sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Piikitys, HIHS ja muuta kivaa lomaviikolla

Kisojen jälkeen maanantaina käytiin Milan kanssa maastossa. Kävimme tien toisella puolella, koska siellä oli kuivinta. Vello ei ole juuri siellä maastoillut ja koska edellämme metsään meni traktori peräkärryn kanssa (suojaamaan taimia tms. peräkärryn sisällöstä päätellen), niin valittiin sellainen tie mihin se ei jälkien perusteella ollut mennyt. Vellolle siis ihan uusi tie. Vello meni kuitenkin rohkeasti eikä yrittänyt kääntyä edes epäilyttävän hylätyn kuorma-auton kohdalla takaisin, vaikka väistikin niin tien reunaan kuin pystyi ja selkeästi odotti sen lähtevän salakavalasti liikkeelle kesken kaiken. Mentiin aika rauhassa, hölköteltiin välillä ja pari laukkapätkää (jotka hevosten valinnan mukaan vähän reippaampia) ja muuten paljon kävelyä. Puolitoista tuntia taisi vierähtää. Musta meni lisäksi vielä alkeistunnille iltapäivällä.

Tiistaina oli Mustan kintereiden piikitys, jota ei siis voitu rokotusten yhteydessä tehdä, koska jos piikityksestä seuraisi tulehdus, ei voisi olla varma onko noussut kuume seurausta piikityksestä vai rokotuksesta. Kun kerran eläinlääkäri oli tulossa niin päätin samalla ottaa koirille rokotukset, joten ei tarvitse niitäkään nyt erikseen raahata eläinlääkärille. Tosin Merci tarvitsee jossain vaiheessa hammaskivien poiston, Dinolla ei juuri mitään ollut hampaissa. Musta jäi siis karsinaan loppupäiväksi, kun kortisonin piikityksen jälkeen pitäisi piikitetty kohta olla mahdollisimman liikkumatta. Virittelin sille sitten heinäsäkin, että ei tarvitsisi antaa ihan hirmuista määrää heinää ja malttaisi olla syömättä alusia. Musta tykkää syödä olkipellettiä silloin kun se on vielä kokonaista ja sille oli juuri lisätty alusia sinä päivänä. Kai se kuvittelee että se on jotain oikeaa ruokaa kun on tollaisessa nappulamuodossa. Säkin kanssa sillä oli sitten puuhaa, vaikka mun piti keksiä siihen viritykset ettei olisi syönyt vain siitä täyttöaukosta, jonka sai jotenkin aina levitettyä auki, vaan siitä verkotetusta aukosta, jotta se syöminen olisi oikeasti ollut hitaampaa kuin ilman säkkiä.
Vellon kanssa menimme estetunnille, jossa alkuverkkana isolla kahdeksikolla suoristuksessa käyntisiirtymä (ravista) ja myöhemmin laukannosto suoristukseen. Ja laukannosto niin, että noston jälkeen vielä pätkä suoraan ennen kuin lähtee kaartamaan, jotta se nosto oikeasti on suoralla. Esteinä oli pari pystyä ja yksi okseri. Pystyille tuli tosi tiukat täyskaartomaiset tiet, jotka meni Vellon kanssa yllättävän hyvin. Se oli kyllä ihan kierroksilla ja otti pyrähdyksiä muista hevosista tuon alkuverkan aikana. Hypyissä jouduin aluksi pitelemään sitä paljon, mutta viimeinen pätkä meni jo rennosti ja helposti pienillä pidätteillä tarvittaessa. Tarkoitus oli aina esteen jälkeenkin jatkaa pätkä suoraan eikä heti ruveta kääntämään. Laukka korjattiin tarvittaessa, mutta toivottavaa oli, että jo laskeutuessa olisi myötälaukka. Vello onneksi on niin herkkä ratsastajalle, että se tuli aina myötälaukassa alas, kun itse vaan katsoin sinne mihin ollaan menossa.

