Projekti käyntiin

Eli Vellon vatsan pienennys.

Lauantaina harjailin Velloa oikein ajan kanssa, autellen siinä sivussa tuntilaisille hevosia kuntoon ja pois. Vello on ihan himo piehtaroimaan ja aina se löytää sen likaisimman kohdan, laitumellakin sen paikan missä varmasti vähiten kasvaa ruohoa eli multa pöllyää eniten. Ja kun se junttaantuu sinne karvan juureen niin.. Oikeasti se ei lähde sieltä edes pesemällä pois, on niin helkutin turhauttavaa. Parhaiten sen saa kun kunnolla pöllyttää metallisualla ja sen jälkeen vaan harjaa ja harjaa. Sitten hikoiluttaa kunnolla ja sen jälkeen pesee. Tämän kun toistaa parina päivänä, niin voi olla taas ihan puhdas hepolainen, olettaen ettei se siinä välissä käy taas kieriskelemässä jossain. Onneksi oli vähän sateisia päiviä, joten en tuntenut niin suuria omantunnon tuskia paketoidessani Vellon sadeloimen alle pariksi päiväksi saadakseni sen oikeasti puhtaaksi. Likaisen hevosen klippaus on meinaan ihan tuhoon tuomittu yritys, ainakin mun klipperillä.

Lauantaina hoidettiin hikoilu siis reilun tunnin maastolla ja Vellohan hikoili, vaikka menikin tosi rentona. Yllättävän rentona, kun ei ole edes pitkään aikaan maastoiltu. Annoin sen ravata ja laukata melko matalana ja se jopa venytti sitä turpaansa eteenpäin. Vellon kaula kun ei mikään kaikkein pisin ole ja se sitä mielellään vielä rutistaa kasaan, niin edes vähäinen venyminen kaulaosastolla on aina positiivinen juttu ja varsinkin kun se turpa lähti etummaiseksi eikä venyminen ollut vain alaspäin suuntautunutta. Muutamassa kohdassa oli vähän epäileväinen, mutta yhtään stoppia ei tullut vaan askellaji jatkui pyydetyssä eteenpäin, vaikkakin hieman jännittyneesti paikka paikoin.

Sunnuntaina uusittiin maastoreissu ja otettiin mukaan Vilja Katinkalla. Ennen maastoa klippasin Vellolle leveän vauhtiraidan, saman tyyppisesti kuin kesäisin olen Katinkalle klipannut, mutta jätin selän päälle leveämmälti karvaa ja annoin karva-alueen jatkua vähän pidemmälle kaulalle. Vasemman kaulan sain klipattua tosi nätisti, oikealla puolella Vello vähän jännitti ja posken rajasta ei tullut niin nätti. Valkoisessa karvassa se ei vaan erotu niin rumasti, joten annoin olla. Vellolle tämä oli vasta toinen klippaus ikinä, joten se suoriutui osastaan todella nätisti. Veikkaan että karvaa jäi myös osittain mahan alle, sinne kun on niin vaikea oikeasti nähdä (kun se on niin leveä!) enkä tarkoituksellisesti ollut niin pikkutarkka Samoin etusten väliin jäi pieni kaistale karvaa, kun en ruvennut nostelemaan jalkoja. Lähinnä tarkoitus oli saada kylkiä ja kaulaa vähän paljaammaksi, jotta hikoilu hieman helpottuisi.

Kännykkäkuva nakutetusta Vellosta, saparot on vaan kaulan klippauksen helpottamiseksi.

Maastossa Vello oli aluksi ihme kyttäily päällä, varsinkin ottaen huomioon sen, että edellispäivänä käytiin samaa lenkkiä. Lähti sen kulku lopulta rullaamaan, pätkä kokeiltiin Katinka edellä, mutta Vello vissiin kyllästyi kun se sipsutti niin hitaasti. Käytiin myös tienpätkällä, jossa en muistaakseni ole Vellon kanssa käynyt, ainakaan tänä vuonna. Vello meni hyvin ravilla tietä eteenpäin ja takaisin laukattiin rennosti. Tuo tie on aika pitkä, joten siinä tuli hyvää laukkatreeniä. Vellon kanssa on siitä mukava laukkailla maastossa, kun se malttaa mennä sellaista rauhallista ilman kamalaa hässäystä, Musta kun tykkäisi vaan paanattaa täysiä. Katinka tuli hyvin perässä, vaikka raukka olikin ihan hikinen lopuksi, sillä kun on jo kasvanut kamalan paksu turkki, vaikka se on klipattu heinäkuussa.
Katinka kävi jatkamassa loppukäyntejä vielä Vertsun synttäreillä talutusratsastuksessa, ainakin tuli hyvin käveltyä mikä oli ihan hyvä juttu, maastossa kun poni ravaili ja laukkaili suurimman osan ajasta, Vellon askel on sen verran vetävämpi.
   Mustaa työstin kentällä, paljon käyntiä ja ravia, laukkaa aika vähän. Yritin vähän suoristella ja varovasti ottaa painoa takasille, mutta pitää samalla liikutuksen melko kevyenä, ettei kintereet kipeytyisi kokoamisesta. Aluksi piti muistutella, että raviin lähdetään heti askeleesta eikä hipsutellen ja ettei raviin siirtyminen ole syy pudottaa selkää alas. Kun siirtymiset alkoi pikku hiljaa sujua (näitä pitikin tehdä yllättävän kauan ja aina kun hetkeksi jätti tekemättä, niin taas piti muistutella) otin muutaman pysähdyksen ja peruutuksen ravista. Tein paljon pohkeenväistöjä molempiin suuntiin varsinkin käynnissä, muutamiin siirtyminen raviin väistössä, taas vähän ponia herätelläkseni. Tein Mustan kanssa kokeeksi myös muutaman ison takaosakäännös ympyrän keskikäynnissä ja ai että oli helppoa, paino tuli myös ilmiömäisesti takasille ja sain kivoja laukannostoja. Tein näitä ihan vain muutaman molempiin suuntiin, jotta homma ei kävisi liian raskaaksi.

Katinkalta tulee aina paljon enemmän karvoja, ihan sama miten ja milloin sen klippaa..

