ja klinikka reissun) jälkeen eläkkeelle ja tekee enää satunnaisia tunteja, nekin lähinnä alkeistunteja. Samoin tein se siirtyi pihattoon asumaan ja saa nyt ekaa talvea moneen vuoteen pitää karvansa. Se onkin jo kunnon pufpuf-kunnossa ja mahan ympäryskin on päässyt pikkaisen kasvamaan kun liikuntaa ei juuri tule. Se kävi myös elokuun vierailemassa viehättävän nuorukaisen luona ja tulos tältä reissulta on toivottavasti vielä kyydissä. Vuorokausia on tällä hetkellä noin 100 plakkarissa ja ultralla varmistettu että siellä ainakin jotain on ollut kyydissä. Tätä tulosta odotetaan jo kovin innolla koko talliporukan kanssa.
Mulla on videot lähes joka kisoista, joten laittelen niitä vielä näkyviin seuraavaan postaukseen. Samoin on videon pätkiä Sanna Siltakorven pitämästä kenttävalkusta, jossa alkusyksystä Vellon kanssa käytiin (HIHS-viikonloppuna).
Huh, vähän taas jäänyt vai.. pääsiäisen kouluvalkku video oli melkein valmis ja sitten tein jotain ja ilmeisesti tallensin sen päälle vanhemman version.. todella paljon vanhemman eli leikkaamattoman.. ähh..
No pääsiäisen jälkeen on joka tapauksessa käyty yhdet koulukisat (kaksi c-ohjelmaa) ja kahdet estekisat (joista toiset kaksipäiväiset). Näistä kaikista on videot ja laitankin ne tänne.. Näiden lisäksi kotona on hypätty kahdet kisat, joista ensimmäiset vesisateessa huhtikuun lopulla (70cm ja 80cm) ja toiset viikko sitten oikein lämpöisellä kelillä (75cm ja 85cm). Robbyn valkut on myös alkaneet ja Vellolla olikin aika hyppypainotteinen pätkä tässä viime viikolla, kun ensin oli sunnuntaina tallin kisat, tiistaina Robbyn valkku ja pe-la Takkulan Tuoppi kisat, jossa me kisattiin minituopista (80cm ja 90cm). Tässä oli muutenkin rankempi kausi, kun maastoon ei päässyt ja treenit lisääntyi talveen verrattuna. Väsymys alkoi jo näkyäkin Vellossa, sekä henkinen että fyysinen väsymys. Hienosti kuitenkin jaksoi tuon kaksipäiväisen kilpailun, vaikka toisena päivänä kyllä huomasi väsymyksen mm. siitä, että kisapaikalla pystyi seisomaan ihan pitkin ohjin ja vaikka halailemaan selästä käsin Velloa eikä se reagoinut millään lailla. Normaalisti tuosta olisi pitänyt vähintään hätkähtää. Käytinkin vähän tilaisuutta hyväkseni ja tein kaikkea pientä selästä käsin, jolloin toivottavasti Vello oppi että kaikki liikahdukset eivät ole pahasta.
Mutta tässä näitä videoita..
Näissä koulukisoissa Vilja oli Katinkalla ja oli C:1:ssä toinen, poni sai vielä maininnan reippaudesta ja yksi laukannosto oli jo melkein liiankin terävä. Hyvin harvinaisia kommentteja Katinkan kouluratapapereissa. Liikkui kyllä tosi kivasti. Beessä ei sitten peräänanto ollut niin hyvä, joten pisteitä vähän vähemmän, mutta puolen välin paremmalla puolella oli muistaakseni sielläkin. Vellon kanssa saatiin C:1:ssä kasi sisääntulosta, muuten sitten nelosesta kutoseen (oliko joku seiskakin..), prosentit oli 58 ja risat sekä 57 ja risat eli aika samoja kuin edellisissäkin kisoissa. Vello oli kyllä näissä tasaisempi ja sain ratsastettua pikkaisen parempaa ravia. Tuomari oli vähän tiukempi ja arvostelu selvästi tiukkeni luokkien vaikeutuessa, niin kuin kuuluukin. Kyllä Vellostakin vielä kouluheppa tehdään ^_^.
Nämä estekisat mentiin kivassa vesisateessa. Onneksi kentän pohja pysyi hyvässä kunnossa ja Velloa nuo sateet ei haittaa (ratsastajaa kyllä..). Lisäksi edellisviikon tallin kisat oltiin käyty ihan samanlaisessa kelissä. Tässä hypättiin siis meidän toinen ulkopuolinen kasikymppi ja aamulla käytiin vielä ennen kisoja Vellon kanssa Katin kouluvalkussa. Pientä väsymystä oli havaittavissa, joten kasikymppiin lähtiessä vaan pidin itselleni puhuttelun: ei voi nypeltää laukkaa pois, kun ei jaksa hypätä hitaasta laukasta väsyneempänä. Eikä nypelletä pikkuaskelia ennen esteitä, että harjasta kiinni vaan ja anna sen mennä. Hyvin toimi!
Vika video on siis kahdelta peräkkäiseltä päivältä. Välissä tosiaan tallin kisat edellisten kisojen jälkeen sekä yksi Robbyn valkku (jossa mentiin kyllä aika pientä ja meitä oli viisi samassa ryhmässä). Väsymystä oli havaittavissa ja verkat pidettiinkin tosi lyhyinä, ekaan luokkaan pari hyppyä (ekana päivänä taisin ottaa viisi, joista yksi oli ristikolle) ja tokaan luokkaan vain yksi hyppy. Eka luokka siis lähinnä toimi verryttelynä Tuoppi-luokille. Muuten olisin hypännyt toisena päivänä vain Tuoppi-luokan, mutta tuntui vähän riskiltä lähteä ekaan ysikymppiin (Vellon kanssa ikinä) ilman matalampaa luokkaa pohjalle. Väsyessään Vello alkoi painua tosi paljon vasemmalle hypyssä, joten ohjailin reilusti oikeaan reunaan. Kasikymppiä meni kivasti, ysikympissä vitoselle vähän jäin ehkä tuuppaamaan liikaa tai en auttanut kunnolla ylös, jolloin mukaan tuli puomi ja siitä pieni rytmin sekaannus, jolloin kutoselle tultiin huonolla askeleella todella lähelle ja siitä myös puomi, vaikka Vello ponkaisi etuosan kyllä tosi reilulla ilmavaralla (kuvista näkyi hyvin). Olen kuitenkin tosi tyytyväinen meidän ekaan ysikymppiin, vaikka oikeasti lähdinkin sitä tuplanollaa siitä hakemaan. Ekan päivän jälkeen oltiin Tuoppi-kisassa vitosina, mutta tiputtiin aika paljon alemmas noiden pudotusten takia (jäätiin ysikympissä tokavikaksi). Hevonen kuitenkin hyppäsi, itseä ei hypyt pelottanut (jännitti jotkut hiukan), selvittiin sarjoista hyvin eikä Vello jäänyt mahastaan kiinni puomeihin :)
Katsotaan vielä palaanko seuraavissa kisoissa kuitenkin seiska-kasikymppiin vai jatketaanko tätä ysikymppiä.. Nyt Vello on ansainnut maastoiluviikon (ehkä pari valkkua saadaan sinne ujutettua, mutta..)
En ole myöskään unohtanut menolaskelmia, pitää vain muutamat tarkistaa kuiteista, kun en ole muistanut heti merkitä ylös..
