Perk.. eikun pakkanen!

Lähes kaikkialla manaillaan kovia pakkasia. Mua ne ei ole kovin paljon häirinneet, osa syynä tosin varmaan se, että olen koko kuluneen kuun ollut sairaslomalla olkapääni rasitusvamman takia, jolloin ei ole aamuisin tarvinnut hätäillä pörähtääkö diesel käyntiin vai ei. Paitsi yhtenä aamuna kun se ei pörähtänyt webastosta huolimatta mihinkään ja lääkäriin olisi pitänyt ehtiä. Isi saapui lopulta valkealla 'ratsullaan' pelastamaan ja lääkäriinkin pääsin seuraavana päivänä. Fiksuna onneksi ajoin iltasella porukoille, koska ei se sitten seuraavana aamuna taas viitsinytkään lähteä käyntiin, vaikka edellispäivänä vaihdettiin uusi akku.
Kaiken maailman kikkakolmosilla uskollinen hoppani on silloin tällöin viitsinyt inahtaa (ei läheskään joka päivä) ja kun sen yhtenä päivänä sai käyntiin ja ajettua meidän mummolaan, pääsi isi liittämään vihdoin johdot niin, että lohkolämmitin toimii, jostain syystä ne oli irrotettu. Johdon päästä tuo on kivasti lähtenyt nyt joka päivä, webastoa en ole uskaltanut kokeilla, kun tuntuu että akku tyhjenee heti. Viime talvi pärjättiin hyvin webaston kanssa, mutta silloin taiskin olla niin lämmintä..

Mä en ole tänä talvena vielä kerennyt hiihtistelemään ja taitaa Mustalta jäädä vielä välistä, kun tuo on kintereille vähän rasittavampaa hommaa. Josko sitten ens talvena taas.. kuva on viime vuoden helmikuulta, tallin Talviriehasta.

Torstaina tosiaan kävi Rantasen Kati pitämässä kouluvalkun, johon menin nyt toista kertaa Mustalla saikkuilun jälkeen. Edellisviikko tosiaan jouduttiin perumaan kelin takia, muutenkin tänä talvena ollaan useampi valkku jouduttu perumaan/siirtämään kelin takia. Viime talvena ei jouduttu perumaan yhtäkään, yhden kerran käytiin maneesilla ja yksi ainoa viikko oli välissä, sekään ei kelin tai pohjien takia, ei vaan saatu aikatauluja sopimaan.
Kentälle oli sadellut lunta, reilun kavion verran, kun edelliskerralla mentiin vielä ilman lunta. Silloin piti mennä lähinnä uralla, koska se oli pehmeä suolauksen takia, kun taas loppuosa kentästä oli kova. Nyt sai taas huoletta mennä koko kentällä. Koska pohja oli lumen takia raskaampi, mentiin vähän kevyemmin ja lyhyemmän aikaa. Musta huonokuntoisena varsinkin väsyi nopeasti. Aloitettiin kevyellä ravilla venyttäen. Tämä on aina Mustan kanssa ollut todella vaikeaa, varsinkin alkutunnista. Se ei vaan mielellään venytä ja vaikka sille kuinka antaa vapautta edestä ei se käytä sitä vaan jää kaula lyhyenä ehkä aavistuksen alas venyttäen hölkkäämään. Paksut toppasaappaat ei ainakaan auta asiaa, kun tuntuu ettei pohkeella ole mitään vaikutusta. Kati meinasikin, että annan pohkeita vaan sille saappaalle ja poni ei tunne mitään. Isoja kaaria, asetuksien vaihtoja, mitä vaan mitä hevonen tarvitsi sai käyttää apunaan. Kun vihdoin sain Mustan edes vähän liikkumaan selästään ja uskaltamaan venyttämään eteen, sai se palkkioksi kävellä. Tämän jälkeen tultiin muutaman kerran kolmikaarista, yhä melko venyttävällä hevosella. Asetuksen piti pysyä koko ajan samana eli keskimmäinen kaari mentiin vasta-asetuksella. Oma kroppani on tällä hetkellä todella jäykkä kääntymään vasemmalle, joten meinasin ihan hilppasen olla pulassa, Mustahan ei käänny jos ei ratsastajan kroppa käänny.. Onneksi kaaret pystyi tekemään melko loivana, joten selvittiin. Parin kerran jälkeen vielä niin, että keskimmäinen kaari myötäasetuksella ja 'reunakaaret' vasta-asetuksella. Taas oli hepat ansainneet pienen huilitauon, jonka jälkeen vielä tehtiin nelikaarista laukassa. Ihan vain pari kertaa, eka kerta 1. ja 3. kaari laukassa, diagonaalin kohdalla siirtyminen raviin (ajattele eteen siirtymissä, tätä on harjoiteltu nyt monella kertaa eli myös alaspäin siirtymiset on eteenpäin ratsastusta ja siirtymisen aikana ei saa enää olla pidäte päällä, tällaiselle hitaalle hämäläiselle joskus todella vaikeaa olla tarvittavan nopea). Vastalaukkaa ei saanut tulla askeltakaan eli siirtymä piti valmistella myös tarpeeksi ajoissa. Toisen kerran laukattiin sitten 2. ja 4. kaari (samasta kierroksesta aloitettiin, niin saatiin molemmat laukat) ja jatkettiin sen jälkeen vielä laukassa uraa pitkin välillä hieman kooten ja välillä askelta venyttäen. Mustakin alkoi pikku hiljaa pehmetä ja loppukevennyksissä se pystyikin jo melko hyvin venyttämään sinne eteenkin päin eikä vain alas.