Maanantain Vello sai vapaaksi, se kun oli osoittanut sunnuntain maastossa jo vähän väsymyksen merkkejä. Tämä oli päätöksenä hyvä, koska Vello jaksoi tiistaina Robbyn valkussa hyvin, mutta oli sopivan rauhallinen.

ratapiirros

Aloitettiin pitkän sivun yksittäisellä okserilla, josta tehtiin maapuomi-ristikko (oikea kierros) ja tultiin ravilla muutaman kerran. Kaikkien piti jatkaa eteen reippaahkosti, myös Vellon ja Kansasin, jotka molemmat yleensä joutuu aloittamaan käyntisiirtymillä. Vello yritti vähän varastaa laukalle ennen estettä, mutta malttoi yllättävän hyvin kuitenkin odottaa kun itse keskittyi. Esteen jälkeen jatkoi hyvin tasaisesti ja rennosti. Sen jälkeen ristikko-okserina toisesta suunnasta ja nyt piti itse päättää minkälaisella tavalla tulee esteelle. Mä tulin aika odottaen, niin kuin yleensä ekat hypyt. Vello väisti halkaisijalla olevan okserin tolpassa olevaa Robbyn takkia ekalla kerralla, jolloin linja vähän katosi matkalla ja hyppy ei ollut kovin sujuva. Seuraavalla kierroksella annoin tulla aavistuksen reippaammin ja silloin osui hyvin kohdilleen. Pysty-pysty linjaa ei ollut mitattu ja vaan testattiin mitä siihen kelläkin tuli. Kisu on vihdoin alkanut liikkua esteillä rohkeasti eteen, joten sillä tuli yksi askel vähemmän kuin Vellolla ja Mustalla, Kansasilla vielä yksi askel enemmän  (5, 6 ja 7  muistaakseni). Teimme kaikkia linjoja ensin yksittäisenä ennen kuin yhdistettiin isommiksi kokonaisuuksiksi.

Viimeinen rata alkoi vasemmassa kierroksessa pitkän sivun okserilla, josta päädyn kautta halkaisijan pysty-okseri -linjalle. Vähän tiukempi käännös oikeaan ja pysty-pysty kaareva, josta taas päädyn kautta halkaisijalla olevalle yksittäiselle okserille, josta kaarrettiin takaisin edellisen linjan ensimmäiselle pystylle. Tiukempi kaarto vasempaan ja okseri-pysty -linja halkaisijalla ja viimeiseksi vielä ensimmäinen este toisesta suunnasta, tällä kertaa este oli muutettu pystyksi takapuomin pudotuksella.
Vellon kanssa rata meni hyvin, se pysyi melko tasaisena ja rytmi säilyi vaikka välillä joutui tekemään pidätteitä. Vikalle pystylle tultiin vähän lähelle, mutta Vello nousi hyvin ylös, kun muistin pitää pohkeet lähellä. Radan jälkeen Robby oli ihan hiljaa ja ajattelin jo, että mikähän meni vikaan, kun mun mielestä rata oli hyvä. Aloin kävellä takaisin Robbya kohti ja vihdoin hän paljastaa mietteensä. Sanoi, että hänen mielestään Vello on alkanut ehkä ajatella, ihan itse siis. Mua rupes vähän naurattamaan, mutta oli pakko yhtyä mielipiteeseen, koska sileällä on tullut vähän samat mietteet. Robby sanoi, että oli monta kohtaa missä se olis voinut syöksyä ja kiirehtiä ja että vikallakaan missä tuli lähelle, niin malttoi mielensä eikä vetänyt paniikkihyppyä. Sano, että rata näytti helpolta ja siltä sen kuuluisikin näyttää, kun kaikki menee oikein. Ja rata tuntui helpolta. Vello ei tuntunut edes yhtään väsyneeltä treenin jälkeen, tietty meitä oli nyt poikkeuksellisesti neljä ryhmässä, joten hyppyjä tuli ehkä jonkun verran vähemmän, yleensä kun ollaan Annen ja Kisun kanssa kahdestaan.

Tämä on muuten edellisviikosta ei tästä tiistaista, siitä valkusta tulossa oma postauksensa. Harmi kun en ole saanut ketään kuvaamaan ja videokameran latausjohdon olen piilottanut jonnekin, joten en saa sitäkään viriteltyä kuvaamaan.

Viikko 33

Ihanaa, Robby on palannut lomalta!

Tänä tiistaina siis päästiin vihdoin viimein hyppäämään myös Veltsun kanssa. Kerran hypättiin tallin kisoissa tätä ennen, samana päivänä kun lähdettiin risteilylle Visbyyn, Gotlantiin. Ihan järjettömän lätäkköisellä kentällä, kun melkein koko viikon oli satanut. Ja kisapäivänäkin satoi. Peruin jälkimmäisen luokkani ja hyppäsin vain 70cm, kun en muuten olisi ehtinyt hoitaa varusteita pois ennen risteilylle lähtöä. Vellon kanssa on ennenkin hypätty pienessä sateessa, mutta ei noin märällä kentällä eikä noin kovassa sateessa, kun valkut on aina silloin peruttu. Vähän se katseli lätäköitä, mutta otin lähdön suoraan lätäkön läpi, jotta siitä laukkaaminen ei sitten radalla olisi outoa. En ratsastanut aikaa, mutta sen verran oioin päädyissä, etten mennyt samoja jälkiä kuin suurin osa muista oli mennyt. Kaikki meni kivasti ensimmäisen vaiheen viimeiselle esteelle, jolla Vello puski koko ajan kovasti vasemmalle. Sain pidettyä esteen edessä, mutta juuri ennen estettä Vello teki rajun väistöliikkeen oikealle, jolloin horjahdin vähän tasapainosta, mistä Vello järkyttyi ja teki vielä isomman ryntäyksen. Tämän seurauksena mä tipahdin vasemmalle ja tulin suoraan maha edellä kannatinta päin. Illalla hytissä huomasinkin, että mun mahassa oli valtaisa mustelma, vaikka mahaan ei kauan tippumisen jälkeen sattunutkaan. Vello juoksenteli pienen pätkän, mutta meni nopeasti aidan vierelle kattelemaan ihmisiä (mielellään aina kisoissa pysähtyis ihmisten luokse aidan reunalle) ja saatiin nopeasti kiinni. Takaisin selkään järkyn hiekkaisilla housuilla (lisää satulan pesua, jee..) ja vielä hyppy sen viimeisen esteen yli, tällä kertaa siis yli asti, vaikkakin pienellä kyttäyksellä. En oikein tiedä mikä siellä esteen takana pelotti, kun ei se lätäkkökään niin pahasti sieltä näkynyt kuin yhden toiseen esteen takana, mutta tuohon esteelle oli useampikin sinä päivänä pysähtynyt. No, tulipahan kokeiltua todella märällä kentällä hyppäämistä, kisoista kun ei koskaan tiedä mitä tulee eteen..