Vaikka pääsiäistä edeltävä viikko menikin taas vähän penkin alle noin niin kuin ratsastelun osalta, niin pääsiäisenä tulikin sitten tehtyä taas senkin edestä. Maanantai-iltana sain Annelta puhelun, että Katinka oli könkännyt takajalkaa tunnilla sen verran, että piti vaihtaa pois (kun ei liikkeessä lähtenyt menemään paremmaksi). Jalasta ei kuitenkaan mitään ollut löytynyt ja aamulla oli tarhaan mennessä jo vähän paremman näköinen. Olin itse menossa tekemään iltatallin, kun Anne lähti reissuun, mutta koska pidin myös kaksi tuntia jäi Vellon liikutus sikseen. Katinkaa kävin ennen tunteja sen verran juoksuttamassa tarhan edustalla, että paikansin ontuman oikeaan takajalkaan ja ongelma tuntui olevan jossain ylempänä kuin varsinaisesti jalassa. Vaikeinta näytti olevan jalan nostaminen ilmaan ja se kävi hitaammin kuin toisella jalalla. Samoin askel oli lyhyempää, mutta poni kyllä suostui liikkumaan. Mustan viimeisestä piikityksestä oli vielä jäänyt jäljelle kipulääkettä (flunixin), joten heitin sille iltaruokaan yhden pussin. Nanna vielä aamulla kävi läpi jalan eikä hänkään löytänyt mitään ja oli kuulemma mennyt tarhaan ihan puhtaan näköisesti. Illalla tallia tehdessäni olin vielä havaitsevinani pientä jäykkyyttä, mutta poni ravasi itsekseen nöpöhölkällä koko matkan talliin. Laitoin kuitenkin vielä iltaruokaan taas kipulääkettä, jotta varmasti olisi seuraavanakin päivänä kivuton ja liikkuisi hyvin itsekseen tarhassa.
Vello jäi siis liikuttamatta molempina päivinä, kun aika ei vain yksinkertaisesti riittänyt. Tiistaina osansa lohkaisi nuo tuntien pidot ja keskiviikkona olin niin myöhään töissä, että tallillekin lähdin vasta vähän ennen kahdeksaa pienen lepäilyn jälkeen. Iltatallissa meni vielä vähän kauemmin kuin normaalisti, koska raahasin pihatollekin vettä. Yleensä tallilla täytetään vedet traktorilla isosta säiliöstä (kesäaikana säiliöt tarhoilla, joten helppo kenen vaan täyttää, talvella ei voi jäätymisen takia pitää), mutta koska reissussa oli myös Annen mies, niin käsipelillä mentiin. Siirsin yhden saavin lähemmälle portille, jotta vedentäyttö matka olisi huomattavasti lyhyempi. Tiistaina olikin vielä hyvin vettä jäljellä aamun täytöstä, joten vein vain pari pienempää ämpärillistä autolla. Nyt vedin liukurilla ja isolla saavilla. Epäkiitollista hommaa, kun jotkut yritti heti kaataa vesisaavin. Kaikki kävi kuitenkin huikat ottamassa, mikä oli tärkeintä.
Torstaina painettiin taas töitä lähemmäs 12 tuntia, joten talleilu vaan yksinkertaisesti jäi. Perjantaina kuitenkin oli jo vapaa, joten kävin aamupäivästä Vellon kanssa maastossa vajaan tunnin lenkin. Pohja oli melko raskas, enkä halunnut liikaa väsyttää poikaa, kun tiesin sunnuntaista tulevan erittäin raskaan. Tallilta lähdin Tampereelle moikkaamaan siskoa ja tulin takaisin vasta lauantai-iltana. Olin jo Viljan kanssa sopinut aikataulun seuraavalle päivälle ennen kuin esteratsastuskilpailuiden lähtölistat tuli, joten aamulla oli puolihoppu. Ehdin hakea kopin ennen kuin otin Viljan kyytiin (asuu kätevästi siinä matkan varrella) ja sitten paineltiin tallille. Vello oli juossut Annea karkuun, joten se ei ollut valmiiksi haettu ja olivat tietenkin lähteneet jo lähiportilta takaisin pihattometsään ja Vilja sitten joutui kävelemään kauemmas hakureissullaan. Mä pakkasin sillä aikaa kamoja autoon ja otin muutenkin kaiken tarvittavan esiin. Vello on onneksi klipattu, joten sen puunaus on nopeaa, vähän joutui kostealla sienellä muutamia läikkiä pyyhkimään, mutta onneksi häntä oli puhdas. Kyytiin tuli vielä Vertsun ratsu, eikä meillä niin hengen hätää ollut, mutta Annen piti lähteä ripeästi kun olivat ensimmäisessä luokassa Kisulla ja Orhideella. Jäimme sitten Viljan kanssa pakkaamaan Vellon ja Epronin kyytiin Saaran äidin avustaessa. Epron onneksi meni sen kummemmitta kyselyittä ja Vellollekin ehdin vain virittää liinan taakse, kun se jo kävelikin kyytiin eli pääsimme myös hyvissä ajoin matkaan.
Ajattelin että parin viikon hyppytauko ei olisi kovin paha, kun nyt on kuitenkin hypätty säännöllisesti. Vello oli kuitenkin ihan liikaa taas menossa ja vaikka tulikin jarrusta jotakuinkin läpi parin esteen jälkeen suoritetun pysähdyksen avulla oli radat melko kamalia. Vello yritti viedä jolloin mä jouduin jäämään tekemään vain pidätteitä ja rytmistä tuli epätasaista. Selvittiin kuitenkin hengissä meidän ekasta ulkopuolisesta kasikympistä, vaikka yksi vietiinkin ihan kunnolla alas (hevonen jäi vähän turhan matalaksi enkä auttanut tarpeeksi nopeasti). Aurinko teki vielä toiseen päähän kunnolla valoläikkiä ja ovien raosta tuli sellainen kapea juova, jota Vello ilmeisesti luuli puomiksi, kun sen yli piti aina hypätä ja ottaa hirveä spurtti. Ei siinä mitään, mutta ekalle mentäessä se piti "ylittää" ja sitten olikin jo nenä kohti ekaa estettä ja hevonen painamassa hirveää kyytiä. Palkinnoille ei tällä kertaa päästy, kun jouduin himmailemaan koko ajan. Ehkä sitten kesällä ulkokisoissa, kun on isolla kentällä tilaa vähän painattaakin :D
Seiskalle en löytänyt oikein hyvää paikkaa kummallakaan radalla ja jätin ratkaisun ihan liikaa Vellon kontolle, mistä johtuen olin isommalla radalla itse tosi huonosti mukana. Vello vielä kompastui alas tullessa, joten käännös vasemmalle meni todella tiukille, maneesin seinä oli hyvin hyvin lähellä. Radat oli onneksi samat (tai kasikympin ykkösvaihe oli sama kuin seiskakympin rata), joten ei tarvinnut käydä kävelemässä kuin kerran (käveltiin jo ennen kisojen alkua) eikä opetella kahta rataa.
Kisojen jälkeen Vello sai jäädä karsinaan pienen heinäannoksen kanssa ja iltapäivällä meillä olikin vielä kouluvalkku. Tein Vellon kanssa vähän kevyemmin ja pidin useamman kävelytauon, mutta hyvin poika jaksoi. Aluksi oli vähän höntyilemässä, kun kisafiilis oli vielä selvästi päällä.
Seuraavan päivänä oli toinen kouluvalkku ja Vellokin oli jo vähän rauhallisempi, mitä nyt yritti välillä vältellä työntekoa "pelästymällä" jotakin. Ekalta päivältä on videopätkiä, kun Vilma tuli kuvailemaan, tokan päivän video onkin ihan lumisadetta, kirjaimellisesti. Viritin kyllä kameran kentän laidalle muovipussin suojiin, mutta linssi keräsi kaiken lumen ja peitti kuvan melko tehokkaasti. Kirjoitan koulutreeneistä tarkemmin videon kera ihan omaan postaukseensa.
Vellolle tuli taas ihan liian kevyt viikko vaikka toisaalta se on voinut olla ihan hyväksikin rankemman viikonlopun jälkeen. Mutta ei se ainakaan sen vatsanympäryksen pienentymistä edistä. Mulla meni vaan keskiviikkona ihan todella myöhään töissä, kun tiistaina tosiaan sateli vettä ja yöllä oli kuitenkin pakkasta. Loskat oli suurimmalta osin aurattu, mutta sitten ne aurausjäänteet oli jo jäätyneet, niin piti koko ajan hyppiä autosta pois ja jako venyi älyttömästi. En siis vaan jaksanut lähteä enää tallille. Torstaina mulla taas oli fyssari, kun mun nilkka ja jalkapöytä on rasittuneet sen takia, että pohkeet ja akillesjänteet on ihan ylikireinä. Nilkan kaikki nivelet ei siis ole päässeet liikkumaan oikein ja silloinhan helposti rasittuu joku paikka. Näitä on nyt OTM-fyssarilla käsitelty neljä kertaa ja vielä ois yks kerta jäljellä tämän jälkeen. Ton fyssarin käsittelyn jälkeen tulee jalat turhan kipeiksi jos lähtee vielä tekemään jotain, huomasin tän parin ekan kerran jälkeen kun sattui tunnin pitoa ja iltatallin tekoa niille päiville eli parempi vaan olla loppuilta ihan rennosti. Oon jotenkin ihan toispuoleinen ollut nyt jaloistakin, vasemmassa kramppas lonkka kun fyssari vielä venytytti mun reisiä ja pakaroitakin lopuksi, oikeassa se venytys sentään tuntui siellä missä pitikin.