Seuraava valkku piti olla jo maanantaina, arvatkaa vaan tippuiko se elohopea silloin sinne lähemmäs 30 pakkasastetta kohti.. huoh!

Vinkeä Vello

Tuossa kovien pakkasien aikaan tuli Vellollekin vähän turhasti vapaata. Sen selkään en uskalla toppahousuilla kiivetä, kun se on vielä niin ripeä liikkeissään ja saa helposti paniikin jos sitten siellä selässä luisun tai jään liikkeestä jälkeen. Eli kovemmilla pakkasilla on vaan mahdotonta ratsastaa.
Yhtenä päivänä juoksutin, mutta arkoi vähän jalkaansa, jossa oli hokin reikä jonkin verran polven yläpuolella. Onneksi ei-nivel kohdassa eikä siitäkään mitään sen kummempaa tullut. Oli pari päivää ihan aavistuksen turvonnut ja lämmin siitä reijän ympäriltä.

Torstaina kuitenkin oli valoisalla sopivasti aikaa, joten poni satulaan ja maastoon. Vellon kanssa ei ole kovin järkevää mennä kentälle useamman vapaapäivän jälkeen, kun ei sen keskittymiskyky siellä välttis riitä. Virtaa riitti enemmän kuin tarpeeksi ja eka kerta kun se ei meinannut malttaa edes kävellä maastossa, ravaamisesta puhumattakaan. Ne pari pätkää mitä pystyin ravaamaan Vello ryösti laukalle. Pysyi onneksi ihan rauhallisessa laukassa, niin annoin mennä pienet pätkät. Muuten käveltiin lähes koko matka. Vellon kanssa ehdottomana periaatteena on, että ravata ei ennen kuin käynti on rentoa ja rauhallista ja laukkaa ei mennä ennen kuin sama toteutuu ravissa. Maastossa tätäkin on helppo harjoitella. Käytiin ylämäki-alamäki pätkä, kun nyt vihdoin on tullut lunta, että siellä voi mennä. Vello oli niin kierroksilla, ettei se malttanut edes pysähdellä, vaikka seisominen on yleensä sen bravuuri. Aina kun tein pysähdyksen tai muutenkin yritin saada pidätteitä oikeasti läpi, tuli takajalat niin hyvin alle, että tuntui etupää lähtevän seuraavaksi lentoon. Ei kiitos..