Yhdessä vaiheessa kesää pistettiin kaikki ruunat samalle laitsalle. Kansas haluais tutustua, mutta Mustaa kiinnostaa lähinnä syöminen..

 Tällä viikolla siis Robby palasi vihdoin kesälomiltaan (edellis tiistainahan me oltiin vielä reissussa eikä sen takia ollut valkkua, vaikka olisi jo ollut mahdollista) ja päästiin siis hyppäämään vihdoin viimein. Harjoitus oli sellainen treeniin palautteleva, aluksi vähän puomeja ravissa, joilla tarkastettiin tahtia. Puomit oli suorassa, mutta tultiin niitä isolla ympyrällä, jolloin hevonen sai olla ihan kevyesti taipunut myös puomien päällä. Aluksi Vello oli vähän turhan innoissaan, vaikka hyvin malttoi puomeilla, niin niiden jälkeen meinasi lähteä juoksemaan. Yritin enemmän omalla kevennykselläni rauhoittaa kuin ottaa kädellä ja aina välillä se toimikin. Vellolla on niin voimakas ravi, että mun on tosi vaikea hidastaa omaa kevennystäni kun se viuhtoo menemään.

karmaiseva piirros esteistä, ei todellakaan mittakaavassa..

Sen jälkeen kolme innari-ristikkoa, jotka Vello selvitti hyvin, vaikka yritti intoilla niille. Sitten vuorossa oli pysty-pysty linja, jota ekan kerran jälkeen vähän pidennettiin, jotta Kisu mahtui hyvin väliin. Väli oli viidelle askeleelle, mutta Kisulla oli lupa tulla myös neljälle, jos se itse halusi liikkua niin hyvin eteen (ja sehän halusi). Pystyjen jälkeen jatkettiin päädyssä ympyrällä pikku kavaletti ja tässä laukan piti olla todella rauhallista. Helpommin sanottu kuin tehty. Vello meinaan lisäsi vauhtia tuntuvasti aina kun käänsin sen tuolle pysty linjalle ja se jäi pidennyksestä huolimatta himpun ahtaaksi meille viidellä kun joku vaan paahtoi menemään pidätteistä huolimatta.. Aluksi jouduin tulemaan ympyrää useammankin kerran, että sain laukan tarpeeksi rauhalliseksi ilman että laukka kuitenkaan tippuu pois. Sitten jatkoimme vielä okseri-okseri linjan taas viidellä laukalla, tässä Vello pysyi ihan aavistuksen rauhallisempana.

Ihan lopuksi kaikki vielä ratana aloittaen ristikoilta vasemmassa kierroksessa, joista pysty-pysty linjalle ja sieltä okseri-okseri linja. Tämän jälkeen uudestaan pystyille ja viimeiseksi kavaletti taas selkeästi rauhallisemmalla laukalla. Vellokin rauhoittui pikkuhiljaa, vaikka tuolla pysty linjalla se kyllä aina kiihdytteli. Robbyn mielestä oli hyvä, että on innoissaan, eikä vauhdistakaan tullut juuri valitusta, vaikka mun mielestä Vello meni turhan kovaa. Tai enemmän se, ettei se tullut jarrusta läpi tarpeeksi nopeasti. Muutenkin mielummin otan sen vauhdin niin, että voin päästää sen menemään tai jopa vähän ratsastaa eteen kuin niin, että joudun koko ajan pidättämään että pysytään edes jonkinlaisessa rytmissä. Robby myös sanoi, että vaikka sillä onkin hieman tuota kesämahaa, niin muuten näyttää hyvältä. Karvaa on tosin jo liikaa, Vello vaan varautuu pihattotalveen hyvissä ajoin xD

Velloakin kiinnostaa enemmän syöminen..

Keskiviikkona lepuuttelin jalkaani töiden jälkeen, vasempaan polveen ja pohkeeseen iski ihan mieletön kramppi. Ilmeisesti mä juon ihan liian vähän päivän aikana ja joku magnesium-suihkekin vois auttaa. Viljalla ja Mustalla oli sileäntreeniä (aina välillä niiden estetunti onkin sileää/puomityöskentelyä), joka oli varmasti hyväksi molemmille edellispäivän hyppäämisen jälkeen. Musta liikkuu hyppäämisen jälkeen yleensä paljon paremmin, se kun on sellainen selän jännittäjä ihan vapaa-ajallakin ja hyppääminen tai reipas maastolaukkailu on paras keino sen selän aukaisuun. Torstaina sain vihdoin kengittäjän paikalle, Katinkalla on kilkannut jo pidemmän aikaa kengät ja Anne on sinne muutamia nauloja lisännyt ja kiristellyt, mutta oli silti ihme että kaikki neljä oli vielä tallella. Myös Mustan duplot alkoi vähän heilua. Myös Vello pääsi mani-/pedikyyriin, sillä alkoi olla turhan pitkät kaviot, kun ei ne laitumella ja meidän pehmeä hiekkaisella kentällä niin kulu, ja vasen etukavio oli vähän reunasta repsottava. Nyt on taas siistit kaviot ja varmaan pysyykin hyvänä siihen asti, että laitetaan talveksi taas kengät jalkaan. Mustallahan on nyt siis kesän ollut duplo-kengät käytössä ja se on liikkunut niillä kivasti. En ole varma, mutta luulen osittain kenkien auttaneen siihen, ettei kintereet ole juuri vielä kipeytyneet niin kuin edelliskesänä oli jo tässä vaiheessa. Yhdessä vaiheessa se oli lievästi ep, kun olin tehnyt jonkin verran kokoavia harjoitteita, mutta nyt kun se on tehnyt vain lähinnä lasten tunteja ja hypännyt Viljan kanssa, niin se on ollut ok. Vähän kintereet on lämpimät välillä ennen liikutustakin, joten pientä tulehdusta meneillään ja tarkoitus onkin piikittää kintereet raspauksen ja rokotuksen yhteydessä, jos kyseinen eläinlääkäri vain tekee kotipiikityksiä. Mustan kinnerpatithan ei siis ole vielä luutuneet, sen takia seurailen niitä tarkasti ja käytän tarvittaessa näitä piikityksiäkin. Harmiksi Mustalla on sen verran pieni kavio, että en saa sille talveksi käyttöön duploista sitä kenkää, mihin saisi neljä kunnon hokkia kiinni, mutta kengittäjän kanssa ajateltiin, että sille riittää kyllä kannoille kunnon hokit ja eteen sitten nastat, mitä noihin kenkiin saa kiinni. Nastat siis samanlaiset kuin heppalenkkareihinkin voi laittaa. Duplo itsessään ei ole läheskään niin liukas kuin perinteinen metallikenkä, joten sekin auttanee asiaa. Harkitsen vain vielä, otanko kokonaan umpinaisen mallin vai riittääkö tuo perusmalli estämään tilsoja.
   Kengityksen jälkeen kävin Mustan kanssa käppäilemässä kevyen maaston ilman satulaa, jossa se sai kulkea aika pitkänä ja matalana, mutta kuitenkin selkäänsä käyttäen. Ensimmäisessä ravisiirtymässä se meinasi laskea selän ja lähteä hiippailemaan, joten piti vähän muistutella että raviin lähdetään askeleessa ja ihan sitä selkää käyttäen, kiitosta vaan. Suurin osa matkasta tehtiin kuitenkin kävellen, vain pikku pätkät ravia. Musta oli myös jonkin verran vino, lähinnä niin, että mun teki koko ajan mieli asettaa sitä vasemmalle ja oikea lapa tuntui roikkuvan alempana (välillä koko kylki). Eli kyllä pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja vähän treenailla Mustaakin, jotta saa sen edes jonkinlaiseen kuosiin. Vellon kanssa meillä oli Katin kouluvalkku, josta kuulin kyllä vasta tallilla, ja voi pojat että oli taas hyväksi. Vellon roikkumasu vähän hankaloitti sen tekemistä, mutta sen asenne silti oli melko yritteliäs. Puoli vuottakin sitten se olisi noissa tilanteissa vetänyt herneet nenään ja yrittänyt (ehkä jopa onnistunut) häippäistä paikalta.