Pitää kyllä varata aika koko vartalo hierontaan tässä joskus lähiaikoina, niin saisi noita jumeja taas vähän pehmitettyä.
Torstaina olin jo töissä ihan köhäinen ja edellisyönä en ollut juuri paria tuntia enempää nukkunut, kun vaan yskitti koko ajan. Vähän nosti lämpöäkin iltapäivää kohden, onneksi olin vain sisähommissa (askelia kertyi silti se parikymmentä tuhatta o.O), mutta kotiinkaan ei viitsinyt kesken päivän lähteä, kun fyssari oli tosiaan töiden jälkeen. Mulla tota työmatkaa kertyy kuitenkin reilu kaksikymmentä kilsaa suuntaansa ja fyssari on työkaupungissa, niin huvikseen ei viitsi edestakaisin ajella. Perjantaille se sitten nostikin ihan kunnolla jo lämpöä ja olo oli muutenkin aika karmaiseva. Yskä sentään alkoi vähän helpottaa, mutta sairauslomallehan se oli jäätävä eikä siinä kunnossa voinut tallillekaan lähteä. Eli kolmas vapaa peräkkäin Vellolle ja sen mahan ympärykselle.
Kuvituksena näitä viime viikonlopun koulukisakuvia. (c) Jonna Pyymäki
Lauantaina ei onneksi enää ollut lämpöä, joten uskalsin lähteä hyvin vaatteilla pakattuna ja varusteltuna nenäliinoilla sekä kurkkupastilleilla tallille kouluvalkkuun. Tehtiin kevyesti, myös sen takia että Annen Kisulla oli ollut rokotus pari päivää aiemmin, mutta myös mun vajaakuntoisuuden vuoksi. Hevonen ei sitten kyllä mikään vajaakuntoinen ollut, mutta aika nopeasti sen sai keskittymään ja kuuntelemaan. Itseasiassa jo heti käynnissä sain hyvin pyöreäksi ja samoin ravissa, joskin siinä se aina välillä yritti lähteä tekemään omia hommiaan, niin nyt sen saa nopeasti jo reagoimaan sisäpohkeella ja asetuksella. Joskus tarvitsi kyllä vähän ulkopohjettakin, jotta ryhdistäytyi, mutta reagointi on huomattavasti aikaisempaa nopeampaa. Tai sitten mä oon vaan nopeampi ja tehokkaampi.
Aloitettiin joka tapauksessa käynnissä ja pitkillä sivuilla takapään siirtelyä sisään ja ulos niin, että hevosen piti lähteä viemään haluttua takajalkaa heti ensimmäisestä merkistä, ihan sama kuinka paljon, mutta reaktion oli tapahduttava. Kisu teki tätä harjoitetta pohkeenväistönä ja Vellolla se oli sulkua, jolloin pystyin hyvin käyttämään taivutusta myös hyödyksi pyöreänä pitämiseen. Raviin siirryttiin samaisessa tehtävässä, mutta niin, että siirtymä piti tapahtua samalla hetkellä kun hevonen lähtee viemään takajalkaa ristiin. Eli se joutui samaan aikaan ponnistamaan eteen- ja ylöspäin sekä viemään jalkaa sivulle. Otti muuten kolme yritystä että nämä tapahtui yhtä aikaa, muuten väistö tuli aina ensin ja ravi vasta seuraavassa askeleessa. Epäilen kyllä että ratsastajalla oli tässä vähän enemmän osuutta asiassa eikä niinkään hevosen reagoinnissa. Tämän lisäksi tietysti piti pysyä rentona siirtymässäkin, mikä oli kyllä yllättävän helppoa. Vellon ekat ravisiirtymät on aina olleet vähän hätäisempiä, mutta nyt se oli kyllä rentona jo noissa ekoissakin, edistystä siis, ainakin tällä kertaa. Kaikkien näiden harjoitusten perimmäinen tarkoitushan tällä hetkellä on opettaa Vellolle uutta tapaa liikkua ratsastajan kanssa eli sen, että voi pysyä rentona siirtymisissä yms. ja kantaa itseään samalla. Toki näiden harjoitusten tarkoitus on myös notkistaa ja vahvistaa samalla, mutta Vellolle tällä hetkellä jopa niitä tärkeämpää on se henkinen puoli näissä valkuissa ja sitä mä yritän aina itsenäisesti mennessäkin pitää mielessä. Eli mieluummin hyvin valmisteltuna pari oikeanlaista siirtymää tai harjoitetta oikein jo ekoista askelista kuin monta toistoa väärin. Helpommin sanottu kuin tehty kyllä.
Ravissa jatkettiin samaa ja taas sen siirrettävän takajalan piti lähteä heti siitä ekasta merkistä. Musta kyllä tuntuu että välillä istuin itse Vellon liikettä vastaan ja ehkä estinkin sitä tekemästä tai sitten en vaan tuntenut kun se siirtyi vähän. Harmi kun en tajunnut ottaa videokameraa kuvaamaan kentän laidalle, kun kerrankin oli valoisaa. Olisi sitten itse nähnyt niitä takajalan liikkumisia. Pienten välikäyntien jälkeen rupesimme tekemään ravista laukannostoja samalla periaatteella eli laukka silloin kun takajalka lähtee sivulle päin. Välillä tuli vääriä laukkoja, mutta pääasia oli että heppa reagoi ja pysyi rentona. Tätä harjoitusta Annekin teki sulusta eikä väistöistä. Laukan nostoja tehtiin vain toiseen laukkaan, vaikka väistöjä tehtiin tasaisesti yhä molempiin suuntiin. Aloitimme vasemmassa, mutta valitsin oikean laukan, koska vasemmassa Vello työntää muutenkin sitä takapäätään sisälle päin. Koska laukkaa mentiin vain muutama askel eli lähinnä nosto ei sillä ollut niin väliä vaikka olikin vastalaukka. Lisäksi vastalaukasta on meille muutenkin hyötyä harjoitteena, vaikka sitä mennäänkin vain suoralla. Anne teki myötälaukasta, koska Kisu on kuitenkin vielä sen verran nuori. Välillä tosiaan tuli niitä vääriäkin laukkoja ja aluksi heitin itseni ihan irti hevosesta noston jälkeen. Kati oli ihan ihmeissään, että mitä helkuttia mä oikein puuhaan. Ravissa istuin nätisti ja kun nostin laukan niin, tsip - heitin itseni irti. Katin sanoin: anna sen kantaa sua, kun sitähän sä sille olet koko ajan opettanut. Onnistu se sitten lopulta, en oikein tiiä mikä itselle aluksi tuli tuossa. Oikeaan kierrokseen tein sitten vasenta laukkaa ja kuten olin ajatellut, niin vastalaukkana Vello ei yrittänyt niin pahasti työntää sitä pyllyään vasemmalle, varmasti osittain kun aita on siellä vastassa. Lopuksi vielä ravia, ensin vähän isommilla askelilla (joissa mä en meinaa osata vielä istua), kun kerran oli hyvin rentona ja sitten vielä venytellen kevyessä ravissa. Vello oli aika hyvin kaikkensa antanut, vaikka mä pääsin aika kevyellä ja Vellonkin väsymys oli varmaan suurilta osin henkistä. Onneksi se on karvaton nyt, muuten olisi taas ollut ihan läpimärkä. Hyvää oli, että vaikka ratsastaja oli puolitehoinen, niin hevonen ei.