Tänään Vello oli huomattavasti rauhallisempi ja lenkki olikin paljon nopeampi, kun päästiin ravaamaan pitkät pätkät ja laukkaakin mentiin isoimmat mäet. Vatsan seudun rasvakerroksen huomasi viimeistään siinä vaiheessa kun mentiin vähän jyrkempää (mutta ei jyrkintä) pientä mäkeä rauhallisessa ravissa. Eli homma pitää oikeasti tehdä takasillaan ja selällä eikä vaan yrittää vauhdilla helpottaa hommaa. Se vatsa meinaan rupesi heilumaan kunnolla puolelta toiselle. Ääneen ei viitsinyt nauraa, kun raukkaparka olisi varmaan pelästynyt sitä.

Vello ei halunnut poseerata

Vello on kyllä jo tosi kivasti tottunut moneen pieneen asiaan, josta sen maailman ennen tuntui menevän sekaisin. Se ei enää hätkähdä omaa pärskähtelyään, se ei hämmenny mun pitkän toppatakin kahinoista tai muistakaan sen päästämistä äänistä, sille voi jutella tai sen kaulaa voi silitellä kesken ratsastuksen. Nämä kaikki aiheutti ennen vähintään pienen eteenpäin pyrähdyksen ja jännittymisen. Kyllä, jopa sen oma pärskähdys, mitä yleensä tulee siinä vaiheessa kun rentoutuu..

Kanawrappejä.. eikun..

Musta on palannut pikkuhiljaa takaisin 'oikeisiin' töihin eli on ollut muutamalla lasten tunnilla hommissa ja itse olen käynyt jo pari valkkuakin ponskilla. Jälkimmäinen oli tämän viikon torstaina, välissä oli reilu viikko, kun jouduimme sääolojen takia perumaan muutaman kerran. Ensin oli huono ajosää siellä mistä meidän valkku tulee ja tokalla kerralla kolmisenkymmentä astetta pakkasta. Ihan pikkasen liikaa jo meille karaistuneille ulkoilmaihmisillekin.

Ennen torstaita ehdin onneksi poiketa Wahlstenilla hakemassa Mustan satulan toppauksesta. Se satula on oikeasti ollut toppausta vailla jo pidemmän aikaa ja olenkin käyttänyt Mattesin lampaankarvaa (ilman paloja) siellä alla korvaamassa länässä olleita toppauksia. Lisäksi yksi vastinhihnojen reijistä oli jo vähän levähtänyt. Edellisviikolla sain vihdoin viimein aikaiseksi viedä sen Johannan käsittelyyn. Katsottiin yhdessä mitä satula tarvii ja sanoin et se on ollut sopiva karvan kanssa ja et Mustalla helposti valuu satula kuin satula oikealle, jos johonkin. Vastinhihnoista sanoin, et vaihtaa ne mitkä näyttää siltä et kohta tarvis vaihtoa, vaikka ei vielä kriittisessä tilassa oliskaan. Ja muutenkin käyttää taitojaan ja tietämystään.

Satulaan vaihdettiin neljä hihnaa ja Johanna teki toppauksista melko muhkeat, niin ei tarvi heti vuoden sisään olla uudestaan toppauttamassa. Ne on kuitenkin sen verran pehmeät, että asettuvat Mustan selän mukaan sopiviksi eli ei liian täyteen ahdetut kuitenkaan. Oikealle puolelle eteen laitettiin ihan inaus enemmän, ei kuitenkaan niin paljon että vaikuttaa jos lihaksisto samanlainen puolin ja toisin. Mustalla satulan valumiseen vaikuttanee enemmän se, että sillä on aikoinaan ollut lantio vinossa, jonka osteopaatti silloin suoristi.

