torstai 31. joulukuuta 2015

Uusi..

* vuosi
* blogi
* poni

Paljon uuttaa Uutena Vuotena. Tosin poni on ehtinyt olla jo muutaman kuukauden. Aloitetaan uudesta blogista...

Edellinen blogini jäi kirjoitusajan puutteen (ja teknisten ongelmien) vuoksi tauolle, joka venyi ja venyi ja blogiin palaaminen tuntui aina vain vaikeammalta. Loppu kesästä Musta alkoi ontua epämääräisesti ja ongelmaksi selvisi lopulta klinikalla akuuttivaiheessa olevat kinnerpatit. Niitä on nyt sitten 'paranneltu' ja valoa näkyykin tunnelin päässä. Tästä syystä blogiin palaaminen tuntui entistä vaikeammalta.
Ja siitä syystä tuli myös uusi poni taloon.. Keväällä Anne myi hetki sitten ostamansa nuoren virolaisen, koska siitä ei silloin missään tapauksessa ollut tuntihevoseksi kouluttamattomuuden ja yliherkkyyden vuoksi. Kesäisin Annella on todella kiirettä tuntien kanssa ja kun tallissa oli jo valmiiksi muitakin nuoria hevosia oli myynti oikea vaihtoehto. Syksyllä kuitenkin uusi omistaja joutui laittamaan hevosen myyntiin. Olin keväällä ratsastellut kyseisellä kaviokkaalla sekä maastossa että kentällä ja pitänyt kovasti, vaikka se vaikealta itselleni tuntuikin herkkyytensä vuoksi. Tein siis tarjouksen, jonka myyjä hyväksyi ja pyhäinmiesten päivänä ajelin pitkän matkan koppi perässä ja Tuike kyydissä hakemaan poikaa kotiin. Ostin mukaan vielä varusteet, joten pääsin heti seuraavana päivänä jo kokeilemaan.

Vello oli ollut kesän melko kevyellä ja satunnaisella liikutuksella, joka näkyi mahan ympäryksenä. Valitettavasti itselläni on ollut pitkiä päiviä töissä, enkä ole ehtinyt liikuttaa poikaa läheskään joka päivä. Lisäksi märät kelit ovat rajoittaneet pihattolaisten oleskelualuetta ja näin vapaata liikuntaa pitkin 'talvea', joten mahanympärys ei ole oleellisesti pienentynyt. Vello on kuitenkin hyvin tottunut jo rutiineihin ja käsittelyyn eikä hätkähdä enää ihan joka asiasta.

Musta ehti myös kasvattaa kiitettävän mahan ympäryksen sairaslomansa aikana eikä sekään ole vielä oleellisesti pienentynyt. Satulaa tosin pystyy jo käyttämään..

Katinka on onneksi melko normaalin paksuinen, joten kaikki elukkani eivät sentään näytä syöttöporsailta.

Ja aiheen harhauduttua blogista uuteen poniin, siirrytään takaisin blogiin. Itselläni on tarve kirjoittaa, edes jotakin joskus ja koska aikaa on rajoitetusti ei tänne todellakaan tule kirjoituksia päivittäin. Tarkoituksena on kirjoittaa kokemuksista toisen nuoren hevoseni kanssa (Musta oli se ensimmäinen koekappale) ja valmennuksista ja touhuiluista Mustan kanssa. Satunnaisesti mukaan päässee myös Katinka hölmöilyineen. Haaveena olisi kirjoittaa edes kerran viikossa kuulumisia ja samalla kirjoittaa itselle ylös kaikki tärkeät asiat: kengitykset, madotukset ja muut.

Kova kolmikko! Kaikki kuvat ovat keväällisiä, koska olen kantanut kameraa mukana säälittävän vähän ja ne vähätkin kuvat kesältä on vielä käsittelemättä.. kröhöm..
   


ps. Ilmeisesti bloggeri on kokenut jonkinlaisia muutoksia, kun en etsimisestä huolimatta löydä mistään mahdollisuutta tehdä kuvatekstejä kuviin..