Tynkäkaula.. (c) Minna Kotajärvi
Huh, tulipa pitkä jaarittelu ja näin vielä kuumeen jälkimainingeissa ei välttämättä edes kaikkein selkeintä tekstiä, anteeksi siis siitä.
Tässä vielä viime viikonlopulta estevalmennuksesta video. Videolla kuuluu taas puhe ja on aika paljon alkuverkkaakin. Mietin hetken, että julkaisenko tämän nyt vai odotanko siihen asti, että saan muutaman vanhemman laitettua ensin, mutta päädyin nyt tähän, kun tämä on valmiiksi editoitu jo.
Tiesin Vellon olevan väsynyt kahden edellisen päivän jäljiltä, joten tein alkuverkkaa vähän kevyemmin ja lyhyemmin kuin muut. Hyppyjäkään ei otettu turhan paljon. Vilja talutteli aika kauan käynnissä ennen kuin itse kiipesin selkään (yritin irrottaa autoa lumipenkasta sillä välin). Vello oli aluksi vähän jäykkä, mutta vertyi kävelytyksessä. Sen verran siinä on vielä vinoutta, että jännittyessään kovasti tai ollessaan jäykkä se ottaa helposti vasemmalla takasella lyhyempää askelta. Anzu on onneksi tulossa tässä parin viikon sisään hoitamaan taas Vellon, niin saa kaikki epämääräiset jännitykset pois.
Ihan videon alussa näkyy Vellon reaktio puomeihin. Jostain syystä ne on sille aina järkyttävät, vaikka olisi niitä kuinka usein mennyt. Videolla näkyy myös todella hyvin kuinka vasemmassa laukassa takapää työntyy sisään, vaikka kuinka yritän sitä oikaista.
Vellon yhden esteen ohimeno pääsi yllättämään mut täysin, enkä ole ihan varma mistä johtui. Tollaista se teki paljon alussa, kun ei ollut vielä hyvin pohkeiden välissä. Vellohan hyvin harvoin pysähtyy esteen eteen, ellei sitten ratsastaja heitä ohjia pois, silloin se pysähtyy kavaletinkin korkuiselle. En tiedä oliko se tuossa niin pahasti vain vasemman pohkeen päällä vai saiko väsymys sen kokeilemaan tällaista vaihtoehtoa. Tällä kertaa osasin kyllä tukea paljon paremmin pohkeilla, kuin viime kerralla väsyneemmällä Vellolla hypätessä.
Vello voi olla joka kerta hypätessä ihan erilainen ja se millainen se on, tietää varmaksi vasta ensimmäisen esteen jälkeen. Lisäksi se usein muuttuu jopa treenin aikana erilaiseksi ratsastaa (kun esimerkiksi pidätteet menee läpi ja se jääkin odottamaan) ja mulla on välillä suuriakin vaikeuksia pysyä mukana noissa muutoksissa ja muuttaa omaa ratsastusta tarpeeksi nopeasti. Musta oli siitä simppeli, että sitä ratsastettiin lähes poikkeuksetta samalla tavalla, vaikka se joskus olikin enemmän menossa kuin yleensä.
Rankan viikonlopun jälkeen Vello sai maanantain vapaaksi (mulla on maanantait ja keskiviikot tosi pitkiä päiviä töissä) ja tiistaina lähdettiin Annen ja Kisun kanssa maastoon. Oli sellainen vesisadekeli ja hanget pehmenneet hyvin, joten käytiin ravailemassa ihan umpihangessa yhdellä pätkällä (aika pitkä pätkä) ja sen jälkeen vielä käveltiin kunnolla hangissa. Oikein kunnon rämpimisreissu. Kisu väsähti selvästi ja Vellokin kyllä väsyi, mutta onhan sillä vanhempana parempi lihasvoima ja kunto. Hangesta kun päästiin pois, niin Vello olisi halunnut välillä jopa hilluskellakin, että energiaa jäi kyllä vielä. Meillä on onneksi ollut ihanan paljon lunta tänä talvena ja nytkin suurin osa tuosta hangesta oli ihan polviin asti hevosia, paikka paikoin taisi jopa mahakin vähän viistää hankea.
Pellolla meillä on aurattu rata, jossa yleensä päästellään menemään ja siellä jos haluaa kahluuttaa niin radan keskellä on sitten syvempää hankea. Se vaan tuppaa olemaan jo läpi kahlattu, niin on ihan täynnä jälkiä ja niin ollen vaikeampi mennä. Sen takia oli kiva kun löydettiin ihan koskemattomat hanget.
Ja tässä kaikessa "loistossaan" Vellon ekojen koulukisojen radat. Joo, pitäis saada liikkumaan enemmän eteen, mutta se ei vaan ole mahdollista ennen kuin Vello on rentona, muuten se menee sellaiseksi karkuun kipittämiseksi, jossa mun on ihan mahdotonta istua ja sitä myöten Vellon on mahdotonta rentoutua. Ja kun se muutenkin juoksee pois alta, niin haen ensin mieluummin rentouden ja sen jälkeen sen vauhdin.
D:ssä jännitin eniten tuota käyntipätkää vapain ohjin, mutta se meni onneksi hyvin. Videolta näkyy hyvin kuinka paljon Vello painoi oikealle tuossa EM -tiellä. En tiedä mitä se tuolta nurkasta väisti (ehkä kun siellä on toinen ovi maneesiin ja on erinäköinen kuin muu seinä), koska toisella radan leikkauksella se ei vastaavaa tehnyt, vaikka sekin oli kohti yleisöä.
C:ssä olin jo itse vähän itsevarmempi. Vello olisi halunnut tässäkin käyntiosuudella pitkät ohjat, kun kerran aiemminkin oli. Laukatkin onnistui ihan kivasti ja oikean laukan koko rata leikkaasta saatiin jopa seiska, olin siihen kyllä itsekin ihan tyytyväinen.
No näistä on hyvä jatkaa eteenpäin. Ja ehkä ens kerralla sitten ratsastaa itsekin vielä tarkemmin.
Vello on tähän asti ollut selkeästi helpompi (ja parempi) ratsastaa esteillä kuin sileällä. Esteillä sen mielenkiinto on helpompi pitää yllä eikä se ole vetänyt palkokasvia sieraimiin niin helposti. Toki se on henkisesti kasvanut todella paljon varsinkin viimeisen vuoden aikana ja nykyään sitä voi tosissaan ratsastaa myös sileällä, vaikka se olisikin väsynyt tai ei heti ymmärtäisi. Niinpä rohkaistuin ja päätin lähteä näyttämään Vellolle myös kouluaitoja Salpauksen ykköstason karkeloihin.
Perjantaina meillä oli onneksi taas kouluvalkku ja Katin avulla sainkin Vellon tosi hyväksi ilman hirveätä väsyttämistä. Olihan se taas aluksi vähän hillumapäällä, kun oli ollut kevyempää alkuviikolla, vaikka tiistaina tosin rämmitytin sitä hangessa. Kerroin Katille ohjelmat mitä olimme menossa ratsastamaan (He D:3 ja He C:2). Tuo D-ohjelma oli ilmeisesti tarkoitus olla raviohjelma, vaikka oikeasti se on sellainen vammaisohjelma ettei vain sisällä laukkaa, mutta muut tehtävät ovat jo helpon A:n tasolta. Esimerkiksi lopputervehdykseen tulo, josta käännytään keskeltä pitkää sivua vasemmalle ja siitä heti keskihalkaisijalle oikealle. Monessakin ohjelmassa on saman tyyppinen kuvio, mutta niissä kääntymiset ovat aina samaan suuntaan. Alkuverkaksi otimmekin Vellon kanssa ravissa tuota kuviota eli käännyin aina pitkältä sivulta ja siitä keskihalkaisijaa pitkin toiseen suuntaan. Tämän tyyppiset tehtävät sopivat erityisesti mulle Vellon kanssa, koska ne pakottavat mut nopeaksi avuissani ja ihan oikeasti ratsastamaan eikä vaan tyynesti matkustelemaan kun hevonen menee edes jotakuinkin kivasti. Anne verrytteli taas omaa hevostaan laukka-avoilla pitkin uraa, joten pystyttiin hyvin molemmat tekemään omaa tehtäväämme ilman että häirittiin toisiamme. Muutama noista käännöksistä onnistui tosi kivasti, kun vaan muistin oikeasti itse kääntää enkä vaan yrittänyt roikkua sisäohjassa. Vello myös pysyi kivasti tasaisena ja pyöreänä. Nykyään saan sen jo paljon nopeammin työskentelymoodiin. Näiden käännösten yksi idea olikin hakea Vello hyvälle tuntumalle ja rennoksi, jonka takia en saanut hätäillä käännöstä käännöksen takia, vaan piti keskittyä siihen pyöreyteen ja rentouteen. Katin sanoin hevonenhan ei tiedä mitä meidän pitäisi siellä kouluradallakin esittää eli pitää muistaa sielläkin keskittyä siihen omaan ratsastukseen.