Keskiviikkona käytiin Mustan kanssa kävelyllä (ilman satulaa) maastossa. Anne lähti Kisun kanssa seuraksi, kun se tarvitsi kevyen palauttelupäivän. Kisu olisi kyllä ollut valmis menemään reippaamminkin, mutta tyytyi kävelyyn. Maaston jälkeen Mustakin pääsi vihdoin ulos ekaa kertaa piikityksen jälkeen. Se muuten sai kolmeksi päiväksi kipulääkkeen myös, jauhetta annospusseissa. Noi annospussit on siitä käteviä, kun ei ne kaikki mennyt tässä, niin on tulevaisuutta varten jos joskus tarvii. Nestemäinen ei säily enää pullon avauksen jälkeen niin hyvin, vaikka onkin helpompi annostella kilojen mukaan.
Vellon kanssa mentiin estevalmennus ryhmään, mutta vain alkuverkaksi. Alkuverkkana oli samaa kuin edellispäivänäkin, mutta ehdittiin tekemään pidempään, kun valkku on 1,5h ja normaalitunti vain tunnin pituinen. Vellokin oli jo parempi ja selkeästi ymmärsi hommankin paremmin. Vähän se vielä otti lähtöjä jos joku tuli ihan läheltä. Nyt edettiin niin pitkälle, että suoristukseen tultiin laukassa ja tehtiin vaihto toiseen laukkaan parin raviaskeleen kautta. Vellon kanssa ruvettiin tekemään loppukäyntejä kun Vilja ja Anni vielä jatkoi suorilla vaihdoilla harjoitusta ennen hyppäämistä.
Maastokäpsyllä.. tää on meijän käärmetieksi kutsutulta maastopätkältä. Me jäätiin Mustan kanssa mäen päälle odottamaan, että Kisu käy vähä pidemmällä. En viitsinyt heti kintereitä rasittaa monella mäellä.
Torstaina suunnattiin HIHS:iin. Meillä oli Annen ja Pauliinan kanssa All Event -liput, joten siellä tuli vietettyä neljä päivää. Ihan ekaan luokkaan ei ehditty, kun lähdettiin noin kahdeksan aikaan Lahdesta, että Anne ehti tehdä aamutallin ensin. Mä jätin auton Lahteen, kun olin illalla tulossa bussilla takaisin. Anne jäi Hesaan koko viikonlopuksi, mutta mä reissasin vähän edes takaisin. Torstai ja perjantai oli vielä mukavan rauhallisia ja kierreltiinkin expoa silloin enemmän kuin viikonloppuna. Mä ostin vain muutaman heijastimen ja pienen kirjan Hevosurheilun osastolta sekä perjantaina teetin Vellolle nimikoidun huovan. Huovaksi valikoitui punertavan oranssi Lami-Cellin huopa sinisellä kantilla, joten Vellon nimikin tuli sinisellä. Fontiksi valitsin sellaisen vähän paksumman. Otan huovasta kuvan joku päivä, nyt se on jo laatikossa muiden huopien kanssa.
Vilja kävi torstaina ratsastamassa Katinkan ja kävelytti Mustan samalla reissulla selästä käsin (sekä mittasi kuumeen ja antoi viimeisen satsin kipulääkettä). Soitti vielä mulle iltapäivällä, kun Katinka oli vähän vaisu eikä suostunut syömään mössöään eikä nousemaan karsinassa ensin ylös. Poneille oli keskiviikko iltana viety pyöröpaali tarhaan, jotta ruokinta olisi niidenkin osalta helpompaa Annen reissun ajan, joten se oli sitten ehkä ahmottanut sitä heinää liikaa. Ja vaikka se onkin märempää kuin kuivaheinä, niin oireet kuulosti lievältä ummetusähkyltä. Vilja sai sitten Katinkan vähän syömään mössöään kun teki siitä vielä löysempää ja poni kakkasikin useamman kerran ja oli ratsastuksessa ollut ihan normaali. Katinka on aina ollut vähän huono juomaan, joka on muutaman kerran aiheuttanut ongelmia. Nyt onneksi meni ohi helposti ja poni vaikutti enemmänkin vain itsensä täyteen syöneeltä eikä varsinaisesti ähkyiseltä. Onneksi olin muutenkin suunnitellut itse meneväni perjantai-aamuna, joten pääsin tarkistamaan ponin kunnon. Ennen kuutta olikin ihan pimeässä mukava käydä käpsimässä Mustalla, Katinkan otin narun päähän mukaan kävelemään, jotta saisi vähän liikettä ja se söikin oikein löysää mössöä vähän. Lisäksi syöttelin molemmille hetken ruohoa, sekin mukavasti löysyttää. Katinka menikin onneksi heti tarhaan palattuaan juomaan, eikä muutenkaan vaikuttanut ähkyiseltä, lihavalta vain (kuinka voikin poni lihoa noin paljon vuorokaudessa??).
Lauantaina Nanna hoiteli Mustan kävelyt ja sunnuntaina taas Vilja. Tai Musta taisi kyllä lähteä maastokävelylle Viljan äidin ja koiran kanssa Viljan ratsastaessa Katinkalla sillä aikaa. Pääasia että poni pääsi vähän kävelemään.
tykkäsin ihan älyttömästi tästä Suomi 100 -muurista, joka oli toiselta puolelta valkoinen

2 kommenttia:

  1. Meillä on kanssa välillä sitä havaittavissa, että juuri laitetut olkipellettinappulat olisi mukava syödä, mutta ei onneksi mene kauaa, että ne tallautuu niin, etteivät olekaan enää niin "ruokamaisia" :)

    Hyvä, että vatsanpurut helpottivat Katinkalla nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkihan ei sinänsä ole vaarallista, mutta en tykkää että syö tota pellettiä, kun se taas turpoaa jonkun verran. Ja ihan varmaan siksi syö, kun luulee että joku on hänelle antanut kunnolla ruokaa ja mennyt vaan kupin ohi :D
      Onneksi heinä kelvannut aina paremmin, niin ei yleensä ongelmaa. Nyt vaan kun joutui jäämään sisään koko päiväksi.

      Poista