Tässä näkyy vähän ryhmittäytymistä: Oromis hengaa Vellon takana kun sen kokee kaverikseen ja Epron ja Musta taas on lähes aina samassa tarhassa/laitumessa eli ovat omaa laumaansa. Kansas lähtee siis etsimään uusia kavereita.

Aloitettiin verryttelemällä erittäin loivia takaosakäännöksiä, keskikäynnistä, eli ei siis koottu käyntiä ja sen takia käännös saikin olla laaja. Silti se oli Vellolle todella hankalaa, varsinkin vasemmalle, eikä asiaa auttanut että mun oli tosi vaikea vasemmalle kääntyessä pitää oma oikea istuinluu satulassa. Jonkin verran asiaan auttoi se, että melkein käännyin itse oikealle, mutta sekään ei aina kaikkea pelastanut. Kun homma meni oikein vaikeaksi, niin Vello vain yksinkertaisesti heitti takapuolen oikealle ja tadaa! kato mä pystyin siihen, ajetteli Vello. Oikealle oli edes vähän helpompi kääntyä, meille molemmille. Harjoituksen avulla siis haettiin painoa takaosalle, totta kai meidän piti istunnalla muutenkin auttaa hevosta eli istua sinne takasille. Tästä lähdettiin tekemään käynti-ravi siirtymiä ja painon piti taas pysyä siellä takaosalla, ajatuksena käyttää sitä tunnetta mitä noista käännöksistä saatiin. Tämä oli jo aavistuksen helpompaa ja oli ilo huomata, että siirtymät on edes jonkin verran parantuneet. Vello on yleensä siirtymissä juossut alta pois ensimmäiset askeleet, varsinkin siis siirtymissä askellajissa reippaampaan. Silla on ollut jonkinlainen paniikki ja vaikka sen on saanut nopeasti rauhoittumaan normaaliraviin, niin ei ne siirtymät kovin nättejä ole olleet. Nyt ne oli jo ihan siistejä ja sieltä jäi pois ne ekat hätäiset askeleet. Tosin kun ravia tehtiin pidempiä pätkiä, niin välillä meinasi tahti turhasti kiihtyä, jolloin mä rupean pomppimaan (harjoitusravissa), josta Vello jännittyy tietenkin ja oravanpyörä on valmis. Yritin vain rauhoittaa ravia ilman ohjista vetämistä ja enemmänkin ajatuksella pohkeista, niin ristiriitaiselta kuin se saattaa kuulostaakin. Aina kun hevonen saatiin ravissa rennoksi ja tasapainoon, piti sitä pyytää vähän eteen, isompaan raviin. Tämäkin oli taas oma haasteensa enkä todellakaan pyytänyt pohkeella eteen vaan enemmän vain ajattelin, että nyt saa ravata isommin. Vello lähti silti helposti kiihdyttämään, jolloin taas takaisin aavistus lyhyempään raviin, paino takasille ja tasapaino kohdilleen. Välillä tuli ihan kivojakin pätkiä ja Kati sanoikin lopputunnista että sillä on aika makea ravi silloin kun se sitä rentona rupeaa venyttämään.
   Huilitauon jälkeen lähdettiin taas vähän kääntämään takaosakäännöstä, ihan pieni pätkä ja heti kun kääntyi hyvin, niin muutama askel pois käännöksestä ja laukannosto. Laukassa hevonen takaosalle ja siirtyminen raviin. Ajatus taas takaosalle ja siitä käyntiin, josta sama homma uudestaan. Koko ajan siis ajatuksena paino takaosalla ja hevoset tasapainossa. Lopuksi vielä muutaman kerran tarkistus tasapainosta pohkeenväistön avulla eli isommasta ravista pohkeenväistöä muutama askel uralta pois, jonka jälkeen vain vähän takapäänväistöä samaan suuntaan -> etupään suoristus takaosan linjalle ja laukannosto. Jos hevoset oli hyvin tasapainossa, niin pohkeenväistö isommassakin ravissa oli mahdollista. Vello ei kyllä vasemmalle väistänyt oikein ollenkaan, vaan yritti tiputtaa ravia pois ja esitti ihme hyppyjä. Saatoin kyllä itsekin istua liikettä vastaan (Katin mukaan kyllä en), mutta Vello ei vaan kyennyt. Osasyy kuulemma oli kyllä sen isossa masussa, sitä roikkoa on vaikea nostaa ylös. Oikealle onnistui alun kangertelun jälkeen muutaman kerran ihan hyvin, laukannostoissa Vello kyllä yritti karata selkä notkolla alta pois, mutta pari viimeistä kertaa onnistuin pitämään istuntani niin kuin kuului ja Vello ihan oikeasti yritti ja suoriutui parhaansa mukana. Taas tuo roikko siellä vyön takana vähän häiritsi.. Loppuraveissa Vello yritti taas lähteä hiihtelemään, mutta melko helposti sen sai rauhoittumaan rauhalliseen raviin, jossa se ehti sitten venyttääkin.
   Menin pitkästä aikaa ilman martingaalia ja Vello pysyi kyllä ihan kivasti tasaisena ja koko ajan isommissa määrin. Esteille harkitsen kyllä vaihtavani takaisin normi kuolaimeen, mutta sileällä tämä oliivirengas tuntuu olevan hyvä vaihtoehto. Jarrut vaan on turhan hitaat esteillä silloin kun se on oikein innoissaan tai väsynyt, jolloin joudun ottamaan napakammin edestä, mikä aiheuttaa suupielen ryppyihin punoitusta. Niissä on sellaiset kohdat, joista nahka tuntuu aina riekaloituvan heti, jos joutuu vähänkin ottamaan napakammin. Varsinkin normirenkaisella kuolaimella, mutta jonkin verran myös tällä oliivilla. Rasvaan kyllä aina helosanilla, mutta edes ratsastustauot eivät ole poistaneet ongelmaa. Valmennuksen jälkeen oltiin molemmat taas ihan läpimärkiä, minä enemmän paidan sisäpuolelta kuin ulkopuolelta pienestä tihkusateesta huolimatta.