(c) Jonna Pyymäki
Alkuverkan jälkeen siirryttiin molemmat tekemään ravissa avoa pitkille sivuille, unohtamatta suoristusta ennen kulmaa. Päädyissä vähän venytystä, tarvittaessa myös ympyröitä sinne. Avon aikana piti leikitellä ravin kanssa ja välillä isontaa askelta ja välillä vähän kasata. Vellon kanssa kun mennään vielä aika pientä ravia (jotta se pysyy rentona ja mä pystyn istumaan rentona), niin keskityin enemmän siihen, että sain välillä vähän isompaa askelta tulemaan ulos ilman että hevonen (tai minä) jännittyy. Oli kyllä hienoa katsoa kun Anne sai Oromikselta ihan mieletöntä keskiravia, jossa hevonen liikkui kunnolla koko selän ja kylkien läpi. Raviin tuli ihan erinäköinen svingi. Ehkä mekin joskus..
Lopuksi teimme vielä laukannostoja avon suoristuksesta ja päätyyn ympyröitä laukassa. Vellon kanssa oli vain tehtävänä hakea se laukassakin pyöreäksi (vähän hakusessa vielä laukkatyöskentely) ja pitää huoli pehmeydestä ja pyöreydestä myös siirtymän aikana. Pääsin taas inasen verran paremmin istumaan Vellon laukkaa ja pysyin hyvin jaloilla ympärillä. Muutama ihan kiva laukkapätkä tuli ja lopuksi Annen jo tehdessä loppuraveja, tein Katin ympärillä isoa ympyrää ja vain nostin laukkaa niin, että Vello pysyi rentona. Eli en saanut itse lähteä hätäilemään nostossa, vaan piti antaa avut ja laukata itse lantiolla ja odottaa että hevonen tulee mukaan. Keskittyä itse enemmän koko ajan siihen, että se pysyy ohjan ja pohkeen välissä. Eli jos ei heti reagoinut, ei saanut itse ruveta hätäilemään. Viimeinen nosto olikin ihan super ja näitä pitäisi vaan keskittyä itse tekemään enemmän, jotta hevoselle tulisi se oikeanlainen malli suorittaa. Siirtymä raviin oli kyllä rento, mutta hevonen vähän tippui siihen. Ei lähdetty kuitenkaan enempää prässäämään, kun alkoi jo väsy vähän painaa Veltsun kinttuja. Hyvästä nostosta seurasi kyllä hyvää laukkaa, jossa Vello kerrankin oli ihan oikeasti mun istunnan alla ja ohjan ja pohkeen välissä. Olikin helppo istua silloin..
Vellolle pointsit siitä, että se suoritti koko valkun ja vaikka väsy alkoi jo painaa, niin ei alkanut mikään päänheittely tai muutenkaan keskittymisen herpaantuminen. Taas on siirrytty pikkuaskel lähemmäs oikeaa ratsastusta :)
(c) Minna Kotajärvi
Lauantaina Vello oli sen verran väsy, ettei olisi mielellään mennyt koppiin ja kun edellinen kuljetus oli pitkä matka klinikalle, niin vastahakoisuuden ymmärsi senkin takia. Saatiin kuitenkin Kian ja yhden tuntilaisen äidin avustuksella lopulta Vello sisään ja päästiin ihan hyvissä ajoin matkaan. Onneksi, koska Lahdessa oli aika hirveä lumisade. Motarillakaan en uskaltanut ajaa yli kuuttakymppiä ja ne jotka meni ohi meistä ajoivat varmaan kahdeksaakymppiä korkeintaan. Perillä Salpauksen maneesilla oltiin hyvissä ajoin ja käytiin ilmoittautumassa ja muutenkin katseltiin ympärillemme ennen Vellon varustusta. Aluksi Vello oli maneesissa vähän jännittynyt, mutta oli ihan ratsastettavissa. Ulko-ovea ei kyllä pelännyt, olisi mielellään siihen aina pysähtynyt hengailemaan. Tein jonkin verran suunnanvaihto-taivutuksia, mitä teimme Katin valkussa edellisiltana ja pyrin muutenkin vain tasaiseen tahtiin ja rentouteen. D-ohjelmaa varten en ollenkaan laukannut, vaan työskentelin vain käynti-ravi -siirtymisiä ja muutaman pysähdyksen. Radalla Vello ei ensin uskaltanut mennä tuomaripäätyyn ollenkaan vaan yritti häippästä paikalta, mutta kun sen siitä lopulta sai pari kertaa ohitse, niin ei enää ollutkaan mikään ongelma. Eikä edes kertaakaan yrittänyt hypätä kouluaitojen ylitse (mitä vähän pelkäsin etukäteen).
Radat oli melko epätasaisia rentouden suhteen, mutta tahti pysyi kohtalaisesti. Mitään keskiraviahan en edes yrittänyt D:ssä, varovasti yritin pidentää askelta, mutta sekin jäi lähinnä vain yritykseksi. Halusin mielummin pitää hevosen rentona. Myös osa siirtymistä ja pysähdyksistä ei osunut ihan kohdilleen, koska halusin hevosen olevan edes jota kuinkin valmis siirtymiseen enkä vain esimerkiksi nykäistä sitä äkkiseltään pysähdyksiin, kun se ei vielä ollut siihen valmis. Oma mokahan se oli, että valmistelut meni pitkiksi, mutta hevonenhan ei tosiaan tiennyt että olisi juuri siinä kirjaimen kohdalla pitänyt pysähtyä. Molemmissa radoissa oli kyllä ihan kivojakin pätkiä. Vello kyllä selvästi alkoi väsyä, mikä vaan tarkoitti sitä, että piti vähän enemmän auttaa pohkeilla myös eteen. Ensimmäiset laukat C-luokan verkassa oli kyllä aika mielenkiintoiset, kun hevonen yritti lähteä lentoon. En tiedä hipaisiko kannus kylkeen vai mikä oli ongelma. Laitoin kannuksetkin vasta ekaa kertaa Vellon kanssa jalkaan kisoihin, mutta otin mun miniponikannukset eikä ne kyllä edes osuneet Velloon kunnolla kertaakaan. Ei tullut siis slaageja niistäkään.