Samalla ostin Mustalle W-Healing Wrapit kintereisiin. Olen jo jonkin aikaa harkinnut Mustalle back on trackin kinnersuojia kintereiden lämmitykseen ennen liikutusta. W-Healing toimii samalla periaatteella, mutta niissä on pintakankaan lisäksi keraamisia kuituja myös siinä täytteessä. Näissä wrapeissä on siis pehmoiset 'sisätyynyt' ja päällinen on neopreeniä. Kiinnitys on kolmella tarralla. Mustalla on cob koko, lisäksi löytyy fullia. Hinta on aikalailla sama kuin back on trackilla.

Musta seisoi keskiviikkona karsinassa nämä jalassa sen ajan, kun olin itse Ruupella tunnilla. Toisesta jalasta se oli valahtanut, ilmeisesti jätin sen liian löysälle tai liian alas.. toinen jalka oli selkeästi lämmin kääreen kohdalta, joten tuote toimii kuten kuuluukin. Vaikka välissä onkin karvakerros..

 

 

Itse en juuri nykyisin käytä kylmäystä. Uusimpien tutkimusten mukaan kylmäys on tehoton, joskus jopa vahingollinen hoitomuoto ja toimii lähinnä kivunlievityksenä vammojen akuuttivaiheessa. Eli tämmöisille 'vanhemmille vammoille' lämpö on se paras hoito. Lisäksi etukäteis lämmitys nopeuttaa jonkin verran Mustan vetreytymistä, ainakin kintereiden osalta, ratsastuksen alussa. Sehän ei koskaan ole ollut alussa parhaimmillaan vaan vaatii jokseenkin pitkän verryttelyn. Ennen paras verryttelymuoto oli laukka, mutta tällä hetkellä laukka on sille selkeästi vaikeaa, jos sitä yrittää liian aikaisin.

Tässä näkyy vähän paremmin tuota sisälmystä

Talvi

Mulla ei ole sinänsä mitään talvea vastaan, pidän lumesta ja jopa pienestä kylmyydestäkin. Ainakin se voittaa kurakelit ihan mennen tullen.
Nää pakkaset nyt tuli vaan vähän yllättäen ja isoin ongelma on ollut auto.. Maanantaina yritin lähteä käymään lääkärissä näyttämässä olkapäätäni, mutta uskollinen hoppani ei käynnistynytkään. Lopulta akun vaihdon jälkeen se suostui lähtemään käyntiin ja toimi loppupäivän moitteettomasti. Käytiin sitten Annen kanssa kaupungilla ja pudotin Mustan Sydneyn Wahlstenille Johannalle topattavaksi. Ja muutaman vastinhihnan vaihtoon. On pitänyt kyseinen satula viedä jo aikoja sitten, mutta aina se vaan on jäänyt. Eikä sitä nyt ole edes hetkeen juuri käytetty kun Musta on ollut sairaslomalla.
Kyseinen satula on palvellut mua uskollisesti jo lähemmäs kymmenen vuotta (ainakin yheksän) ilman mitään ongelmia. Toppaukset oli vieläkin tasaiset, mutta kieltämättä kasaan painuneet ja himpun kovat. Mä olenkin siellä alla käyttänyt Mattesin padia jo pari vuotta, kun toppausten kasaan painumisen vuoksi se jäi Mustalle hieman väljäksi ja sen huomasi ratsastaessa hevosen liikkeestä. Padissa ei mitään korotepaloja ollut sisällä vaan ihan pelkkä padi riitti 'kaventamaan' satulaa tarpeeksi.
Ostin myös uuden kypärän itselleni, kun edellisestä on lippa murtunut. Muuten kypärä ei kyllä natise ja vaikuttaa ehjältä, mutta.. Horseprolta sattui löytymään sopivan kokoinen ja mallinen hyvin edullisesti. Ainoa miinus on väri: tummansininen. Mutta mun kisatakki on myös sininen, joten ehkä se ei ole maailman kamalin juttu. Näillä pakkasilla en ole kyllä vielä uutta kypärää käyttänyt, kun se on sen verran hyvin ilmastoitu etten todennäköisesti tarkenisi se päässä.