Sen verran innokkaasti porukka juoksenteli, että Vellokin sentään nosti päänsä ylös puskasta, vaikka ei viitsinytkään lähteä mukaan juoksenteluun..

Tulipas melkoisen pitkä epistola, toivottavasti edes joku jaksaa lukea loppuun asti.

Jotain meneillään

Vellon päässä meinaan - ja hyvällä tavalla tällä kertaa..

Työt on jatkunut ihan järjettöminä päivinä, vaikka kesän pitäis olla helpompaa, tosin syksyhän tässä alkaa olla käsillä. Vello on siis saanut vain laiduntaa vapaana ihan liikaa. Tämä näkyy erityisesti vatsan ympäryksessä, vaikka laidun onkin välillä ollut aika lyhyt, tosin silloin sinne on ajettu tuoretta niitettyä. Vello on nyt pitkään ollut jo isossa laumassa muiden tallin hevosten kanssa. Laitettiin yhdessä vaiheessa kaikki ruunat samaan ja katsottiin miten ne selvittää välinsä. Musta säilyi yhä kinginä ja Vello taisi tulla kakkosena, vaikka välillä olinkin nähnyt sen väistävän laitumella pienemmässä porukassa Oromista. Musta otettiin kyllä aika pian laumasta pois ja siirrettiin takaisin ponien kanssa ja pikku hiljaa laumaan yhdistettiin tammoja. Kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin: viime kesänähän Vello jahtasi ihan kunnolla muita laitumella jos oli muitakin ruunia kuin sen pihattokaverit, nyt mitään tällaista ei ole ollut. Oromis onneksi näyttää päässeen Vellon pomoksi, joten rauha pysyy yllä. Kansas alistui yllättävän sopuisasti, talvella tarhassa se näytti niin pomoilevalta, mutta ei tarvittu kuin yksi tuima katse Mustalta niin Kansas oli nöyrää poikaa. Iso lauma pitää Velloakin vähän paremmin liikkeessä ja on paljon mukavampi hakea hevonen laitumelta kun ei yleensä tarvi miettiä mitä sen kaverille tekisi, meillä kun ei varmuuden vuoksi jätetä hevosia yksin laitumelle, tietyt yksilöt sieltä tulisi ainakin langoista läpi. Mustan ja Oromiksen uskaltaa jättää yksin, tosin Mustakin stressaa nykyään yksin oloa hirmu paljon enemmän kuin ennen ja saattaa silloin rampata aidan vierustaa. Joka tapauksessa suurin osa Vellon heinä-elokuusta on mennyt vain mahaa kasvattaen (vyö kyllä menee kiinni, mutta maha on kasvanut alaspäin).

Viimeisestä Robbysta ennen kesätaukoa, Juhannuksen jälkeen.

Hypännyt en kuin kerran, tallin kisoissa, vaikka muutamana kertana olen vähän sen suuntaista ajatellutkin, lähinnä olen käynyt maastoissa ja parissa kouluvalkussa.

   Russien jälkeen mulla oli yksärivalkku Katin pitämänä, kun Anne oli kisoissa kuskaamassa Vertsua eikä ehtinyt siihen ainoaan aikaan mikä Katille sopi. Teimme koko tunnin neliötä kentän keskellä, pitkien sivujen keskivaiheilla oli kartiot vähän uran sisäpuolella ja nämä oli mulle kulmapisteinä. Menin vielä kartioiden sisäpuolelta, joten neliö oli jotakuinkin 20x20 kokoinen. Neliö siis niin, että kulmat oli pitkien sivujen keskellä ja toiset kulmat sitten lyhyiden sivujen keskellä, mutta aika kaukana päädyistä. Kaikki suorat siis oli ilman aidan tukea. Käynnissä aloitettiin ja aluksi melko jyrkät kulmat. Tarkoitus siis saada ulkoavut läpi ja asiat raiteilleen mun päässä. Suoristus oli myös tärkeä. Asiaa auttoi kun suorat oli lyhyitä, niin Vello ei ehtinyt kadota avuilta, joihin sen sain kulmissa. Homma helpottui myös sillä kun korjasin omaa istuntaani, samasta asiasta Kati oli jo kerran sanonut Mustan kanssa kulmia ratsastettaessa eli käännyn liikaa menosuuntaan, jolloin paino lipsahtaa ulos ja hevonen joutuu valumaan ulospäin päästäkseen takasisin mun alle. Varsinkin Vello joka on tarkkaakin tarkempi istunnasta. Eli osassa kulmia käännyin ihan aavistuksen jopa ulospäin ja kas, Vello kääntyikin helposti ja vastaan punkematta. Tämän kun tajusi itse ja löysi sen sopivan kääntymisen helpottui homma huomattavasti. Jossain vaiheessa kulmien lisäksi ruvettiin tekemään loivaa avoa suorilla, tai osalla suorista. Tarkoitus ei ollut suoristaa ennen kulmaa, vaan käyttää avo hyödyksi kulmassa, kun hevonen oli jo periaatteessa puoliksi kulman mennyt ja avosta vaan käännettiin loppu kulma. Itsellä otti taas pari kulmaa aikaa tajuta tää homma, että miten sen oikeasti helpoiten siitä tekisi. Ravissa samaa hommaa molempiin suuntiin, osa kulmista jyrkemmin ja osa loivemmin, vähän tarpeen mukaan ja miten ehti itse. Tahti sai pysyä aika rauhallisena ja pystyin hyvin istumaan. Vellokin pysyi rentona ja oikeasti kantoi mua eikä vain yrittänyt juosta alta pois. Kati kehuikin, että käytän istuntaani hyvin, tosin Vellon kanssa on ihan pakko, jos haluaa pysyä kyydissä, siellä ei vaan voi pelkästään matkustella.