(c) Jonna Pyymäki
Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen ratoihin, vaikka siis tarvitsemme vielä paljon harjoitusta, jotta saan Vellon kisatilanteissakin pysymään tasaisena. Itseeni olen tyytyväinen siinä, että uskalsin antaa mennä vähän pidemmällä ohjalla enkä ollut heti kerimässä lyhyeksi (sen Vello osaa), koska silloin vauhti vain kiihtyy ja menee tikittäväksi. Yleensä mun eka reaktio kaikkeen mitä tapahtuu on ottaa Velloa kiinni ja olen kovasti yrittänyt opettaa itselleni pitämään vaan käden paikoillaan ja käyttämään mieluummin pohjetta kuin heti ruveta ohjalla pidättämään. Toki tämä aiheuttaa sitä, että välillä ohjastuntuma hölskyy, kun en vaan ole riittävän nopea käteni kanssa (ääh, olen tosi hidas). Ceen jälkeen olimme menossa purkamaan Velloa ja mä menin kansliaan laittamaan lisää vaatetta päälle, jolloin huomasin että olen luokan johdossa kun puolet luokasta oli jo mennyt (tais olla seittemän osanottajaa vaan), joten emme sitten vielä purkaneetkaan Velloa vaan Kia kävelytti sitä ulkona samalla kun mä juorusin tuttujen kanssa lämpösessä kansliassa (en pärjäisi ilman ihania ja reippaita hoitajatyttöjä!) Kävin kyllä viemässä välillä Kialle syötävää buffasta ja kysymässä onko tarvetta päästä vessaan eli en ihan hunningolle jättänyt ;)
Tokavika ratsastaja meni kärkeen, joten jouduin jännäämään viimeisen asti sijoitutaanko (kaksi palkittiin). Ja sijoituttiinhan me toiseksi! En olisi kyllä odottanut tätä, varsinkaan kun mulla ei ekan luokan jälkeen ollut mitään hajua kuinka paljon oltiin saatu prosentteja siitä luokasta, joten mitään odotuksia ei toisenkaan luokan jälkeen ollut (olin D:ssä kolmas eli ensimmäinen ei-sijoittunut). Enhän edes lähtenyt kisoihin tavoittelemaan mitään palkintosijoja, vaan totuttamaan Velloa kouluaitoihin ja yleensäkin kouluratoihin ja toivoin vain että saataisiin edes se 50%. Lopputulokset olivat 57,36 D:ssä ja 58,18% C:ssä. Tuomari oli kisan vaatimukseen ja luokkiin nähden mielestäni ihan reilu, mutta ei mikään liian löysä. Linja myös tuntui pitävän ja tunsin olevani ihan oikealla tasolla muihin kilpailijoihin nähden. Kisoissa oli siis paljon vähän kisanneita ratsastajia tai vähemmän kisanneita hevosia ja oli kyllä mukavan rennot näin ensikisoiksi. Lisäksi tuomari kysyi aina onko ratsastaja valmis ennen kuin antoi lähtöluvan ja tätä ei todellakaan vähääkään isommissa kisoissa näe.
Vello ja ansaitut rapsutukset Kialta
Vellon pakkaus traileriin otti sitten taas oman aikansa, mutta taidettiin sentään selvitä alle puolen tunnin. Hetkeksi saatiin apua yhdeltä ravipuolen opiskelijalta (oletan että oli opiskelija), joka auttoi nostelemalla Vellon jalkoja. Silloin kun Vello vaan päättää seisoa niillä sijoillaan on toimivin tapa liina pyllyn takana ja jalkojen nostelu yksi kerrallaan. Kun etujalat saa sillalle niin on loppu jo helpompaa. Kiitokset siis tälle auttajalle, joka tuli vielä ihan itse tarjoamaan apuaan.
yritin poseerata..
Sunnuntaina Vello meni aamusta ihmeen nopeasti koppiin, varmaan edellispäivän työ auttoi ja totesi että kuitenkin sinne koppiin joutuu ja matkatkaan ei aina ole yhtä pitkiä kuin monen tunnin ajelu klinikalle. Viljan kanssa lastattiin kahdestaan ja olin varannut reilummin aikaa, mutta meni alle 10 minuutissa. Mikä olikin ihan hyvä, kun perillä jäin parkkialueelle pieneen mäkeen nuoskalumeen kiinni ja purettiin Vello sitten siihen. Auto ei kuitenkaan liikkunut edes tyhjällä kopilla ja kun yritin peruuttaa saadakseni vauhtia, niin jäin hankeen kiinni autolla (yhtään ei nähnyt mikä siitä valkoisesta osasta oli tietä ja mikä ei..). Hiekkakaan ei auttanut eikä auto liikkunut vaikka irrotin kopinkin. Ei muuta kuin ensin valkkuun ja sitten myöhemmin miettimään millä saataisiin koppi irti. Annelle soitin, että menkää siitä mistä mennään henkilöautoilla (onneksi parkkikselle on siis kaksi tietä, niin muut pääsi kyllä kulkemaan) että me ollaan jumissa keskellä tietä..
Valkun jälkeen autoin Annea ja Paulaa pakkaaman omat hevosensa, kun Annella oli kiire takaisin tallille, että ehtii kuskaaman pari tyttöä Salpauksen estekisoihin. Me jäätiin sitten Viljan ja Vellon kanssa miettimään mitä tehdä. Onneksi tuttu mies sitten auttoi ja työnnettiin hänen kanssaan ensin koppia taaemmas (se ei onneksi ollut siinä lumipenkassa), jotta sai autolle vähän tilaa taakse ja saatiin se sitten irti. Sitten vain käännettiin koppi ympäri, jolloin pääsin lähtemään alamäkeen. Eli auto uudestaan trailerin eteen ja Vello kyytiin. Vello oli vissiin vähän kyllästynyt kun oli joutunut kävelemään niin kauan että käveli tosi nopeasti koppiin ja päästiin siis matkaan yllättävän nopeastikin epätoivoisesta tilanteesta huolimatta.
Estevalkku meni ihan kivasti, vaikka Vello oli selkeästi väsynyt jo. Mutta tällä kertaa tiesin mitä mun pitää tehdä itse, kun se on väsynyt. Yksi ohi meno tuli, kun en ollut yhtään varautunut että voisi mennä ohi (oli muutenkin vähän turhasti vasenta pohjetta vasten), Vellohan tosi harvoin varsinaisesti pysähtyy esteen eteen ellen heitä ohjaa pois, joten tuo ohimeno vähän yllätti. Muuten hyppäsi tosi kivasti ja jaksoi tsempata vielä viimeisen radankin, jossa muutamat esteet oli kuitenkin jo ysikympissä. Eikä mun päätä edes paleltanut vaikka näin kun nostettiin (ja kuulin kun Norilo sanoi että nostetaan noita kahdella). Vello on kyllä tuonut itseluottamusta mulle hyppäämiseen, kun se tosiaan aina yrittää hypätä jos sen vaan saa esteen eteen (eikä sekään yleensä juuri työtä vaadi, kun mielellään hyppää).
Tässä maistiaisina Vellon tuomaripöydän väistelyt. Laitan varsinaiset videot kouluradoista ja estevalkusta omiin postauksiinsa, jotta tämä ei veny ihan mahdottoman pitkäksi. Kuvista kiitos kuvaajille, mulla ei tosiaan kameraa ollut mukana, kun Kialle annoin videokameran käteen. Ja kuten kuvista näkyy, klippasin Vellon tiistaina, kun nyt alkaa olla sen verran lämpöiset kelit, että pihatossakin tarkenee klipattu (loimitettuna totta kai!) ja kyllästyin jo totaalisestti siihen kuivatteluun kun Vello on aina ihan läpimärkä hiestä. Yleensä kävelytin sen yhden loimen alla ja sen jälkeen se oli vielä karsinassa jonkin aikaa kahden fleecen alla (toinen fullneck ja toinen sellaista froteehenkisempää fleeceä) ennen kuin se oli edes sen verran kuiva että pystyi viemään ulos loimitettuna. Toki jos pääsin päivällä käymään niin silloin vein märempänäkin ulos, kun siellä kuivaa parhaiten, mutta kovilla pakkasilla ei viitsinyt ihan läpimärkänä viedä juuri kylmenevää yötä vasten, vaan mieluummin kuivattelin hetken sisällä. Hikoaa Vello noin klipattunakin, mutta kuivaa myös nopeasti.
Helmikuun alkupuolella oli Vellolle tosiaan varattu Porvoon klinikalle aika hammasröntgeniin. Sillä on molemmat yläetuhampaan tummuneet ja niissä on pienet lohkeamat. Niitä on raspausten yhteydessä seurattu nyt vuoden verran (puolivuosittain) ja mitään muutoksia ei oikeastaan ollut havaittavissa. Eläinlääkärin kehotuksesta kuitenkin suuntasin klinikalle kuvauttamana hampaat, jotta näkisimme pitääkö ne poistaa vai ei.
Vello on kyllä syönyt hyvin (kuten mahan ympäryksestä voi päätellä) eikä tiputtele ruokaa tai muutenkaan varo puremasta hampailla, joten kipeät ne ei vaikuttaneet olevan.