Kaupunkireissun jälkeen menin Mustan kanssa ilman satulaa tunnille mukaan, jossa mentiin paria puomia. Tuli samalla taas vähän totutettua Mustaa toimimaan tuntioloissa, josko se pian pääsisi taas normaalin työrytmiin. Vähän se oli sen oloinen, että lähtis kaverin perään pukkilaukalla, mutta sain estettyä sen aikeet nopealla reagoinnilla ja ennakoinnilla. Puomien väliin tehtiin siirtymiä ja lopuksi vain laukattiin molempien yli. Oikeaan kierrokseen me jopa päästiin sillä viidellä askeleella, vasen laukka on tällä hetkellä vielä sen verran nöpömpää, että sinne tuli poikkeuksetta se kuusi. Melko vilakkaa oli, mutta uusien kenkien ja toppavaatteiden voimalla selvisin hyvin.

Tiistaina mun auto ei enää lähtenytkään käyntiin. Onneksi olin varautunut tähän menemällä porukoille, joten pääsin lääkäriin iskän kyydissä. Eipähän tarvinut missata toistakin aikaa.. Tallille en päässyt, joten hepolaiset sai pakkasvapaan. Keskiviikkona lainasin sen verran isin autoa, että käväisin tallilla vähän köpöttelemässä Mustan kanssa. Naamaraukka meinasi jäätyä, muuten tarkenin ihan ok, kun ilman satulaa meni. Musta oli vähän vaisu liikkumaan, joten mentiin ihan rehellistä mummoravia tasaiset pätkät ja ylämäet käveltiin. Käytiin siis meidän pienellä ylämäki-alamäki lenksalla, ei tosin menty loppuun asti, kun edettiin sen verran hitaasti. Takaisin päin jopa laukattiin pieni pätkä, mutta Musta ei tavoistaan poiketen innostunut edes siitä. Karsinasta sillä oli hirveä kiire takaisin ulos, kun joutui siellä hetken odottamaan että muut hepolaiset poistuisi käytävältä ja sen aikaa että Annen kanssa käytiin ruokkimassa pihattopollet. Nyt pakkasilla sekä pihatto että iso tarha on saanut vapaan heinän ja ponit on ainoita, joille se vielä annostellaan. Helpottaa hommia ja pihattolaiset näin pakkasilla sen vapaan heinän tarvitseekin, jotta pysyvät lämpösinä. Vellolla on onneksi sellainen rasvakerros, että sitä ei tunnu pakkaset hetkauttavan ollenkaan. Ratsastamisen olen jättänyt sillä nyt väliin, kun varpaat ei tarkene jalustimissa ja ilman satulaa en tuolla viitsi vielä lähteä kokeilemaan. Se yritys päättyisi kuitenkin hankeen. Lisäksi Vello hikoaa todella helposti, joten senkään puolesta ei viitsi kovilla pakkasilla sitä juuri liikutella. Kevyt juoksutus voisi tietty olla yksi vaihtoehto. Onneksi Vello ei ole palellut, kun mulla on sille tällä hetkellä vain sadeloimi ja fleece, molemmat ihan jonninjoutavia tälläisillä pakkasilla. Musta on saanut toppaloimen niskaansa, vaikka eipä sekään ole näyttänyt rasvakerroksensa alla palelevan.

Nyt vaan pitää odotella pakkasten lauhtumista, että saa dieselin liikkeelle..

Jäätyneitä sormia ja varpaita

Eli maastoilua pakkasessa..