   Loppuun otettiin vielä pätkiä laukkaa, niin että tuosta hyvin rauhallisesta ja rennosta ravista mitä oltiin työstetty, nostettiin yhtä rauhallinen ja rento laukka. Vain pieni pätkä laukkaa ja siirtymä takas rentoon raviin. Laukka-ravi siirtymät onkin olleet yksi meidän kompastuskivi. Laukannostot alkaa jo sujua niin, että Vello pysyy rauhallisena, mutta raviin siirtymät on kyllä olleet vielä ihan hirveitä, vaikka olen kuinka yrittänyt niitä työstää. Varsinkin oikeasta laukasta siirryttäessä Vello nostaa aina pään ylös ja lähtee hiihtämään sitä ravia, vaikka kuin pienillä ja sievillä avuilla yritän tehdä. Katin sanoin nyt opetettiin hevoselle, että vaikka siirrytään askellajista toiseen, ei se ole mikään syy jännittyä tai vaihtaa tahtia. Että tän homman voi tehdä ihan tässä samassa fiiliksessä askellajista riippumatta. Tää oli jotenkin niin täydellinen harjoitus meille juuri tähän tilanteeseen, se auttoi sekä Velloa, että etenkin mua saamaan hommaa haltuun.

Seuraavalla viikolla meillä oli kouluvalkku sekä perjantai-iltana että lauantai iltapäivällä. Tällä kertaa Anne oli Kisun kanssa myös ja aiheena vastalaukat. Voitte arvata kuinka paljon mun naama venähti, Mustan kanssa vastalaukat on ihanaa työskennellä, koska se on sille melko helppoa ja sen kanssa laukkatyöskentely noin muutenkin on kivaa. Vellon kanssa taas.. nooooohhh... Me on ihan muutaman kerran onnistuttu jossain vastalaukassa, kerran Annen tunnilla työstettiin loivalla kiemuralla tätä (super loivalla) ja kerran estevalkussa en heti korjannut laukkaa vaan menin tarkoituksellisesti kulman vastalaukassa ja katso, se pysyi siinä ja tasapainossa. Odotukset ei kuitenkaan olleet järin suuret onnistumisen suhteen, laukkatyöskentely on mulle muutenkin Vellon kanssa haasteellista. Aloitettiin verryttelyn jälkeen tekemään ihan laukka siirtymiä suoralla, mutta niin, että joka pitkällä sivulla nostettiinkin vastalaukka ja päädyissä sitten myötälaukkaa pätkä ympyrällä. Periaatteessa pätkien piti olla lyhyitä ja joka toinen nosto oikeaa ja joka toinen vasenta. Hevonenhan ei siinä suoralla oikeastaan tiedä, kumpaa laukkaa sen kuuluisi mennä, ratsastajaa se aita ja kierrossuunta kyllä hämää. Tultiinkin uran sisäpuolelle, jotta aita ei yhtään ahdistaisi hevosta. Nämä sujuivat yllättävän hyvin. Toki pohjalla oli hyvä verryttely (en nyt oikeasti muista mitä siinä tehtiin, mutta verryttelyt on meillä aina valmistautumista varsinaiseen tehtävään eli todennäköisesti teimme myötä- ja vasta-asetuksia yms.) ja varsinaisesti hevoselle harjoitus ei vielä ollut vastalaukkaa. Vello oli joka tapauksessa ihan poikki ja se hiki ja vaahtomäärä, mitä jouduin mm. rintaremmistä hinkkaamaan irti. Olin aika varma, että seuraavana päivänä Vello juoksisi mua laitumella karkuun, mutta ihme kyllä, se tulikin ihan vapaaehtoisesti luokse, samoin Kisu.

   Seuraavana päivänä jatkettiin harjoitusta melko suoraan siitä, mihin jäätiin ja sain jopa laukattua vastalaukalla muutaman kulmankin. Lisäksi teimme pääty-ympyrällä laukkatyöskentelyä ja siirtymisiä. Oon ollut niin onnessani valmennusten jälkeen, vaikka kaikki ei aina olekaan helposti onnistunut tai edes hyvin. Silti se, että Vello antaa ratsastaa itseään saamatta paniikkia tai yrittäen joka toisella askeleella keksiä tapaa juosta pois alta ja vältellä työntekoa. Ehkä se on ihan oikeasti kasvamassa henkisestikin ikätasolleen.

buahhahaaaa... mut puhtaasti mentiin yli..

Russimestaruuskilpailut

Heinäkuun keskimmäinen viikonloppu vierähti Liedossa ja Turussa, jossa käytiin taas Katinkan kanssa pyörähtämässä Russimestaruuksissa. Katinkallahan on vuodelta 2013 russimestaruus (eli yli 12v. sarja) ja vuodelta 2014 superminirussimestaruus (eli alle 7v. sarja). Välisarjan voitto on jäänyt uupumaan useampana vuonna, vaikka sitä parhaimmillaan ollaan oltu vain pistettä vailla ja kakkossijalla. Useana muuna vuonna on tullut jostakin sarjasta sijoitus 3 parhaan joukkoon, välillä kahdestakin sarjasta.

Russimestaruuksissa olemme käyneet joka vuosi vuodesta 2012 lähtien, kun ensimmäisen kerran tajusin tällaista järjestettävän. Osana vuonna kyseessä on ollut cup-tyyppinen kilpailu, jossa on ollut 3-4 osakilpailua (koulu ja este), mutta muutamana viime vuonna vain yksi osakilpailu kumpaakin ja peräkkäisinä päivinä. Eli mestaruus ratkeaa sekä koulu- että estekilpailuiden perusteella, ei siis riitä että poni on hyvä vain jommassa kummassa. Katinka on onneksi tasaisen vahva molemmissa.