Mustan piti alun perin lähteä reissulle mukaan, kun se oli pakkasten kiristyttyä alkanut oireilemaan taas kintereitään. Ne oli tarkoitus piikittää siinä ohimennen (olisi ollut aikaa juuri siihen Vellon lisäksi). Musta nyt ei sitten sattuneesta syystä kyseiselle reissulle enää päässyt mukaan, joten tiistaiaamuna Annen kanssa työnnettiin Vello yksin koppiin ja lähdettiin matkaan. Navigaattoriin osoite ja menoksi. Pääsimme matkaan parikymmentä minuuttia myöhemmin kuin olin kaavaillut, vaikka autoin Annea aamutallissa niin aikaa meni kuitenkin enemmän (Anne oli juuri ollut viikonlopun reissussa, joten tallihommat otti vähän enemmän aikaa, kun karsinoiden siivous oli hoidettu Annen miehen toimesta ja hän ei ole niin huolellinen).
Matka-aika näytti kuitenkin riittävän ihan hyvin ja kelikään ei kovin kamala ollut (vähän sateli räntää ja rapa roiskui etelämpänä..)
Ongelmat alkoivatkin, kun tajuttiin että oltiin ihan väärässä paikassa (siinä vaiheessa kun oltiin osoitteessa ja aikaa oli noin kymmenen minuuttia jäljellä). Myös Vantaalla on alue nimeltä Ilola samoin kuin Porvoossa (tämä siis postitoimipaikkana klinikan osoitteessa) ja täältä Vantaan Ilolasta löytyy tasan saman niminen tie. Eroa näillä paikoilla on reilu 40 kilometriä (tietä) ja vajaan tunnin ajomatka.. Eikun soittoa klinikalle että ollaan vähän myöhässä. Onneksi Vellolle oli varattu kuitenkin siihen kaksi tuntia aikaa ja kun Mustaakaan ei ollut mukana, niin vaikka olimme perillä tunnin myöhässä, niin ehdimme kuvata ja katsoa kuvat rauhassa ennen seuraavaa potilasta.
tainnutettuna
Minulla oli myös ollut Googlemaps päällä, mutta se ei taas jostain syystä tällä kertaa toiminut vaan oli jäänyt sijainniltaan Lahteen.. Vinkiksi siis Porvoon klinikalle ajaville: laittakaa naviin paikkakunnaksi ihan se Porvoo eikä Ilola, niin saatatte löytää perille. Ja jos tulette samasta suunnasta kuin me, niin älkää kääntykö epämääräiselle pikkutielle, se menee jonkun pihan läpi ja oikaisee kyllä ehkä kilometrin verran. Onneksi ei sille käännytty, kun oli jyrkkää alamäkeä ja erittäin pienen näköinen tie. Lisäksi siinä oli kyltti jostain siltarikosta. Jatkettiin siitä kohtaa vaan suoraan eteenpäin ja kysyttiin yhdeltä lumitöitä tekevältä papparaiselta että ollaanko ollenkaan oikealla reitillä.
Se on myös mainittava, että klinikalla ei ollut näkyvissä minkäänlaisia kylttejä, että ollaan perillä. Onneksi yhdellä alueella oli traileri, joten parkkeerattiin sinne viereen, mä otin paperit ja Anne Vellon ja lähdettiin kiertämään isoa rakennusta etsien mahdollista ovea. Anne kerkesi jo käydä lukemassa postilaatikkorivistöäkin, että klinikan laatikko kyllä löytyi ja löytyi lopulta se oikea ovikin.
Loppureissu sujui sentään vähän paremmin. Kuvat oli hyvät eikä toimenpiteitä tällä hetkellä vaadita. Pitää vaan seurailla ikenien vetäytymistä ja jos rupeaa arkomaan esimerkiksi porkkanaa purressa. Kontrollikuvat voisi ottaa joskus vuoden päästä. Kuvattiin lisäksi yksi poskihammas, joka oli kyllä jo edellisessä raspauksessa näyttänyt menneen umpeen (sitä edellisessä siellä oli joku pikku reikä tms.) ja sekin oli ihan ehjä.
tässä näkyy tuo ikenien vetäytyminen (n. puoli senttiä) ja hampaiden tummuus. Alempana kuva joulukuun alusta, eroa ei ole.
Rauhoitetun eestiläisen puskeminen takaisin kuljetuskoppiin olikin sitten ihan oma operaationsa. Se nostettiin sinne kirjaimellisesti yksi jalka kerrallaan, kun ei muuten liikkunut askeltakaan. Hyvä kun se jaksoi kävellä mäen ylös kopin luokse. Saatiin onneksi apukäsiksi vielä seuraavan potilaan avustaja ja ystävällisesti neuvottiin heille mihin suuntaan lähteä sen hevosen kanssa ettei tarvitse kiertää koko rakennusta. Vellon kiskominen pakkopilttuuseenkin oli jo oma hikistyttävä hommansa, mutta siinä oli sentään klinikan väki auttamassa (kun oli jo vähän rauhoitettu siinä vaiheessa). Polttoainekin riitti harha-ajelusta huolimatta vielä seuraavalle huoltoasemalle ja kotiinkin selvittiin ajoissa (Annella oli yksi iltatunti). Huoltoaseman vieressä oli BurgerKing, joten mekin saatiin Annen kanssa vihdoin jotain ruokaa. Aikataulun tiukkuuden vuoksi emme kerinneet mitään hakea menomatkalla, joten nälkä oli jo melkoinen. Vellon rauhoituskin sopivasti hälveni meidän syödessä ja se kopissa huojuminen lakkasi. Se siis oikeasti huojahteli välillä siellä kopissa alkumatkasta, siihen näkyy nuo rauhoitteet vaikuttavan melko vahvasti.
Kotona vielä juoksutin Vellon kevyesti ennen kuin päästin sen takaisin pihattoon toipumaan reissusta.
Taas on aika kohdata totuus silmästä silmään. Kuten edellisessä aihetta käsittelevässä postauksessa ennustinkin, tuli helmikuusta suhteessa paljon kalliimpi, kiitos parin ell-laskun, joista toinen oli kyllä ihan suunniteltu toisen taas ollessa erittäin huonoa tuuria.
3.2. Norilon valkku 35e, koppi 25e
6.2. Riimu Kisulle 8,97e (tarjous) (Horze), fullneck fleece -loimi Vellolle (tarpeeseen) 31,92e ja villainen ratsastusloimi Mustalle (tarjous) 20e ja w-healing sukat itselle (x2) 31,84e (Wahlsten)
21.2. Katinkalle loimi Premium Equinelta 98,20e (tosi tarpeeseen ja tarjouksessa) ja huopa Vellolle 32,73e (jotta sai 100 punnan rajan rikki ja postikulut ilmaiseksi, tuli halvemmaksi näin päin)
22.2. Hanskat x2 33,80e ja suitsipussi 12,90e (Hööks)
24.2. Kouluvalkku 25e
26.2. Katinkan mysli 32,90e (Puuilo)
Ja erittelyt:
valmennukset ja kuljetukset: 110 e
rehut: 50,80 e
hevosten varusteet: 204,72 e
omat kamat: 65,64 e
eläinlääkärikulut: 326,50 e
muut: 167,40 e
yhteensä: 925,06 e (järkyttävää!)
Tämän lisäksi muistin vielä helmikuussa vihdoin maksaa SRL:n jäsenmaksun sekä D-luvan, niihin yhteensä himpun alle 100 euroa. Pitää nyt katsoa, tuleeko oikeasti mentyä kakkostason kisoihin, silloin tarvitsee vielä sitten hevosen vuosimaksunkin..
Katinka uudessa Premiumissaan. Ainakin vielä ollut tosi kestävä, todennäköisesti Vello saa samanlaisen jossain vaiheessa, kun sen loimet tuppaa reikiintymään turhan helposti.