Lauantaina Mila lähti taas seuraksi maastoon pojilla ja napattiin mukaan vielä Vilja Katinkalla, kun oli juuri tulossa ratsastamaan. Musta ja Katinka yhdessä maastossa ei aina ole se paras yhdistelmä, molemmat kun osaa olla ihan tajuttomia vitipäitä sille päälle sattuessaan. Ajattelin homman olevan kuitenkin suhteellisen hallinnassa, kun Katinka oli jo tehnyt pari kenttätuntia.

Talvisin ehtii maastoilemaan valitettavan vähän, kun illat pimenee niin nopeaan. Varsinkin tuntsarit käy harvemmin, jolloin ne sitten maastoon päästessään saattavat olla hyvinkin innoissaan. Joulunaikaan Katinka oli maastossa vedellyt pukkeja ihan ravissakin ja vintannut Vertsun pöpelikköön.. Olin kipeänä, joten Musta ja Vellokaan eivät olleet liikkuneet muutamaan päivään eli ei meidän edellisin maaston jälkeen Milan kanssa, vähän ennen uutta vuotta. Ajattelin siis että jos jotkut aiheuttaa ongelmia niin ne on noi pojat..

Vello oli ihmeen nihkeä liikkumaan, joten laitettiin Musta kärkeen, mikä sopiikin sille paremmin ja Vellokin tyytyi menemään nätisti perässä. Oli vähän vilakkaa, mulla ei tosin jäätynyt kuin toisesta jalasta pikkuvarvas ja toisesta isovarvas sekä vähän reidet huolimatta pitkästä toppatakista. Milalla ja Viljalla paleli sormetkin. Aattelin et oli vaan joku kymmenen astetta pakkasta, mut ilmeisesti sitä olikin viitisentoista.

Tulispa jo lunta!

Palelemisesta huolimatta kaikki meni hyvin ekaan laukkapätkään asti, vaikka vähän ihmeteltiin (me ratsastajat) pilkkijää Maisajärvellä ja (hevoset) puiden kaatajaa siinä lähellä (ei onneksi kyllä kaatanut puita just sillä hetkellä kun mentiin läheltä, moottorisahan ääni kyl kuului). Ekassa laukassa piti välillä huudella Milalle, et nyt vähän reippaammin ku Vello ei osaa vielä ihan hirveen lyhyttä laukkaa mennä (toisin kuin Musta joka osaa laukata lähes paikallaan). Katinkakin heräsi eloon ja veteli jonkun pukin ja vähän yllätti Viljan. Takaisin päin tullessa kaatu joku puukin, mut hepat ei onneks välittäneet. Musta pysyy yleensä coolina jos ratsastaja ei panikoi ja Vello oli ok, kun Musta ei reagoinut. Katinka jo steppaili siinä vaiheessa, mutta sekin johtui ihan muusta kuin kaatuvasta puusta. Laukattiin vielä pätkä kotiinpäin. Mustakin alkoi vähän steppailla, mut laukka meni viel ihan siivosti, siihen asti et Katinka veti jonkun jättipukin ja Vilja istu kaulalla. Mila sai onneks Mustan pysähtymään ja kiilattua puoliks Katinkan eteen, jolloin se joutu hidastamaan ja Vilja sai hilattua itsensä takas kyytiin. Vello ei onneks tajunnu mitään, vaikka Mustalla meinas vähän kilahtaa kun Katinka meni siitä ohi. Loppumatka lähinnä käveltiin, pikkuvipo ei vaan meinannu rauhoittua. Vello yllätti kyllä tosi positiivisesti kun ei lähteny vipopäiden pöllöilyyn mukaan.

Tää oli kolmikon eka yhteinen maasto, Mustan kanssa Vello on pari kertaa maastoillu aiemminkin, tosin ennen aina Vello on menny kärjessä. Toivoa siis on, että siitä tulee kuin tuleekin mukavampi porukka maastoissa kuin mitä Mustis on!