Vuonna 2012 Katinkalla kilpaili kaksi ratsastajaa Tuuli nuorempien sarjassa ja Henna vanhempien sarjassa, silloin oli vain russimestaruus ja minirussimestaruus. Osakilpailut olivat tällöin kolmessa eri paikassa pitkin kesää ja viimeisessä ratsastettiin samana päivänä sekä koulu- että esteosuus. Katinka suoritti näin siis 4 rataa yhtenä päivänä ja ehkä väsymys vähän kostautui viimeisellä esteradalla, koska sieltä muistaakseni tuli yksi puomi alas. Molemmat tytöt olivat omissa sarjoissaan toisia, Henna vielä tasapisteillä voittajan kanssa, mutta voittajalla oli kouluosuudesta paremmat pisteet, jolloin voitto meni hänelle.

Seuraavan vuonna panostettiin enemmän ja vain Henna kilpaili Katinkalla, viimeistä osakilpailua lukuunottamatta. Sinä vuonna kaikki 4 osakilpailua oli eri paikoissa ja me matkattiinkin eteläisessä Suomessa aina Turkua ja Kaarinaa myöden. Viimeinen osakilpailu oli meillä omalla tallilla esteiden muodossa. Henna suoritti tasaisen hienosti ottaen voitot kahdesta koululuokasta ekassa osakilpailussa (toinen verkkana, toinen itse kilpailuluokka), samoin seuraavan osakilpailun kahdesta esteluokasta. Kolmannessa osakilpailussa Henna meni vain yhden koululuokan Katinkalla, mutta varma voitto ja toisessa luokassa nappasi voiton toisella mukana olleella (ei russ-) ponilla. Prosentit noista Katinkan voitoista oli 70% ja päälle, ihan mieletön fiilis oli mullakin kentän laidalla. Viimeisessä osakilpailussa oli pakko taipua ja jäädä toiseksi, mutta mestaruus oli kuitenkin varmistettu. Vasta ratsastustaan Katinkalla aloitteleva Vilja hyppäsi silloin minimestaruusluokassa, johon sen juonisti ilmoitin ja voitollaan varmisti tuolloin kolmossijan kyseistä sarjasta, vaikka ei siis muissa osakilpailuissa ollutkaan käynyt.

Henna oli venähtänyt pituutta ja päätettiin tuon murskavoiton jälkeen antaa muillekin sijaa ja Katinkalla lähtivät kilpailuihin seuraavana vuonna Vilja minirussisarjaan ja Veronica (5v.) superminirussisarjaan. Kummallakaan ei juuri kokemusta kilpailuista, varsinkaan koulukilpailuista. Kyseisenä vuonna kisattiin 4 osakilpailua, joista viimeiset kaksi taas samana päivänä. Nämä olivat paikassa, jossa kouluosuus mentiin maneesissa ja esteet ulkona. Sarjat meni niin päin, että molemmat ehtivät hypätä ensin ja sitten mennä kouluosuuden. Nuorimpien sarjaan kuuluu avustaja, tai siis avustajaa saa käyttää. Koska Veronica on ratsastanut hyvin pienestä pitäen, olin avustajana vain radalla (koulussa radan ulkopuolella) kertomassa mitä seuraavaksi radalla tulee (jos vaikka unohtuu) ja mihin esteelle nyt käännettiinkään, muuten Veronica ratsasti jo tuolloin viisi vuotiaana itsenäisesti kaikki suorituksensa. Veronica voittikin sarjansa helposti ja Vilja jäi pisteellä häviölle omassa sarjassaan. Viimeinen koulurata ei ollut kummaltakaan kovin terävä suoritus, väsymys näkyi sekä kuskeissa että ponissa.

Yhtien kisojen ruusuke saldo.. neljä luokkaa, joissa ainakin kolmesta sijoitus, sen lisäksi kokonaiskilpailuiden ykkös- ja kakkossijat. Lisäksi joskus russikisoissa sai kaikki sijoittuneet vielä tollaset vihreet ruusukkeet, niin ponilta loppu kirjaimellisesti pää kesken. Nauran silti aina tälle kuvalle, kun facen muistoissa tulee vastaan :D

Väliin mahtuu pari vuotta, jolloin sijoituksia ei tullut kummassakaan sarjassa (paitsi Vertsulle superminissä kakkossija 2015) ja nyt molemmat onkin siirtyneet jo seuraaviin sarjoihin, ollen sarjansa nuorimpia ja näin ollen ehkä himpun hankalampi pärjätä. Vertsullekin on kouluosuuteen tullut helppo C ohjelma raviohjelman asemesta eli pitää saada poni myös suorittamaan laukassa. Kaikki jotka ovat Katinkan kouluradalla nähneet tietävät ettei se todellakaan ole helppoa. Katinkahan on muuten tasaisen varma suorittaja koulussa, mutta se tasan tietää ettei ratsastajalle ole raippaa ja yleensä vähän laiskottelee kulkemistaan. Viljan ohjelmaksi taas vaihtui helppo B eli keskiaskellajejakin pitäisi saada ponista ulos, että joo.. kokoaminenhan on Katinkalle ihan superhelppoa, mutta tuo venyminen..