Nyt kun on ollut vähän enemmän pakkasta, niin on ihan oikeasti joutunut miettimään pukeutumista. Vellon kanssa ratsastaessa tulee aina kyllä kuuma, en tiedä johtuuko se siitä, että sen kanssa pitää niin paljon keskittyä istuntaan ihan jo liikkeen takia, mutta myös siksi että se reagoi niin voimakkaasti ratsastajan istuntaan ja tekee välillä yllättäviä tanssiliikkeitä. Mustan kanssa ei samalla tavalla tullut hiki, vaikka sitä piti ratsastaa selkeästi enemmän eteen. Liike ilmeisesti oli niin pieni ja tasainen, ettei se vaatinut istunnalta samalta tavalla "passiivista aktiivisuutta", vaikka sitäkin sai ihan istunnalla ratsastaa ja se toimi sillä kivasti.
Yleensä jos olen toppatakin jättänyt päälle, on alta pitänyt ottaa reilusti vaatetta pois. Nyt kun valmennus oli sovittu puoli seitsemäksi lauantai-iltana eli reilusti auringonlaskun jälkeen, jouduin miettimään mitä oikeasti laittaisin päälle. Koska unohdin paksumman toppaliivini kotiin, päädyin toppatakkiin ja laitoin sen alle ohkaisen urheilupaidan (pitkät hihat) ja kevyen toppaliivin. Tuo toppaliivi oli kuitenkin liikaa, kun päästiin työskentelemään ja hikihän siinä tuli. Myös hevoselle, vaikka pakkasta oli se viisitoista astetta (ellei vähän enemmänkin). Huppukin oli pakko ottaa pois päästä, vaikka yleensä mulla on korvat ja pää helposti kylmettyviä, nyt oli kuitenkin pääkin hikinen tunnin jälkeen, ehkä jouduin tekemään liikaa ajatustyötä, sen takia ne hevosetkin tuntuu naamastaan hikoavan.
Vello lumipesulla. Kaikki kuvat tällä kertaa kännykkälaatuisia.
Valmennus oli melko simppeleitä tehtäviä, mutta meille vaatimustasolta haastavaa. Vello ei ole vielä läheskään aina tasainen edestä, varsinkin kun oli taas päässyt olemaan useampi vapaapäivä, joten alku meni siihen, että haettiin taas avoimuutta muotoon ilman että hevonen juoksee pois alta. Niskaa pitkälle, kaulaa pyöreäksi ja selkää ylös. Jalathan Vellolla kyllä käy ja sen on melko helppoa ottaa painoa takasille. Onneksi se ei ole luonnostaan kovin etupainoinen, muuten olisi kyllä hankalaa. Aluksi näitä asioita haettiin ravissa, paljon ympyröitä ja vapaasti suunnanvaihtoja, mutta ei lävistäjillä vaan esim. vastakaarroilla. Vellon rasvavaranto kylkiä olikin mielenkiintoista yrittää saada taipumaan ja tuntui ettei talvikenkien kanssa oikein saanut omaa pohjetta nätisti sinne kylkeen kiinni. Asiaa ei auttaneet mun talviratsastushousut, joissa on pelkät silikonipaikat eikä niitäkään ole pepussa. Mulla on yhdet kesähousut samanlaiset ja tykkään hypätä niiden kanssa, mutta kouluratsastuksessa olen suosinut vielä perinteisiä kokopaikkoja, jolloin se takapuoli pysyy edes vähän helpommin Vellon kyydissä mukana. Taas huomaa sen eron, että Mustalla pystyi ihan helposti menemään vaikka toppahousuilla eikä ollut ongelmia pysyä kyydissä. Lopputuntia kohden onneksi jo totuin tuohon "liukkauteen", joten oli helpompi pysyä kyydissä eikä koko aikaa tuntunut siltä, että nyt liukuu johonkin.
Välikäyntien jälkeen ruvettiin tekemään varsinaista harjoitusta eli vastalaukkaa. Anne teki koko ajan vastalaukkaa ja siinä sulkutaivutusta, meille Vellon kanssa riitti vastalaukan nostot. Eli pitkän sivun alkupuolella vastalaukka ja ihan lyhyen pätkän jälkeen jo raviin. Päädyssä sitten tarpeen vaatiessa ravissa ympyröitä, myös sen takia, että Anne pääsi vastalaukassaan tarpeen vaatiessa ohi meistä. Toinen vaihtoehto tehtävän tekemiselle olisi ollut siirtyä käynnin kautta päätyihin aina myötälaukkaan, mutta sain itse valita kumpaa teen ja totesin, että Vellolle voi olla helpompaa ymmärtää, kun nostetaan vain sitä vastalaukkaa eikä vuorotellen molempia. Varsinainen tehtävä tässä laukassa kuitenkin oli rennot siirtymät, joissa hevonen pysyy pyöreänä ja niska siellä pitkällä. Mikä on laukassa muutenkin jo haastavaa, saati että siirtymät olisi kovin kauniita, vaikka niitä olenkin yrittänyt treenata. Saatiin kyllä molempiin suuntiin ihan hyviäkin siirtymiä ja ravissa sain nopeasti Vellon rennoksi vaikka se olisikin siirtymässä vähän jännittynyt eli jonkinlaista edistymistä on tapahtunut. Tätä tehtiin molempiin suuntiin ja oikeaan kierrokseen oli siinä mielessä hankalampaa, että Vello työntää vieläkin vasemmassa laukassa peppuaan sisään päin (siis laukan suuntaisesti sisään päin eli sinne vasemmalle), mikä teki nostoista välillä haastavia. Lopuksi laukkasimme vielä myötälaukassa ympyröitä ja siinäkin piti yrittää säilyttää se pyöreys ja pitkä niska. Viimeisen ravisiirtymisen saimme tehtyä kyllä tosi hienosti, vaikka se ottikin pari yritystä. Loppuraveissa Vello venyttikin jo oikein hyvin ja sitä sai jopa vähän pidentämään askelta ilman, että rupesi juoksemaan pois alta. Olenkin pellolla mennessä yrittänyt opettaa itseäni vähän reippaampaan ravin tahtiin ja Vellolle sitä, että se voi pidentää sitä askelta ilman että tarvitsee jännittyä ja ruveta juoksemaan alta pois. Jos Vello yhtään jännittyy niin en pysty istumaan yhtään reippaammassa ravissa itse enää rentona. Kotiläksyksi saatiin käsky harjoitella noita vastalaukkoja, ihan tuolleen vaan suoralla uralla, mutta keskittyen tosiaan siihen rentouteen.
Katinka sai uuden ulkoloimen, Premium Equinelta. Onneksi oli sopivan kokoinen ja tuntuu ainakin tosi kestävältä (= vielä ei ole tarhakaverit saaneet reikiä aikaan)
Sunnuntaina käytiin vähän päästelemässä maastossa Annen ja Foriolan kanssa. Otin kokeiluun ostamani happy mouth -omena nivelen, kun ajattelin Vellon olevan vähän väsynyt edellisillan valmennuksesta (ei ollut!) ja sitä myöten rauhallinen, jos kuolain ei vaikka kävisikään sille. Lisäksi oli Foriolan takapuoli varajarruna edessä. Vello oli alkumatkan ihan menossa ja steppaili melkein paikoillaan, ei vaikuttanut väsyneeltä. Käynnissä me mentiinkin Foriolan edellä, vaikka sekään ei todellakaan ole mikään hidas kävelijä. En ollut ihan varma kuolaimen tehokkuudesta (Mustalla samanlainen oli paras kuolain maastoon ja esteille, kun sillä oli sopivasti jarrua), joten jättäydyin ravissa Annen ja Foriolan taakse. Paineltiin melko reipasta ja pitkää ravia ja laukkakin annettiin rullata reippaasti eteen. Vello raukka oli taas ihan hikinen ja vaikka sitä sisällä ensin kuivattelinkin parin fleecen alla, oli ulos kuitenkin pakko laittaa toppaloimen alle vielä kuiva fleece. Vello onnistui hajottamaan sen sadeloimen, jossa on fleecevuori ja joka on toiminut erinomaisesti kuivatuksessa ulkona. Nyt siis pakko laittaa toppaloimi ja koska se ei itsessään ole oikein hyvä hien imemiseen, niin fleece sitten alle.
Uusi fleece. Oli seuraavana päivänä ihan valkoinen edestä, kun Vellolla aika paha karvanlähtö :D