Vanhat postaukset

Ratsukot kuitenkin suorittivat hienosti kisoissa, tällä kertaa kouluosuus oli ensimmäisenä päivänä (viime vuonna toistepäin) ja Katinka suoritti yllättävän reippaasti. Varsinainen harjoittelu oli jäänyt molemmilla vähän vähälle, Viljahan tosin ratsastaa Katinkaa itsenäisesti noin kerran viikossa, mutta kouluohjelmaa ehdittiin harjoitella vain kerran viikolla ennen kisoja. Vertsu taas ei ole juuri Katinkalla tänä vuonna ratsastanut, kerran pakotettiin se maastoon meidän mukaan, josta kyllä tykkäsi ja edellisviikonloppuna harjoiteltiin kouluohjelmaa ja otettiin muutamia hyppyjä eli todella vähäisellä harjoittelulla mentiin.
Vertsu kuitenkin tsemppasi ja ratsasti ihan siistin ohjelman (tais olla nyt viides kerta koulukisoissa) ja malttoi jopa ratsastaa niihin kulmiin huolellisesti. Laukan kanssa oli vähän ongelmia, kun poni nosti molemmat laukat väärin ja ensimmäisen korjasi vasta kulmassa ennen kokorataleikkaata eli meni keskiympyrän siististi vastalaukassa (ohjelma oli he C:1), tuomari oli melko ankara ja rokotti näistä aika paljon (siihen nähden että luokka oli 7-12 vuotiaille) ja Vertsu saikin kahdesta kohtaa ykköset ja yhdestä kolmosen. Olin aika radan reunalla ja sain Vertsulle kuiskattua että vaihtaa laukan, kun ei hän vielä itse osaa katsoa kumpi laukka on, mutta valitettavasti poni nosti uudelleen laukan ja tosiaan teki keskiympyrän (rikkomatta) kokonaan vastalaukassa. Ympyrä oli kyllä tieltään hyvä ja laukka pysyi tahdikkaana, ei mikään helppo juttu siis. Toisen laukan poni onneksi vaihtoi sitten vähän aikaisemmin.. nuo kolme kohtaa laski kuitenkin yhteispisteitä niin paljon, että kokonaisprosentiksi tuli tasan 50. Muuten pisteissä oli paljon 5,5 ja kutosia eli ihan jees suoritus.
Vilja taas sai poniin aika kivastikin liikettä ja pysymään tasaisella tuntumalla. Viljan oli myös keskityttävä kulmiin huolellisesti, jotta teille jäisi enemmän tilaa ratsastaa. Katinka alkoi kuitenkin väsyä, mikä näkyi laukkaohjelmassa, jossa se ei oikein edennyt kunnolla. Ensimmäiseen keskilaukkaan Vilja sai jonkinlaisen eron näkymään, mutta toisessa poni ei vain reagoinut mitenkään. Ekasta keskiravista tuli kuitenkin 6,5 pistettä, mikä on Katinkalle jo tosi hyvä suoritus. Laukannostot oli melko työn takana ja ratsastajan naama alkoi punoittaa loppua kohden (kelikin oli kyllä lämmin, onneksi klippasin Katinkalle leveän vauhtiraidan viikkoa aiemmin). Prosentit oli kuitenkin jossain 64 tienoilla ja vain yhdellä pisteellä eroa voittajaan. Sijoituksena siis toinen sija. Vilja on kyllä kehittynyt ihan mielettömästi.
Poni jätettiin karsinaan lepäämään tuoreen ruohon kanssa, jota meillä oli sille mukana heinäksi ja itse lähdettiin Turkuun syömään ja kylpylähotelli Caribiaan lillumaan. Ilta menikin mukavasti siellä.

Vertsu on kyllä kasvanut kovasti, nyt alkaa pohkeet jo osua poniinkin :D

Katinkan etutukka tötterö xD

Sunnuntaina vuorossa oli esteet. Kenttä oli onneksi kasteltu kunnolla, jolloin pohja ei ole ihan niin pehmeä (huomattavasti kuitenkin raskaampi kuin meillä kotona eli syö ponin vauhtia entisestään). Rata oli molemmilla sama, joten tytöt kävelivät sen yhtä aikaa Annen kanssa. Vertsulla oli hyvä rata, mutta harmistukseksi poni kompastui vähän juuri ennen yhtä estettä, jolloin sitten pysähtyi sen eteen. Olisi vaatinut ratsastajalta aika paljon tukea tuossa vaiheessa, jotta olisi pystynyt hyppäämään siitä. Vertsu teki nopean voltin ja jatkoi rataa, aika oli jopa tuon kiellon kanssa luokan kärkipäässä, mutta kielto tosiaan toi virhepisteitä, jolloin ei päässyt sijoille. Korkeus Vertsun luokassa oli huimat 40cm.
Vilja näki siis, että poni pystyy kyllä kääntymään pienesti toisessa vaiheessa ja saikin näin ratsastettua ihan huippu ajan, vaikka poni muuten eteni huomattavasti hitaampaa laukkaa kuin osa kilpakumppaneista. Viimeiseen asti jännitettiin (Vilja aika lopussa), sillä edellispäivän kouluvoittaja starttasi viimeisenä. Me toivottiin hänelle maksimissaan kolmossijaa, jolloin Vilja olisi voittanut kokonaiskilpailun, mutta ratsukko suoritti varmasti, vaikkakaan ei ajalla pärjännyt Viljalle ja tulivat luokassa toisiksi. Kokonaiskilpailuissa pisteitä oli siis molemmilla tasan yhtä paljon. Säännöt kuitenkin sanoo, että tasapisteissä kouluosuus merkkaa enemmän, joten Vilja jäi kokonaiskilpailuissa toiseksi. Mahti suoritus silti, Viljahan kisaa tässä sarjassa vasta toista kertaa eikä hänelläkään noita koulukisoja turhan paljon ole takana. Estekorkeus oli tosiaan vain 60cm eli sellainen mukavuuskorkeus Katinkalle. Luokka palkintoina Katinka sai hienon mustan riimun, jossa melko runsaasti timangikoristeluja, naurettiinkin että laitetaanko talvella tarhariimuksi ja katsotaan kuinka nopeasti timangit katoaa, sekä harmaan satulahuovan, jossa onneksi coolmax-vuori. Itse en osta nykyään muunlaisia huopia, kuin noita hengittävä vuorellisia. Huopa on itseasiassa tällä hetkellä Katinkalla käytössä.

Tässä näkyy Katinkan väsymys: etujalat vaan roikkuu..

Voittajan on helppo hymyillä. Katinka on jotenkin supersöpö tässä

Kaiken kaikkiaan ihan mukava russiviikonloppu siis. Ja käytiinhän me toki shoppailemassa Börjesillä, kun se kerran siinä vieressä on.. mulle tarttui mukaan oranssit jännesuojat Vellolle, tosin koossa full, mutta vertasin niitä horsecomfortin cob-kokoisiin, jotka Vellolla on kisasuojina, niin eroa oli alle sentti. Uskalsin siis ostaa. Qhp-merkillä kun suojissaan ei ole kuin ponya ja fullia. Pony taas näytti Mustalle hyvältä koolta. Lisäksi ostin lisää ötökkämyrkkyä,alennuskorvahupun Vellolle (tosin kotona huomasin, että olikin kokoa pony, eli meneekin varmaan Mustalle, tosin mahtuu juuri ja juuri Vellollekin), pari kisanumeroa lisää (kotona olevat on jotenkin tosi isokokoisia ja nää sellasia vähän pienempiä) ja Katinkalle uuden jouhiharjan.

Edit: lisätty kuvia (15.8.)